Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Sirkustaiteen kandidaatti Onni Toivonen, Konsta Leinonen, Tuomas Honkanen

    tanssi-/sirkusteoksen ”Stygian Throws” valosuunnittelun materiaalihankintoihin ja muihin kuluihin kahteen residenssiperiodiin alkuvuodelle 2024

    6 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Waltteri Torikka

    laulutunteihin ja Oskar Merikannon laulujen levytykseen

    10 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Anna Tulusto

    ainoana lapsena elämistä ja yhden lapsen perhettä tarkastelevan esseeteoksen kirjoittamiseen

    6 000 e
  • 2023
    Filosofian tohtori Johanna Vaattovaara, Filosofian maisteri Urpu Strellman

    Tutkimustiedon yleistajuistaminen käytännössä -teoksen työstämiseen

    15 000 e
  • 2023
    Taiteiden tutkimuksen ylioppilas Jenna Viro

    toisen romaanin kirjoittamiseen

    30 000 e
  • 2023
    Teatteritaiteen maisteri Juuso Voltti

    Aurinkoteatterin ja Kansallisteatterin ”Laulujoutsen”-esityksen musiikkien sävellys-, sovitus- ja toteutustyöhön

    7 000 e
  • 2023
    Kirjailija Heidi Väätänen

    romaanin kirjoittamiseen

    13 000 e
  • 2023
    Musiikin kandidaatti Aleksanteri Wallius

    virtuaaliurkujen hankintaan

    9 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Aleksei Zaitsev

    opintojen viimeistelyyn Tanskassa, kansainvälisiin pianokilpailuihin sekä mestarikursseille osallistumiseen

    12 000 e
  • 2022
    Tanssitaiteilija Hanna Ahti, näyttelijä Laura Rämä, tanssitaiteilija Jenni-Elina Von Bagh

    teoksen ”Scene” ennakkosuunnitteluvaiheen työskentelykustannuksiin ja kuluihin

    8 000 e
  • 2022
    Teatteritaiteen maisteri Teo Ala-Ruona

    Enter Excrete -esityksen valmistamiseen

    11 000 e
  • 2022
    Humanististen tieteiden kandidaatti Kirsi Alaniva

    yhteiskuntaluokkia käsittelevän esseistisen romaanin ”Toisten ihmisten ikkunat” kirjoittamiseen

    14 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Mikko Alapuro

    Kristina Carlsonin romaanin ”Eunukki” kääntämiseen englanniksi

    3 000 e
  • 2022
    Kuvittaja Nadja Andersson

    sarjakuvaromaanin tekemiseen

    3 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Elina Annola

    kolmannen romaanin kirjoittamiseen

    14 000 e
  • 2022
    Musiikin maisteri Aliisa Neige Barriere, musiikin maisteri Janne Valkeajoki

    tapahtuman ”Majakka” järjestämiseen

    13 000 e
  • 2022
    Tanssitaiteen maisteri Rea-Liina Brunou

    kaunokirjallisen teoksen kirjoittamiseen työnimellä ”Tanssijan käsikirja”

    14 000 e
  • 2022
    Musiikinopiskelija Raffaello Chiodo

    viulun jousen hankintaan

    13 000 e
  • 2022
    Taiteen kandidaatti Johannes Ekholm

    romaanin ”Oumuamua” kirjoittamiseen

    24 000 e
  • 2022
    Teatteritaiteen maisteri Juha Ekola, Filosofian maisteri Sauli Perälä

    esityksen ”Sauli ja tähtivieras” valmistamiseen

    10 000 e