International Minifiddlers

Vuoden 2016 apurahansaaja

Maarit Rajamäen ja Géza Szilvayn nelivuotinen International Minifiddlers –projekti todisti, että teknologiassa on voimaa, mutta soitonopetuksessa tärkeintä on silti opettajan suhde lapseen.

Reilut neljä vuotta sitten viulutaiteilija Maarit Rajamäki tempaisi viulisti, kapellimestari ja viulunsoiton opettaja Géza Szilvayn mukaan ainutlaatuiseen musiikkiprojektiin. Rajamäki oli tehnyt vuodesta 1997 lähtien musiikin etäopetuskokeiluja yhdessä viulutaiteilija Pinchas Zukermanin kanssa. Ne olivat keskittyneet lähinnä mestaritason opetukseen – siis viulua jo kauan soittaneiden oppilaiden tai ammattilaisten opetukseen.

”Vuonna 2008 olin seuraamassa Gézan pitämää Colourstrings-symposiumia Itä-Helsingin musiikkiopistolla.”

Rajamäki alkoi ideoida, kuinka etäopetuksen avulla Viuluviikarit musiikkimaassa –ohjelmasta tutun Géza Szilvayn yhdessä veljensä Chaban kanssa kehittämää Colourstrings-menetelmää voisi tehdä tutuksi muillekin kuin tuossa nimenomaisessa symposiumissa käyneille ihmisille. Rajamäki heitti ajatuksen ilmaan Szilvaylle ja tämä oli oitis mukana. Rajamäki on ollut projektissa vastuussa organisatorisesta puolesta ja Szilvay puolestaan opetuksesta.

”Maarit on mahdollistanut minulle täyden keskittymisen pedagogiseen puoleen”, Szilvay kiittää Rajamäkeä.

Konseptin kehityttyä työparin mielissä Szilvay etsi projektia varten ennen kaikkea perheitä, jotka olisivat valmiita sitoutumaan vuosien projektiin, johon kuuluisivat lasten viikoittaiset soittotunnit ja nauhoitukset. Vuonna 2012 Laajasalolaisen kerrostalon kerhohuoneessa alkoivat viiden itä-helsinkiläisen lapsen Colourstrings-menetelmällä opiskellun viulunsoiton viikoittainen taltiointi ja reaaliaikainen välitys musiikkipedagogeille ympäri maailmaa. Lisäksi projektiin kuului yli kymmenessä maassa sijaitsevien musiikkiopistojen viuluoppilaiden etäopetus. Szilvayn opetuspäivät olivat maasta, kaupungista ja aikavyöhykkeestä toiseen vaihtamista. Päivän aikana hän teki ikään kuin pienen maailmanympärimatkan.

Szilvayn pitämistä Laajasalon studiolla taltioiduista oppitunneista on koostettu kattava sarja viulunsoitonoppitunteja, joita voidaan käyttää esimerkiksi materiaalina viulupedagogien kouluttamisessa. Tallenteiden avulla myös vanhemmat, joiden lapset opiskelevat viulunsoittoa Colourstrings-metodilla, voivat paremmin tukea lapsen kotiharjoittelua, kun he ymmärtävät, mihin menetelmä perustuu. Szilvay itse kuvaa opetussarjaa visualisoiduksi metodologiakirjaksi.

Senny Harler ja Noora Lakkala ovat Minifiddlers-viulisteja ja ystäviä.

Kiitetty ja palkittu Colourstrings-menetelmä on itsekin viulunsoitonopettajana toimineen Rajamäen mielestä maailman lapsikeskeisin viulunsoiton opetusmetodi. Siihen Szilvay on yhdessä veljensä Chaban sen kehityksessä tähdännyt.

”Viulunsoittoa on opetettu ennen Colourstringsiä yli kaksi sataa vuotta niin sanotuilla hienoilla menetelmillä, jotka ovat kuitenkin niin ankaria, että moni lapsi jättää soittoharrastuksen kesken jo varhain”, Szilvay sanoo.

Szilvay on halunnut tehdä viulunopetuksesta motivoivaa, jotta lapsen olisi mieluisaa tulla tunnille joka viikko. Hän myöntää, että häntä jännitti aluksi tulevatko kaikki lapset ja perheet joka viikko Minifiddlers-tunnille – toisin sanoen voisiko hän todistaa metodin toimivan. Kaikki onnistui yli odotusten, sillä yksikään lapsista ei jättänyt viulunsoittoa kesken ja osallistumisprosentti vuosien varrella oli korkea. Kerran yksi lapsista alkoi itkeä, kun Szilvay pyysi häntä kerta toisensa jälkeen soittamaan erään kohdan kappaleessa. Hän kuitenkin päätti, että kohtaa ei leikattaisi pois editoidusta tallenteesta. Lapsen pettymyksen kanssa toimiminen on hänen mielestään tärkeä pedagoginen oivallus.

”Lasta ei saa koskaan päästää tunnilta pois itkuisena. Olen yrittänyt välittää tätä ajatusta muille opettajille”, hän sanoo.

Sekä Rajamäen että Szilvayn mielestä etäopetus ei monista mahdollisuuksistaan huolimatta voi koskaan syrjäyttää henkilökohtaista soitonopetusta. Ihmiskontakti on tärkeää pienen ihmisen elämän alkutaipaleilla. Siksi hänen opettaessa etänä Minifiddlers-projektissa lapsilla oli aina mukana oma opettaja. Szilvay halusi kiinnittää erityishuomiota siihen, että hänet koettaisiin opetustilanteessa ikään kuin konsulttina – ei jonakin ylivertaisena opettajana, joka Suomesta kertoo, miten asiat kuuluu tehdä.

”Olen itse vaari. Tämän projektin lapset ovat tuntuneet kuin lapsenlapsilta ja heidän opettajansa puolestaan kuin lapsilta”, Szilvay pohtii.

Hankkeessa mukana olleet lapset hitsautuivat tiiviiksi porukaksi – lauantaisten nauhoitusten jälkeen studiolla vietettiin syntymäpäiviä ja pidettiin mehuhetkiä. Szilvay sanoo, että Minifiddlers on ollut ennen kaikkea lasten koulutusta, opettajien koulutusta sekä perheiden koulutusta. Suomalaisilla lapsilla syntyi kontaktia myös etämaiden lapsiin. Projektin huipennus oli vuonna 2016 järjestetty neljän päivän kokoontuminen Färsaarilla, jolloin kaikki Minifiddlersin kanssa tekemisissä olleet lapset, perheet ja opettajat tapasivat toisensa. Szilvay harjoitutti lapsia orkesterissa ja lopuksi he esiintyivät isossa konserttisalissa.

”Kun soitan viulua, kaikki huolet katoavat.”

Rajamäki haluaisi tulevaisuudessa tehdä metodilla kokeiluja peruskouluissa, sillä tällä hetkellä lapset ovat eriarvoisessa asemassa klassisen musiikin opiskelun suhteen. Yksi hankkeen oppilaista, yhdeksänvuotias Noora Lakkala, summaakin tunnelmat kuluneen neljän vuoden musiikinopiskelusta: ”Kun soitan viulua, kaikki huolet katoavat.”

Suomalaisia lapsia viidellä vuosikymmenellä opettanut ja ammattilaiseksi asti kasvattanut 73-vuotias Szilvay on puolestaan saanut nyt päätökseen suomalaista koulutusvientiä ja musiikkikenttää edistävän projektin. Häntä kuitenkin kutkuttaa vielä ainakin yksi asia urallaan.

”Unelmani on tehdä vielä yksi musiikkisatuohjelma TV:hen.”

Kuvat: George Atanassov

KETKÄ?

International Minifiddlers

Maarit Rajamäki on viulutaiteilija ja viulunsoiton opettaja. Hän on Särestön Kamarikonserttien ja Särestö Akatemian perustaja sekä yksi maamme tärkeimmistä klassisen musiikin etäopetuksen kehittäjistä.

Géza Szilvay on viulisti, kapellimestari, viulunsoiton opettaja, Itä-Helsingin musiikkiopiston entinen rehtori sekä Colourstrings-metodin kehittäjä.

Jenny ja Antti Wihurin rahaston lisäksi International Minifiddlers -hanketta ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto ja Alfred Kordelinin säätiö.

International Minifiddlers –projekti sai 20 000 euroa vuoden 2016 apurahahaussa. Projekti on saanut rahastolta saman verran rahoitusta myös neljänä edellisenä vuonna. Jenny ja Antti Wihurin rahaston tarkoituksena on edistää ja tukea suomalaista henkistä ja taloudellista viljelyä. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä muutenkin taloudellisesti tukemalla sellaista toimintaa, joka edistää suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyn menestymistä.

← Takaisin apurahatarinoihin