Jonna Kina Temppelikadun ateljeen residenssitaiteilijaksi

Kuvataiteilija Jonna Kina aloittaa syyskuun puolessa välissä vuoden kestävän residenssijakson Jenny ja Antti Wihurin rahaston Temppelikadun taiteilija-ateljeessa. Tampereella viime vuodet asunut Kina on työskennellyt etenkin valokuva-, installaatio- ja videotaiteen parissa.

Ateljeessa on hiljaista, mutta kuvataiteilija Jonna Kina kuulee, että jossakin humisee. Niin luultavasti tekeekin, sillä Temppelikadun taiteilija-ateljeen uuden asukkaan korva on ehkä tavallista tarkempi. Kina kuitenkin pitää pään sisällä kuuluvia äänimaisemia vähintään yhtä tärkeinä kuin todellisia ääniä. Ellei jopa tärkeämpinä. Lapsena hän kuunteli kellon tikitystä ja pystyi rakentamaan siitä päänsä sisällä loputtomia äänellisiä rakennelmia.

Ääntä Kina on käsitellyt myös monissa teoksissaan. Filmiteos Arr. For a Scene (2017) tarkasteli, miten ääniä tuotetaan elokuvallisiin tarkoituksiin ja mitä tapahtuu, kun elokuvan rakenteita puretaan näkyviksi. Videossa kaksi foley-taiteilijaa tekee äänet Hitchcockin suihkukohtaukseen.

Teoksen siemen oli kylvetty jo vuonna 2013 valmistuneeseen Foley Objects -teokseen, joka koostuu 26 valokuvasta. Niissä esiintyvät arkiset esineet, kuten nippuside, ananas ja foliorulla saavat toisen merkityksen, kun niitä katsoo luettuaan kuvatekstin, joka viittaa esineellä tuotettuun ääneen. Esimerkiksi yhdelle kuvista Kina on antanut teosnimeksi Fire, koska foliota käytetään elokuvissa tulen äänen imitoimiseen.

Teokset syntyvät hiljalleen

Vaikka Kina tiesi jo Foley Objects -kuvien aikaan haluavansa tehdä videoteoksen, päästiin sitä kuvaamaan vasta neljä vuotta myöhemmin. Kina kertookin työskentelevänsä pitkäjänteisesti, ja teosten valmistuminen voi kestää useitakin vuosia. Välillä valmistumisen tiellä on banaaleja syitä, kuten ajan puute: muut teokset on saatava ensin valmiiksi. Joskus ideat vaativat kypsyttelyä ja “kiteyttämistä”, kuten Kina itse muotoilee.

“Ne (ideat) ovat hauraita siinä hetkessä syntyessään. En halua nähdä lopputulosta heti, vaan käydä läpi prosessin kaikki vaiheet”, Kina sanoo.

Helsinki Contemporaryn yksityisnäyttelyssä keväällä nähtyä Red Impasto Jar -teosta (2021) varten hän kävi useita kertoja Mazzanossa Italiassa katsomassa teoksessa nähtyä ruukkua. Kina pyrkiikin taustoittamaan ja kartoittamaan aihettaan erilaisin menetelmin, muun muassa lukemalla ja keskustelemalla eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on jatkuvasti kehittyä taiteilijana ja ajattelijana.

“Tämä tarkoittaa avoimuutta, kriittisyyttä, jakamista ja kehittyvää taiteellista tutkimusta.”

Keskustelu vie ideoita eteenpäin

Viime aikoina Kina on tehnyt yhteistyötä muun muassa grafiikan vedostajan, säveltäjän, elektroniikkasuunnittelijan, sopraanolaulajan, lasinpuhaltajan, keraamikon, äänisuunnittelijan, kuraattorien, antiikin asiantuntijan, arkeologin, vinyylinkaivertajan, museonjohtajien ja graafisten suunnittelijoiden kanssa.

Merkityksellinen yhteistyökumppani on ollut elokuvaaja Ville Piippo, jonka Kina tapasi joitakin vuosia sitten Pariisissa. Kina huomasi Piipon nimen nousevan toistuvasti esiin eri yhteyksissä ja päätti lopulta ottaa häneen yhteyttä. Ajatuksena oli pyytää Piippoa opettamaan 16-millimetrisen Bolex-kameran käyttöä, mutta pian Kina keksi pyytää häntä silloin tekeillä olleen Arr. For a Scene -teoksen kuvaajaksi. Siitä lähtien Kinan videoteokset on kuvattu 35-millimetriselle filmille, jonka käsittely vaatii erityisosaamista ja useampia käsipareja.

Vaikka teosten taustalla oleva näkemys on luonnollisesti Kinan, etsitään kuvaustapoja keskustelemalla yhdessä Piipon kanssa. Taiteilija tekee edelleen myös itse linssitestejä, laskee optimaalista syväterävyyttä ja kameran sulkimen aukkoa – onhan Kinan tausta valokuvataiteessa, ja hän on tottunut työskentelemään filmin kanssa.

”Tekniikka täytyy ymmärtää, jotta voi käydä keskustelua.”

Kuva- ja äänitaiteen rajapinnoilla

Ääni ei ole ollut Kinalle vain teosten aihe, vaan myös aines. Viimeisimmissä teoksissaan hän on liikkunut rohkeasti kuva- ja äänitaiteen rajoilla. Helsinki Contemporaryssa esillä olleessa ääni-installaatiossa Confession Piece for Voice naissopraano tulkitsee a cappella -laulun muodossa librettoa, joka pohjautuu Augustinuksen (kirkkoisä, teologi ja filosofi vuosina 354–430) omaelämäkerralliseen teokseen Tunnustukset. Sävellys teosta varten on tehty yhdessä säveltäjä Lauri Supposen kanssa. Kinasta on mielenkiintoista kartoittaa juuri kuvataiteen ja nykymusiikin maastoa. Hän kokee olevansa kuitenkin ennen kaikkea kuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan ääntä.

”Se määrittää kontekstin, jossa olen.”

Kuvataiteilijuus on siis eräänlainen luku-, katsomis- ja kuunteluohje teoksille.

Käsitteellinen ajattelu ja esityksellisyyden pohtiminen on Kinalle tärkeää. Esimerkiksi Confession Piece for Voicen kohdalla Kina mietti tarkkaan, kuinka monta kertaa päivässä äänilevy soitetaan. Lopulta hän päätti, että teos soitetaan vain pyydettäessä, koska “kuuleminen ja kuunteleminen ovat eri asioita”.

Intensiivistä työskentelyä residenssissä

Tuleva residenssivuosi kuluu tiiviin taiteellisen työskentelyn parissa. Nyt tekeillä oleva videoteos pohtii luomiseen ja tuhoon liittyviä kysymyksiä ja saa ensiesityksensä vuonna 2022 Lappeenrannan taidemuseossa. Lisäksi Kina aloittaa ateljeekautensa aikana uuden laajan teoskokonaisuuden suunnittelemisen ja valmistelun.

Tila ja paikka vaikuttavat suoraan ajatteluun ja sitä kautta taiteelliseen työskentelyyn, Kina kertoo. Luonnon äärelle on päästävä riittävän usein.

“Luonnossa on helpompi olla ihminen.”

Mitä Kina mahtaa tarkoittaa?

“Isompia eksistentiaalisia kysymyksiä. Joskus kaupungin vilskeessä kadottaa itsensä ja omat ajatuksensa. Jonkin äärellä olemista ja läsnäoloa tapahtuu enemmän luonnossa”, hän täsmentää.

Toisaalta muutos ja ääripäät tekevät hyvää, ja siksi Temppelikadun taiteilija-ateljeen kaltainen kaupunkiresidenssi perustelee paikkansa. Sitä paitsi pääseehän Töölöstä hetkessä luontoon ja ehkä ateljeehen kuuluu edes vähän linnunlaulua, hän pohtii.

“Ja tärkeää on, että täältä näkee taivaan.”

Kuvat: Miikka Pirinen