Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2014
    Master of Arts Kari Tapio Mäkeläinen

    väitöskirjatyöhön ”Suomen konepajateollisuuden kohtaamat uudet kansainväliset kilpailu- ja yhteistyöhaasteet ns. Next11-maista”

    12 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Taina Mäki-Iso

    klovnerian jatko-opintoihin Philippe Gaulierin koulussa Ranskassa

    6 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Maija Mäkikalli

    Tapio Wirkkalan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettävään muotoilun historian ja kulttuurin kansainväliseen seminaariin ”Pohjoinen luonto muotoilun ja taiteen virikkeenä” Kulttuuritalo Korundissa

    6 000 e
  • 2014
    Oikeustieteen lisensiaatti Anne-Mari Mäkinen

    väitöskirjatyöhön ”Sopimuksenveroinen käytäntö työsuhteen ehtona”

    12 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Ilkka Mäkinen

    väitöskirjatyöhön ”Dynamics of canonical loop quantum gravity models”

    24 000 e
  • 2014
    Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry

    XVI Mäntän Musiikkijuhlien ja mestarikurssitoiminnan kehittämiseen

    10 000 e
  • 2014
    Naisjärjestöjen Keskusliitto ry

    hankkeeseen ”Moninaiset naiset näkyviin”, painopisteenä 100-vuotias Suomi- naiset näkyviin sivusto, jossa nostetaan esille Suomen itsenäisyyttä rakentaneita naisia

    10 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Mikko Nelo

    väitöskirjatyöhön ”Epäorgaanisten nanomateriaalien kehittäminen painettavan elektroniikan sovelluksiin.”

    5 000 e
  • 2014
    Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Lena Christel Nelskylä, Valokuvaaja Elise-Anette Kokkonen

    Lottatarinoita-kirjan tekemiseen

    5 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden tohtori Huu Le Nguyen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Survival Strategies of Firms in Time of Economic Recession: International Aspects – A cross Countries Study (Finland, United Kingdom, Vietnam)”

    5 000 e
  • 2014
    Musiikin maisteri Juuso Nieminen

    taiteelliseen työskentelyyn neljäsosasävelaskelkitaran parissa

    12 000 e
  • 2014
    Kirjailija Sarri Nironen

    romaanin kirjoittamiseen

    3 500 e
  • 2014
    Taiteen maisteri Laura Nissinen

    väitöskirjatyöhön ”Abstraktio suomalaisessa valokuvataiteessa”

    24 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Mikko Nisula, musiikin kandidaatti Jani Kyllönen

    Fredrik Paciuksen oopperan ”Kung Karls jakt” 3. näytöksen editiotyöhön

    8 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Marjaana Nokka

    väitöskirjatyöhön ”Accuracy of saddle-point methods for variational problems in the theory of viscous fluids”

    24 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Johannes Nokkala

    väitöskirjatyöhön ”Non-Markovianity and complex quantum networks”

    24 000 e
  • 2014
    Nomadi ry/Alpo Aaltokoski Company

    balettipantomiimi Okon Fuokon (Leevi Madetoja v. 1927) näyttämöteoksen valmistamiseen

    10 000 e
  • 2014
    Diplomi-insinööri Hari Nortunen

    väitöskirjatyöhön ”Pintojen rekonstruktio ja statistinen analyysi inversio-ongelmissa”

    24 000 e
  • 2014
    Musiikin tohtori Katarina Nummi-Kuisma

    pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksissa opiskeleville nuorille pianisteille suunnatun pianokilpailun järjestämiseen yhteistyössä PianoEspoo-festivaalin kanssa

    8 000 e
  • 2014
    Tanssija Johanna Nuutinen

    HATCHED-soolotanssiteoksen luomiseen ja liikeimprovisaation kehittämiseen

    7 000 e