Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Teatteritaiteen maisteri Janne Saarakkala

    esitystaiteelliseen työskentelyyn

    10 000 e
  • 2023
    Arkkitehti Heini-Emilia Saari

    väitöskirjatyöhön ”Landscape, imagination, materiality: Constructing timber architecture across the urban-rural nexus”

    30 000 e
  • 2023
    Kirjailija Marjo Katriina Saarinen

    kaunokirjalliseen työskentelyyn

    13 000 e
  • 2023
    Master of Philosophy Juha Saarinen

    tutkimukseen ”Suomesta Syyriaan ja Irakiin matkustaneiden, Isisin toimintaan osallistuneiden naisten aktivismin muodot”

    15 000 e
  • 2023
    Master of Science Mostafa Sadeghi

    väitöskirjatyöhön ”Cybersecurity escape room in the age of metaverse”

    15 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Elisa Sahari

    väitöskirjatyöhön ”Kohti kokonaisvaltaisempaa ilmastonmuutoksen hillintää: Käyttäytymistieteet ja agentti-pohjainen mallinnus ilmastonmuutoksen hillinnän työkaluina”

    30 000 e
  • 2023
    Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Otto Saikkonen

    väitöskirjatyöhön ”Kuusen kasvu ja puuaineen laatu jatkuvapeitteisissä metsiköissä”

    30 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Lauri Sallinen

    Outi Tarkiaisen musiikkia sisältävän levyn äänittämiseen

    5 000 e
  • 2023
    Tekniikan lisensiaatti Noora Salonen

    väitöskirjatyöhön ”Lactococcus lactis -bakteerin käyttö rekombinanttiproteiinien tuottoon – Sovelluksena D-tagatoosin tuotto”

    6 000 e
  • 2023
    Filosofian tohtori Pasi Salonen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Heterobimetallic Lewis pairs in nitrogen activation and green synthesis of ammonia”

    34 000 e
  • 2023
    Satakunnan Historiallinen Seura

    Selkämeri tutuksi -seminaarin järjestämiseen

    5 000 e
  • 2023
    Bachelor of Arts Siiri Selina Savijoki

    musiikkiteatterin maisteriopintoihin Isossa-Britanniassa

    8 000 e
  • 2023
    Arkkitehti Hanne Savolainen

    väitöskirjatyöhön ”Tähdet ja studiot: Luovan työn johtamisen erityispiirteet arkkitehtuurin alalla”

    30 000 e
  • 2023
    Master of Social Science Svenja Katharina Scholz

    väitöskirjatyöhön ”The competing logics behind the EU’s social media communication – How private platforms shape public communication”

    30 000 e
  • 2023
    SI Helsinki-Erottaja/ Pääkaupunkiseudun soroptimistit

    STEM-aiheisen tapahtuman järjestämiseen pääkaupunkiseudun yläasteikäisille koululaisille Tiedekeskus Heurekassa kv. tyttöjen päivänä 11.10.2023

    5 000 e
  • 2023
    Sibelius-Seura ry

    Sibeliuksen koottujen teosten julkaisuprojektiin

    40 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Mikko Sidoroff

    Per-Gunnar Alldahlin kirjan ”Intonation i körsång” suomentamiseen

    7 500 e
  • 2023
    SILTA Ventures ry

    SILTA-ohjelman järjestämiskustannuksiin San Franciscossa 2024

    20 000 e
  • 2023
    Sinfoniaorkesteri Vivo ry

    Suomen ainoan valtakunnallisen nuorten sinfoniaorkesterin taiteelliseen toimintaan

    21 000 e
  • 2023
    Filosofian maisteri Milka Siponkoski

    väitöskirjatyöhön ”Diffraktiivinen luenta: posthumanistisen ja ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen menetelmä ja kaksi tulkintakoetta”

    30 000 e