Mitä iho muistaa

Taidegrafiikka on fyysinen laji. Erityisesti litografia eli kivipainanta, jossa kuvioita siirretään kivi- tai metallipinnoille, rasittaa kehoa.

”Samoja liikkeitä täytyy toistaa yhä uudelleen, kädet väsyvät ja sormiin tulee rakkoja. Koko prosessissa on vahva kehollinen yhteys, mutta kun katsoo lopputulosta eli kauniisti painettua kuvaa, sitä ei näe”, kuvailee kuvataiteilija Roma Auskalnyte.

Alun perin Auskalnyte opiskeli Vilnan taideakatemiassa hyvinkin perinteisiä grafiikan tekniikoita. Hän alkoi kuitenkin kaivata läheisempää yhteyttä teoksiinsa ja kiinnostui pohtimaan, miltä näyttäisi poistaa välikäsi piirtämisen ja lopullisen teoksen välistä.

Tämä oli lähtölaukaus uusien ilmaisutapojen ja tekniikoiden etsimiselle. Monet Auskalnyten varhaisista teoksista sisälsivät kirjaimia ja tekstiä – osittain siksi, että niiden parissa työskentely oli vastavalmistuneelle taiteilijalle ilman omaa työhuonetta tai muita resursseja mahdollista.

Vähitellen Auskalnyte alkoi yhdistää teoksiinsa myös performanssia, videota ja valokuvaa. Taiteellisen työskentelyn vahvana punaisena lankana on kuitenkin säilynyt perinteisten grafiikanmenetelmien yhdistäminen muihin nykytaiteen muotoihin, usein yllättävilläkin tavoilla.

”Tavallaan se, että jouduin keksimään muita tapoja toteuttaa ideoitani, auttoi minua pohtimaan, mitä taiteen tekeminen oikeastaan minulle merkitsee. Kun on kouluttautunut tietyllä tavalla, kestää aikansa vapautua työskentelemään toisin.”

Keho painolaatana

Termi, jota Auskalnyte käyttää kuvatessaan haluaan tuoda keho lähemmäs vedosta, on fleshiness eli lihallisuus. Hän hyödyntää usein ihmiskehoa ja sen fyysisyyttä taiteellisen ilmaisun välineenä, ei brutaalilla tavalla mutta usein kuitenkin jossain epämukavuuden rajalla keikkuen.

Auskalnyten työssä lihallisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän käyttää omaa kehoaan painolaattana, tai käsittelee paperia kuin ihoa: tutkien, miten se repeää tai kuinka esillepano vaurioittaa sen pintaa.

Teoksessa Tears pronssiin valetut kädet pitelevät sanoja love ja care. Samat sanat näkyvät painautuneina Auskalnyten poskille, muistuttaen kyyneliä ja vihjaten siihen, ettei tarjottu rakkaus ja huolenpito ole aina sitä, mitä odotetaan tai toivotaan.

Ensimmäisessä videoperformanssissaan Punishment taiteilija polvistui painolaatan päälle niin, että laatan kirjaimet painoivat hänen polviinsa tekstin ”In text I trust / In written truth / I believe / Read more”. Teoksen yhteydessä Auskalnyte kirjoitti liettualaisissa kouluissa käytetystä rangaistuksesta, jossa huonosti käyttäytyvä oppilas määrätään polvistumaan nurkkaan kuivien herneiden päälle. Hän kertoo suhtautuneensa aina epäluuloisesti kirjoitettuun tekstiin, vaikka on joutunut elämään sen ehdoilla.

”Meidät on jollain tavalla opetettu uskomaan, että kirjoitettu sana on kiistaton totuus. Mutta tekstin ja sen väittämän todellisuuden välillä on aina kuilu.”

Myös epävakauden tai katoavaisuuden tunne on Auskalnyten teoksissa usein vahvasti läsnä. Iholle painetut jäljet haalistuvat, ja ajan myötä myös paperille painetut kuvat tai sanat katoavat.

Kuka voittaa?

Kun Auskalnyte saa idean, oikean ilmaisukeinon löytäminen sen toteuttamiselle vaatii yleensä paljon kokeilua, lukemista, taiteen katsomista, turhautumista ja joskus täysin uusia suuntia.

”Luovuus on jokaiselle tietenkin henkilökohtainen prosessi, ja siihen on vaikeaa määritellä tiettyä toimivaa reseptiä. Mutta minulle tärkeintä on usein aika.”

Joskus muisto tai havainto, joka on ollut vuosia jossain mielen takalalla, nousee uudelleen esiin ja muuttuu uuden teoksen lähtökohdaksi. Näin kävi vuonna 2021 valmistuneen teoksen Trophy kohdalla.

Teos koostuu mustista litografiavedoksista, jotka muistuttavat eläimen nahkaa. Auskalnyte ajatteli työtä tehdessään turkiksia, joita oli nähnyt metsästäjän kodissa vuosia aiemmin – niiden majesteettisuutta ja outoutta. Hän oli myös lukenut Pyhän Yrjön legendasta, sotilaasta, joka pelasti kylän surmaamalla lohikäärmeen.

Teokseen on lisätty kultainen teksti ”I won”. Toiselta puolelta katsoen sanat voisi lukea muodossa ”now I”.

”Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lohikäärme on surmattu? Otetaanko se voitonmerkiksi? Kuka oikeastaan on saalis? Tykkään heitellä ilmaan tällaisia kysymyksiä ja katsoa, millaisia tulkintoja niistä syntyy.”

Hiekka-aavikolta Suomen Lappiin

Alkuvuonna 2026 Auskalnyte viettää kolme kuukautta Rovaniemellä vierailevana kutsutaiteilijana. Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston yhteinen residenssiohjelma tarjoaa vuosittain kahdelle kuvataiteilijalle työskentelyjakson Lapissa, tavoitteena tarjota täydellinen työrauha ja syvä keskittyminen.

Mahdollisuus asua ja työskennellä Rovaniemellä tuntui ajoitukseltaan lähes liian täydelliseltä, Auskalnyte sanoo nyt.

Häntä oli jo pitkään kiinnostanut työskentely ympäristöissä, joissa on voimakkaita kontrasteja. Erityisesti ajatus sekä aavikon kuumuuden että pohjoisimpien alueiden kylmyyden kokemisesta kiehtoi.

Sitten Auskalnyte sai yllättäen kutsun residenssiin Santa Fe Art Instituteen New Mexicoon. Pian sen jälkeen kun hän oli palannut Santa Festä, saapui kutsu Rovaniemen residenssiin.

”Olin todella yllättynyt, mutta ehkä tämän oli todella tarkoitus tapahtua. En ole koskaan käynyt Pohjois-Suomessa, ja haluan todella nähdä talven siellä. Uskon sen olevan täydellinen vastakohta kuumalle, kuivalle ja halkeilevalle aavikolle.”