Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2018Valtiotieteellinen yhdistys ry10 000 e
politiikan tutkimusta yleistajuistavan ja hyödylliseksi tekevän Politiikasta-verkkolehden toimittamiseen ja kehittämiseen
-
2018Kasvatustieteen maisteri Jouni Veijalainen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Lasten itsesäätelytaidot päiväkodissa”
-
2018Filosofian maisteri Anna-Maria Virkkala24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Hiilen kierto pohjoisilla alueilla: paikalliselta sirkumpolaariselle mittakaavalle”
-
2018Filosofian maisteri Elina Vitikka24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Asiantuntijaäänen rakentuminen tietokirjallisuuden teksteissä”
-
2018Filosofian maisteri Enni Väisänen12 000 e
väitöskirjatyön ”Kuusen puuaineen biosynteesi: solukalvojen merkitys ja ligniinimonomeerien kalvokuljetus” loppuunsaattamiseen
-
2018Diplomi-insinööri Alpo Välimaa24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Piezoelectric resonators in the quantum limit”
-
2018Filosofian tohtori Karin Väyrynen20 000 e
tutkimukseen ”Effect of changes in the policy that concerns the Finnish taxi industry”
-
2018Wihurin tutkimuslaitos2 000 000 e
sydän- ja verisuonitautien perustutkimukseen sekä laitehankintoihin
-
2018Master of Science Jenny Wiklund24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Versatile design of nanocellulose platforms for RFID products”
-
2018Valtiotieteiden maisteri Juho Wilska24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Valkoisen Suomen kasvatusjärjestöjen lasten- ja nuortenlehdet ja valkoinen perintö 19381947”
-
2018Doctor of Science in Economics and Business Administration Man Yang14 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”International entrepreneurship driven ecosystem: The role of disruptive technology and digitalization”
-
2018Master of Science Sara Yasar24 000 e
väitöskirjatyöhön ”The Impact of Bank Regulations, Supervision and Private Monitoring on Bank Liquidity Creation”
-
2018Hallintotieteiden maisteri Marja Yli-Pärri24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Collective organizational identity design in meta-organizations”
-
2018Diplomi-insinööri Maija Ylinen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Digitalisaation edistäminen julkisella sektorilla: Kokonaisarkkitehtuurin implementoinnista kohti toiminnan kokonaisvaltaista muutosta”
-
2018Yhteiskuntatieteiden maisteri Matti Ylönen28 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Politiikan uudet välittäjät”
-
2018Valtiotieteiden maisteri Joanna Österblom24 000 e
väitöskirjatyöhön ”An archive of the present”