Elämä on musiikkia –työryhmä

Vuoden 2015 apurahansaaja

Paula Kovasen, Väinö Walleniuksen ja Pauli Korjuksen kehitysvammaisille lapsille suunnitellun musiikkiprojektin esityksissä yleisö saa makoilla vaikka lattialla.

Elämä on musiikkia -työryhmän jäsen Paula Kovanen ehdottaa helmikuisen aamun tapaamispaikaksi Helsingin Käpylässä sijaitsevaa klassikkoravintolaa Käpygrilliä. Siellä hän ja työryhmän kaksi muuta jäsentä, Pauli Korjus ja Väinö Wallenius, tapaavat lähes poikkeuksetta, kun he suunnittelevat Elämä on musiikkia -projektiaan. Korjus on juuri herännyt ja Wallenius näyttää vähintään yhtä uniselta. Kovanen istuu kuitenkin pirteänä tietokoneensa ääressä valmiina suunnittelemaan vuoden 2016 uutta ohjelmistoa.

Pauli Korjus, Väinö Wallenius ja Paula Kovanen © Petri Anttila

Elämä on musiikkia –projekti on sarja kehitysvammaisille lapsille suunnattuja musiikkiesityksiä, joita Kovanen, Korjus ja Wallenius toteuttavat vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Työryhmä piti ensimmäisen kokouksensa samaisessa Käpygrillissä maaliskuussa 2015, minkä jälkeen se on kiertänyt ahkerasti esiintymässä kouluissa ympäri pääkaupunkiseutua. Työryhmä sai Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston tuen projektinsa alkumetreillä. Lokakuussa 2015 myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi apurahan työryhmälle.

Pauli Korjus on työskennellyt kahdeksan vuotta erityislasten kanssa sekä pää- että sivutyönään elämäntilanteestaan riippuen. Kovanen ja Korjus saivat muutama vuosi sitten idean erityislapsille suunnatun musiikkiprojektin toteuttamisesta, ja Wallenius otettiin heti mukaan.

’’Minä ja Väinö ollaan kotoisin samoilta pihoilta, ja Paula tuli porukkaan mukaan viitisen vuotta sitten, kun lainasi autoaan meidän musiikkivideolle,’’ Korjus kertoo. Musiikkivideo, johon Kovanen lainasi autoa oli Kuningasidea-yhtyeen, jossa Wallenius ja Korjus vaikuttavat. Kulttuurituottajaksi opiskellut Paula Kovanen tuotti myöhemmin myös Kuningasidean musiikkivideoita.

Työryhmä dokumentoi projektia blogiinsa

Erityislapsiryhmille suunnatun esityksen perusrunko on usein samanlainen: vajaan kymmenen kappaleen muodostaman kokonaisuuden tarkoitus on kuvastaa ihmisen elämänkaarta lapsuudesta aina vanhuuteen asti. Viime vuoden kappalelistan aloitti Leevi and the Leavingsin kappale Laura Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen, joka kuvasi lapsen syntymää ja nimenantojuhlaa. Teini-iän myrskyjä puolestaan kuvattiin Robinin kappaleella Puuttuva palanen. Yhdessä esityksen ohjelmanumeroista Wallenius, Kovanen ja Korjus laulavat ja soittavat improvisoiden lasten keksimistä aiheista, ja välillä lapsetkin osallistuvat musisointiin.

Elämä on musiikkia –esityksissä lasten ei tarvitse istua hiljaa rivissä vaan kaikki reaktiot ovat tervetulleita. Esitykset ovat yhtä rentoja ja vilpittömiä kuin niiden esittäjät ja yleisö.

’’Me emme halua olla niitä tylsiä pakollisia aamunavauksia, jotka jokainen koulusta muistaa’’, Wallenius sanoo. Lattialla makaaminenkin esitysten aikana on ryhmän mukaan suositeltavaa, jos siltä tuntuu.

Palaute kouluista on ollut lähes poikkeuksetta positiivista ja esitykset jatkuvat päivitetyn kappalelistan kanssa huhtikuussa. Nyt hankintalistalla on muun muassa kartonkia, josta ryhmä aikoo askarrella tukiviittomakortteja. Niiden avulla heidän on helpompi jatkossa kommunikoida yleisön kanssa. Jokainen ryhmän jäsen kuvailee työtä palkitsevaksi. Erityislasten ilo on ainutlaatuista ja aitoa.

’’Minulle on jäänyt erityisesti mieleen kommentti yhdeltä opettajalta, joka sanoi, että lasten lisäksi myös henkilökunta oli saanut esityksestä voimaa ja valoa päiväänsä. Se liikutti’’, Kovanen tuumii.

KETKÄ?

ELÄMÄ ON MUSIIKKIA -TYÖRYHMÄ

  • Kulttuurituottaja Paula Kovanen sekä muusikot Väinö Wallenius ja Pauli Korjus
  • http://elamaonmusiikkia.tumblr.com/
  • Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan jälkeen työryhmä sai apurahan Suomen Kulttuurirahaston Aino ja Einari Haakin rahastosta.

Elämä on musiikkia -työryhmä sai 5000 euron apurahan vuoden 2015 apurahahaussa. Jenny ja Antti Wihurin rahaston tarkoituksena on edistää ja tukea suomalaista henkistä ja taloudellista viljelyä. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä muutenkin taloudellisesti tukemalla sellaista toimintaa, joka edistää suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyn menestymistä.

Tutustu seuraavaksi

← Takaisin apurahatarinoihin