Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2023Suomen Nuorisopurjehtijat ry20 000 e
merelliseen nuorisotyöhön Suomessa sekä kansainvälisillä vesillä
-
2023Suomen Nuorisosirkusliitto ry10 000 e
Sirkusta ja parkouria nuorten mielenterveyden tueksi -hankkeeseen
-
2023Suomen Partiolaiset ry30 000 e
partion koulutustoiminnan laadun ja vapaaehtoistuen kehittämiseen
-
2023Suomen Purjelaivasäätiö10 000 e
haasteellisissa tilanteissa olevien nuorten toimintakykyä vahvistavan Meriheimo-toiminnan käynnistämiseen
-
2023Suomen Tilastoseura ry4 000 e
kirjaan tilastotieteen historiasta Suomessa
-
2023Suomen UNM ry6 000 e
osallistumiseen pohjoismaiseen Ung Nordisk Musik -festivaalitoimintaan
-
2023Suomen vesistösäätiö25 000 e
Minustako vesiensuojelija? Tiedon ja omakohtaisuuden kautta kohti vaikuttavampaa vesiensuojelua -hankkeeseen
-
2023Tanssitaiteen maisteri Lotta Suomi, Tanssitaiteen maisteri Heli Keskikallio8 000 e
tanssiteoksen ”Plants and Monsters” valmistamiseen
-
2023Tanssitaiteen maisteri Jenny Esete Emilia Sutinen15 000 e
”Rest as a …” -teoksen valmistamiseen
-
2023Yhteiskuntatieteiden maisteri Ulla Suulamo30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Sosioekonomisten kuolleisuuserojen pitkän aikavälin muutokset Suomessa”
-
2023Suur-Savon Reserviupseeripiiri ry60 000 e
Maanpuolustusjärjestöjen drone -hankkeen kustannuksiin
-
2023Filosofian maisteri Inkeri Suutari30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Toipuminen, kuolevaisuus ja mullassa hehkuvat tähdet Esoteerisuus ja okkulttuuri nykytaiteessa”
-
2023Diplomi-insinööri Sofia Suutarinen30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Long-term radio monitoring of Active Galactic Nuclei: Characteristic timescales and improved analysis methods”
-
2023Master of Science Dmytro Syrotkin13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Defining organizational structures and processes that decentralize authority and promote self-management”
-
2023Rumpali Eero Särkämö5 000 e
rumpusetin hankintaan
-
2023Sävellyspaja-yhdistys ry4 000 e
Sävellyspaja 2024 -sävellysmestarikurssin ja workshopin järjestämiseen
-
2023Valtiotieteiden maisteri Sakari Säynäjoki15 000 e
väitöskirjatyöhön ”Antroposeeni & fossiilienergia: antroposeenin kritiikin uudelleenarviointia”
-
2023Taideyliopisto75 000 e
hankkeeseen ”Health, Narrative and the Arts kertomuksellinen osaaminen taiteessa ja terveydenhuollossa”
-
2023Filosofian maisteri Antti Tapani Taipale30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Liikuttava teatteri. Kehollinen empatia teatterikokemuksen keskiössä”
-
2023Filosofian maisteri Anna Talasniemi15 000 e
väitöskirjatyöhön ”Saunadialogit sauna tulevaisuusperinnön tekemisen paikkana”