Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2024
    Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio

    matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja opiskelijoiden koulutukseen

    200 000 e
  • 2024
    Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

    tutkimushankkeeseen ”Kansalaisyhteiskunnan resilienssi kriisiajassa: sääntelykehikko ja toimijoiden strategiat (KaRe)”

    100 000 e
  • 2024
    Master of Arts Murat Mustafa Türkmen

    väitöskirjatyön ”Ecocritical art: Negotiating between politics and the autonomy of art” loppuun saattamiseen

    15 000 e
  • 2024
    Tähtitieteellinen yhdistys Arktos ry

    Paavolan tähtitornin parannukseen yleisönäytösten mahdollistamiseksi

    27 500 e
  • 2024
    Luonnontieteiden kandidaatti Touko Uotila

    väitöskirjatyöhön ”Taajuuskampoihin perustuva laserspektrometri kasvihuonekaasujen tarkkuusmittauksiin”

    30 000 e
  • 2024
    Kasvatustieteen maisteri Susanna Valkama

    väitöskirjatyöhön ”Josefiina on vaarallinen koko yhteiskunnalle”. Alaikäisten pakkosterilointien perustelut Suomessa vuosina 1935–1970.”

    30 000 e
  • 2024
    Master of Arts in Curatorial Studies Marina Valle Noronha

    väitöskirjatyöhön ”Post Digital Museology: Collections and Commons”

    30 000 e
  • 2024
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Ulla-Marja Valovesi

    väitöskirjatyöhön ”The Cultural Landscape of Finnish Rock Art”

    30 000 e
  • 2024
    Doctor of Philosophy Anatolijs Venovcevs

    tutkimukseen ”The spores of war: Cross-border fungal heritage of World War II in the Finnish Arctic”

    6 000 e
  • 2024
    Kasvatustieteen maisteri Marjo Vesterinen

    väitöskirjatyöhön ”Education for greener future: sustainability competences in primary school education”

    30 000 e
  • 2024
    Filosofian maisteri Toni Viljanmaa

    väitöskirjatyöhön ”Konflikti ja konsensus suomalaisella maaseudulla ja kaupungissa. Tutkimus riidan ja sovun dynamiikasta Pohjanmaalla 1918–1948.”

    30 000 e
  • 2024
    Filosofian maisteri Maxim Virta

    väitöskirjatyöhön ”Understanding QGP matter properties with measurements from small and large collisions systems”

    30 000 e
  • 2024
    Filosofian maisteri Sini Väisänen

    väitöskirjatyöhön ”Suomalaisten kokemukset venäläisestä rakennetusta kulttuuriperinnöstä ja kaupunkitilan derussifikaatio sotien välisenä aikana”

    30 000 e
  • 2024
    Filosofian tohtori Tiina Maria Väre

    tutkimukseen ”Varhaiset maanviljelijät, sosiaalinen status ja ruokavalio pohjoisilla alueilla luun ja hammasluun stabiili-isotooppianalyysien perusteella”

    34 000 e
  • 2024
    Master of Science Qizai Wang

    väitöskirjatyöhön ”Bioprocessing of fruit vinegar from Finnish apples and side streams: A novel approach to maximize resource utilization”

    30 000 e
  • 2024
    Master of Science Leyla Yacine

    väitöskirjatyöhön ”Co-creating the future of work: making sense of emerging human resource development practices in the GenAI era”

    15 000 e
  • 2024
    Master of Science Baolin Yang

    väitöskirjatyöhön ”Research on Employee Voice Behaviour and Well-being”

    15 000 e
  • 2024
    Master of Science Nayoung Yoon

    väitöskirjatyöhön ”Status Game: The effect of experiential store experiences on Word-of-Mouth behavior”

    15 000 e
  • 2024
    Master of Arts Aytac Yurukcu

    väitöskirjatyöhön ”Imperial War, collective memories, and national identities in the borderlands of Europe: Identity formation among peripheral minorities during the Russo-Turkish War of 1877–78”

    30 000 e
  • 2024
    Master of Arts Feng Zhiyang

    väitöskirjatyöhön ”The topic is longitudinal associations between child behavior, parental well-being, and parenting styles”

    30 000 e