Jenni Hiltunen, Woman on a Chair (2016) (c) Angel Gil

uutinen

5.12.2018

Taidekokoelma täydentyi 46 teoksella

Kuvataidekokoelmassa jo yli 3200 teosta

Wihurin rahasto on lahjoittanut 46 nykytaideteosta Rovaniemen taidemuseoon sijoitettuun rahaston nimeä kantavaan kokoelmaan. Teokset on hankittu vuoden 2017 aikana ja niiden arvo on yhteensä yli 368 000 euroa. Lahjoitetut teokset ovat maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, valokuvateoksia, installaatioita ja animaatioita.

Kokoelman teoksia on esillä Rovaniemen taidemuseon näyttelyissä vaihtuvina kokonaisuuksina. Vuonna 2018 lahjoitettuja teoksia nähdään muun muassa Värisuora ja Prima Vista – ensi näkemältä -näyttelyissä Rovaniemen taidemuseossa vuonna 2019. Taidemuseo on osa kulttuuritalo Korundia.

Lahjoitetut teokset ovat seuraavilta taiteilijoilta:

Aho Heini, Anoschkin Jasmin, Berg HC, Cavén Kari, Doek Marga, Eerola Eeva-Liisa, Ekström Saara, Enkenberg Erno, Goman Jussi, Gullichsen Alvar, Halonen Paavo, Hamari Mia, Hautala Jorma, Heikkilä Alma, Hiltunen Jenni, Hirvimäki Veikko, Immonen Kati, Juopperi Elina, Karjalainen Juho, Karsi Jouna, Keränen Olli, Männikkö Esko, Nevalainen Reima, Nyqvist Tuomas, Rantanen Silja, Rapia Kati, Rautiainen Satu, Reinhard Aurora, Retulainen Anna, Reuter Katarina, Rissanen Markus, Rusanen Jukka, Saaristo Stina, Salmenkivi Maiju, Sipiläinen Anneli, Siren Päivi, Suntio Heimo, Suomi Risto, Tanttu Antti, Tavastila Fanny, Tuori Anna, Valkonen Ilona

Jukka Rusanen, Woman from Picture III (2016) (c) Jussi Tiainen

Stina Saaristo, Jänis (2017) (c) Jussi Tiainen

Rahaston kokoelman teoksia on pysyvästi esillä Rovaniemen taidemuseossa

Jenny ja Antti Wihurin rahaston kuvataidekokoelma on yksi Suomen suurimmista nykytaidekokoelmista. Se käsittää yli 3200 taideteosta 1940-luvulta nykypäivään. Taidekokoelman kartuttaminen on yksi Wihurin rahaston tärkeimmistä tavoista tukea suomalaista kuvataidetta. Rahasto käyttää vuosittain yli 300 000 euroa taideostoihin.

Taidekokoelmaa täydentää taideostolautakunta. Ehdotukset hankittavista teoksista tekevät taideostolautakunnan asiantuntijajäsenet dosentti Liisa Lindgren ja kuvanveistäjä Pekka Kauhanen. Taideostolautakunnan muut jäsenet ovat ekonomi Harri Tilli, professori Päikki Priha sekä rahaston asiamies Arto Mäenmaa.

Näyttelyt kuratoi Rovaniemen taidemuseo.

LUE LISÄÄ