Pirkko Nuolijärvelle kieli on kaikki. Rahaston kunniapalkinnon saajan mielestä kaikilla on oikeus ymmärtää, mistä puhutaan, kun puhutaan yhteisistä asioista.

Pirkko Nuolijärvi ei epäröi hetkeäkään kun häntä pyydetään vastaamaan, mitä hänelle juolahtaa ensimmäisenä mieleen, kun kuulee listan sanoja:

kieli – ’’Kaikki’’
kielitiede – ”Elämä”
suomen kieli – ”Äidinkieli”
suomenkielisyys – ”Kaikille oikeus”
äidinkieli – ”Kaikille oikeus”, hän sanoo ja katsoo tiivisti silmiin, ennen kuin alkaa hymyillä valloittavasti.

Ei ole ihme, että Kotuksen johtajan virasta juuri eläkkeelle jäänyt Nuolijärvi vastaa niin varmasti – filosofian tohtori, professori ja dosentti Nuolijärvi on miettinyt näitä asioita vuosikymmeniä. Suomen yksi tunnustetuimmista ja johtavista kielitieteilijöistä tuntee suurta kiitollisuutta ja solidaarisuutta niitä instituutioita kohtaan, jotka ovat mahdollistaneet sen, että hänelle on 9. lokakuuta myönnetty Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinto tunnustuksena ansiokkaasta ja monipuolisesta työstä suomen kielen tutkijana ja sen sitkeänä puolustajana.

”Vaikka opiskelin suomen kieltä ja poliittista historiaa, opiskelijaelämä opetti minulle eniten yhteiskunnasta”

Lahden alapuolelta Artjärveltä kotoisin oleva nuori Pirkko Nuolijärvi oli lähellä valita täysin toisenlaisen urapolun ennen kielitieteeseen hurahtamista. Hän oli kiinnostunut kemian opiskelusta ja lahjojakin löytyi, mutta lopulta äidinkielen opettaja innosti häntä hakemaan Helsingin yliopistoon lukemaan kielitieteitä. Nuolijärvi opiskeli 1970-80 –luvun Suomessa, jossa opiskelijat olivat erittäin aktiivisia yhteiskunnan jäseniä.
”Vaikka opiskelin suomen kieltä ja poliittista historiaa, opiskelijaelämä opetti minulle eniten yhteiskunnasta”, hän tuumii.
Kielen ja yhteiskunnan suhde on joltakin osin erottamaton, ja hyvän kielentutkijan on välttämätöntä olla hereillä yhteiskuntaa muokkaavista voimista. Väitöskirjassaan Nuolijärvi tutki pohjoissavolaisten ja eteläpohjalaisten muuttajien kieltä Helsingissä. Aihe oli niin kiinnostava, että siitä tehtiin vuosien varrella yhteensä seitsemän väitöskirjaa.

Vuonna 1989 Nuolijärven tie vei täysin uuteen ympäristöön ja akateemiseen yhteisöön. Hän haki ystävän houkuttelemana Helsingin kauppakorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän apulaisprofessorin virkaa, sai paikan ja löysi itsensä paikasta, jossa kielen merkitys ei ollut aivan yhtä itsestään selvä kuin Helsingin yliopistolla.
”Oli professoreita, jotka ymmärsivät valtavan hyvin kielen merkityksen ja toisaalta ihmisiä, jotka eivät.”
Sen ajan opiskelijat olivat kuitenkin innoissaan Nuolijärven opetuksesta. Hänen perustamansa suomen kielen historiaa käsittelevä kurssi oli aina täynnä.
”Minusta ekonomin ammattiin kuului ymmärtää omaa taustaa, tietää mistä tulee ja mikä on. Opiskelijat ymmärsivät tämän merkityksen valtavan hyvin.”

Kauppakorkeakoulun jälkeen Nuolijärvi siirtyi suomen kielen ylimmän auktoriteetin Kotimaisten kieltentutkimuskeskus Kotuksen johtajaksi. Kotuksen tehtävä on olla Suomen virallinen kielenhuoltoelin. Kielenhuolto on Nuolijärven mukaan kuitenkin erittäin laaja käsite – olennaista on ymmärtää tekstien merkitystä, tekstien roolia ja ymmärtää mikä sopii mihinkin tekstiin. Nuolijärvi toimi Kotuksen johtajana aina vuoteen 2016 saakka ja hänellä oli näköalapaikka kielen ja yhteiskunnan kehitykseen yltäkylläisyydestä kukkaron nyörien kiristämiseen.

”Kun tulin Kotukselle vuonna 1998, meillä oli paljon tutkimusprojekteja käynnissä ja niiden määrä lisääntyi aikanani’’, Nuolijärvi sanoo ja esittää kädellään kohoavaa linjaa. Yhtäkkiä hän pysäyttää käden ja laskee sormien suunnan dramaattisesti alas.
”Sitten tultiin vuoteen 2005 ja ruvettiin puhumaan, ettei kaikkea voi enää lisätä.”
Esimerkiksi vähemmistökielet ja joitain tutkimustehtäviä päätettiin siirtää yliopiston puolelle.
”Kielentutkijalle ei ole niin selvää, missä menee perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen raja, mutta poliitikot näyttävät tietävän”, Nuolijärvi napauttaa.

Nuolijärvi on tutkinut erityisesti suomen kielen vaihtelua ja muutosta, televisiokeskustelujen vuorovaikutusta ja puhutun kielen roolia kaunokirjallisuudessa sekä kirjoittanut kielipolitiikkaan ja kielten asemaan liittyvistä kysymyksistä. Miksi niin moni suomalainen on huolissaan suomen kielen rappioitumisesta esimerkiksi lainasanojen käytöstä?
”Jos ajattelee positiivisesti, niin se on kiinnostusta omaa kieltä kohtaan. Maallikon on helpompi kiinnittyä yksityiskohtiin kuin hahmottaa laajempaa kokonaisuutta”, Nuolijärvi toteaa.
Kielentutkijoiden tehtävänä on kuitenkin osoittaa, että kieleen kuuluu variaatio ja että myös yleiskielestä löytyy sitä. Muotisanat pääsevät osaksi Kotuksen sanakirjaa, kun siitä löytyy tarpeeksi monta käyttömuotoa, mutta toki virhearviointejakin sattuu ja sanoja poistetaan myöhemmin sanakirjasta. Nuolijärvi kuvaa itseään melko liberaaliksi kielen suhteen – onhan hän kuitenkin ensisijaisesti puhutun kielen tutkija.

”Poliitikot puhuvat asioista, joiden kanssa he ovat päivittäin tekemisissä mutta joista moni tuntee ulkopuolisuutta”

Nuolijärven mielestä suomalaisen puheesta ei kuulu luokka kuten esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Tietyn murteen puhuja voi olla pääjohtaja tai duunari. Ero syntyy kuitenkin siitä, mistä ylipäätään puhutaan. Nuolijärveä ottaa selvästi päähän poliitikkojen epäselvät puheet. Hän on urallaan edistänyt virkakielen yleistajuistamista ja tutkinut esimerkiksi poliitikkojen televisiokeskusteluja.
”He puhuvat asioista, joiden kanssa he ovat päivittäin tekemisissä, mutta joista moni tuntee ulkopuolisuutta”, hän sanoo painokkaasti.
Emme siis pääse sisään puheeseen, vaikka asiat koskettavat meitä kaikkia kansalaisia. Virkakielen yleistajuistaminen on hänen mukaansa kielentutkijoiden tärkeä tehtävä – läpinäkyvä ja ymmärrettävä kieli on kaikkien etu. Nuolijärvi toisaalta toteaa, etteivät poliitikot ole ainoita epäselviä kommunikoijia. Moni ammattilainen unohtaa kontekstin, jossa puhuu. ”Eihän voi olettaa, että joka ikinen ihminen ymmärtää tiettyyn alaan liittyvää puhetta.” Eivätkä lingvistit ole Nuolijärven mukaan itsekään tässä puhtaita.

Nuolijärvi puhuu läpi haastattelun ”Meistä”, vaikka on jäänyt eläkkeelle Kotuksen johtajan virasta. Hänen puheestaan huokuu rakkaus ja uskollisuus instituutiota kohtaan. Nuolijärvellä on kuitenkin jo uusia suunnitelmia tutkimuksen varalle. Hän haluaisi palata niiden ihmisten pariin, joista teki väitöskirjansa liki kolmekymmentä vuotta sitten ja tutkia, kuinka heidän kielensä on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Kuvaustilanteessa tuuli osuu Nuolijärven hiuksiin, kun hän katsoo Wihurin Salus-talon kattoterassilta merelle. Hetken edessämme seisoo parikymppinen Helsinkiin muuttanut lingvisti. Toisessa hetkessä hän katsoo kameraan sinä tunnustettuna ja arvostettuna ammattilaisena, joka hän on. Nuolijärven lapsi kysyi kerran, onko saamari ruma vai kaunis sana.
”Vastasin, että jos lyön jalkani keinuun ja sanon saamari, kerron silloin, miltä kipu tuntuu. Jos istun ruuhkassa ja huudan saamari edessä olevalle kuskille, se on ruma sana, koska kohdistan sen toiseen ihmiseen”, hän nauraa.

Kuvat Ilkka Saastamoinen