Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2014
    Kulttuurituottaja Sylvi Sarapuu, ompelija Astrid Järvsoo, tekstiili-insinööri Kadi Sarapuu

    ”Koskettelukirja – ovi näkövammaisen lapsen maailmaan” valmistamiseen

    6 000 e
  • 2014
    Bachelor of Arts (Hons) Nadja Helena Sarell, Kasvatustieteen kandidaatti Kerttu Ruuska

    Elsa-lastenkirjojen pohjalta järjestettävään työpajatoimintaan pääkaupunkiseudun päiväkodeissa

    5 000 e
  • 2014
    Diplomi-insinööri Minna Saunila

    väitöskirjan ”Performance management through innovation capability in SMEs” tulosten jatkokehittämiseen ja levittämiseen

    4 000 e
  • 2014
    Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Ulriikka Savela-Huovinen

    väitöskirjatyöhön ”Elintarvikkeiden aistinvarainen arviointi ja kuluttajaosaaminen digitaalisissa oppimisympäristöissä”

    12 000 e
  • 2014
    Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry

    Savonlinnan Musiikkiakatemian 60-vuotisjuhlavuoden kansainvälisiin kamarimusiikin, oopperan ja liedin korkeimman tason mestarikurssien järjestämiseen, oopperaproduktioon sekä laajaan konserttisarjaan Savonlinnassa 2015

    10 000 e
  • 2014
    Kasvatustieteen tohtori Jaana Seikkula-Leino, Kasvatustieteen tohtori Anne Tiikkala

    tutkimukseen ”Yrittäjämäisen organisaation kehittäminen”

    15 000 e
  • 2014
    Doctor of Philosophy Tomi Seppälä, Filosofian tohtori Antti Ruotoistenmäki

    tutkimukseen ”Smart management of networked assets”

    6 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden tohtori Harri Seppänen

    oppikirjan ”Tilinpäätösinformaation käyttö päätöksenteon tukena – harjoituksia” (englaninkieliset ja suomenkieliset versiot) tekemiseen

    8 000 e
  • 2014
    Doctor of Science Priyanka Shrivastava

    väitöskirjatyöhön ”Trust Management in Organizational Transformation – Human Capital and Leadership in Focus”

    12 000 e
  • 2014
    Sibelius-Seura ry

    11. Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun järjestämiseen

    25 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden maisteri Antti Sihvonen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Uncovering factors that enhance new product development processes”

    14 000 e
  • 2014
    Arkkitehti Heidi Siitonen

    Kaupunkikomposti-projektiin

    3 500 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Marja Silde

    väitöskirjatyöhön ”Avantgardea ruumiillistamassa? Kulttuurisen vastarinnan teatterilliset habitukset ja urbaanin arkielämän estetisoituminen 1980-luvun Suomessa”

    12 000 e
  • 2014
    Diplomi-insinööri Hanna Silen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Smart personalized speech-to-speech translation”

    28 000 e
  • 2014
    Teatteri-ilmaisun ohjaaja Antti Silvennoinen, muusikko Markus Rantanen, näyttelijä Ville Seivo

    Miyamoto Musashin ”Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys”-kirjaan pohjautuvaan liikkeelliseen teatteri-esitykseen

    8 000 e
  • 2014
    Koreografi Ervi Sirèn

    musiikin äänittämiseen ja koreografiseen työskentelyyn Suomessa yhteistyössä beniniläisten muusikko-tanssijoiden kanssa

    6 000 e
  • 2014
    Sirkusyhdistys Race Horse ry

    White Nights -teoksen tuotantoon

    12 000 e
  • 2014
    Sodankylän elokuvafestivaali ry

    Sodankylän elokuvajuhlien 30-vuotisjuhlien järjestämiseen

    15 000 e
  • 2014
    Sorin Sirkus ry

    Sorin Sirkuksen 30-vuotishistoriajulkaisuihin

    8 000 e
  • 2014
    Startup Säätiö

    Slush 2014 – Euroopan suurimman teknologia- ja yrittäjyystapahtuman järjestämiseen

    50 000 e