Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2017
    Taiteen maisteri Juho-Pekka Virtanen

    väitöskirjatyöhön ”Application of digital geometric models of the built environment”

    5 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden maisteri Stiina Vistbacka

    väitöskirjatyöhön ”Oppimismatka johtajuuteen: työuran merkitykselliset tapahtumat ja kasvu johtajaksi sairaalaorganisaatiossa”

    12 000 e
  • 2017
    Filosofian maisteri Elina Vitikka

    väitöskirjatyöhön ”Asiantuntijaäänen rakentuminen tietokirjallisuuden teksteissä”

    24 000 e
  • 2017
    Wihurin tutkimuslaitos

    sydän- ja verisuonitautien perustutkimukseen ja laitehankintoihin

    1 800 000 e
  • 2017
    Master of Science Rahul Balu Yewale

    väitöskirjatyöhön ”Highly doped and high surface area composite materials for supercapacitors”

    24 000 e
  • 2017
    Master of Arts Marianne Ylilehto

    väitöskirjatyöhön ”Digitaalisten vähittäiskauppojen palvelut toimiketjuineen”

    10 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden maisteri Katariina Ylönen

    väitöskirjatyöhön ”Innovativeness in international sales work – The perceptions, dimensions and determinants of sales innovation in cross-cultural environment”

    12 000 e
  • 2017
    Master of Science Markus Philipp Zimmer

    väitöskirjatyöhön ”Exploring and understanding the development of digitally enhanced products in the manufacturing industry”

    24 000 e