Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2014Kauppatieteiden tohtori Ilkka Lähteenmäki10 000 e
tutkimukseen ”Pankkipalvelun muutos tuotteesta arvoa luovaksi resurssiksi”
-
2014Kauppatieteiden tohtori Anna-Maija Lämsä, tutkija Liisa Mäkelä, kauppatieteiden maisteri Suvi Heikkinen15 000 e
tutkimukseen ”Eettinen kuormittavuus kansainvälisessä työssä”
-
2014Musiikin maisteri Jenni Lättilä12 000 e
musiikin tohtorintyöhön ”Keskiössä Wagner – Oopperalaulajan tunnetyö”
-
2014Maanpuolustuksen Tuki ry80 000 e
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
-
2014Diplomi-insinööri Mari Makkonen5 000 e
väitöskirjatyön ”Euroopan tukkusähkömarkkinoiden integroinnin tavoitteet ja toteutus” loppuunsaattamiseen
-
2014Mannerheim-ristin ritarien säätiö3 000 e
toiminnan tukemiseen
-
2014Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry30 000 e
Hyvä alku koulutielle -kampanjan toteuttamiseen
-
2014Kauppatieteiden tohtori Minna Martikainen, kauppatieteiden tohtori Jussi Nikkinen10 000 e
tutkimukseen Suomalaisten Pk-yritysten rahoitusosaamisen, ja saatavuuden yhteys, sekä vaikuttavuus investointien tuottoon ja yrityksen kasvumahdollisuuksiin talouskriisin haasteissa
-
2014Matematiikkalehti Solmu12 000 e
Matematiikkalehti Solmun julkaisemiseen, kehittämiseen, koti- ja ulkomaiseen yhteistyöhön matematiikan opetuksen alalla sekä matematiikkadiplomitoimintaan
-
2014Doctor of Philosophy Antti Matikkala32 000 e
tutkimukseen ”Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien historia”
-
2014Diplomi-insinööri Matti Matilainen5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Konenäkömenetelmiä ihmisen aktiviteettien ja eleiden tunnistamiseen”
-
2014Diplom-Kauffrau Petra Kristiina Merenheimo11 000 e
väitöskirjatyön ”Sosiaalipalveluyrittäjyys” loppuunsaattamiseen
-
2014Maisema-arkkitehti Tiina Merikoski24 000 e
väitöskirjatyöhön ”The Design Challenge of Sustainable Communities”
-
2014Filosofian maisteri Marko Merikukka12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Aikuisuuden hyvinvointia ennustavat tekijät lapsuudessa – Yksilötason hyvinvoinnin ennustus rakenneyhtälömalleilla Kansallinen syntymäkohortti 1987 ja Kouluterveyskysely -aineistossa”
-
2014Filosofian maisteri Leena Meriläinen12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Puutiaisten levittämän Borrelia burgdorferi-bakteerin pleomorfisten muotojen rooli immuunipuolustukselta piiloutumisessa”
-
2014Meripuolustussäätiö r.s.7 000 e
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
-
2014Kasvatustieteiden maisteri Henna Mikkola24 000 e
väitöskirjatyöhön lasten fyysisesta aktiivisuudesta ja hyvinvoinnista liikuntateknologisissa oppimisympäristöissä
-
2014Filosofian tohtori Petro Moilanen12 000 e
vaiheistetun laser-ultraäänimittarin virittämiseen tarkkaa ja nopeaa osteoporoosidiagnostiikkaa varten
-
2014Filosofian maisteri Mona Moisala24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Vaikuttaako tietotekniikan runsas käyttö tarkkaavaisuuden ja työmuistin aivoverkostoihin?”
-
2014Diplomi-insinööri Emma Mykkänen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Yksittäisiä elektroneja ja fotoneja – metrologiaa matalissa lämpötiloissa”