Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2022
    Valtiotieteiden maisteri Anita Välikangas

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Beyond economic growth: The targets of the social sciences and humanities in research policy”

    13 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Mikko Välimäki

    väitöskirjatyöhön ”Dekadenssista Suomen kuvataiteessa ja kulttuurissa”

    28 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Elias Vänskä

    väitöskirjatyöhön ”Gas emission tomography for monitoring greenhouse gas balances in agriculture”

    28 000 e
  • 2022
    Terveystieteiden maisteri Tiina Väänänen

    väitöskirjatyöhön ”Kosketus ja kokemus”

    14 000 e
  • 2022
    Master of Science Paula Weller

    väitöskirjatyöhön ”Developing an adaptable robust optimization framework for improved preparedness and resilience in emergency response”

    28 000 e
  • 2022
    Master in Management Xiaoshi Xu

    väitöskirjatyöhön ”Management practices and innovation: the role of paradoxical tensions and national context”

    9 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Maija Yli-Jokipii

    väitöskirjatyöhön ”Oman äidinkielen opettajat kielellisesti ja kulttuurisesti vastuullisen pedagogiikan edistäjinä” loppuunsaattamiseen

    28 000 e
  • 2022
    Hallintotieteiden maisteri Marja Yli-Pärri

    väitöskirjatyöhön ”Collective organizational identity design in meta-organizations”

    7 000 e
  • 2022
    Master of Science Junhua Zhu

    väitöskirjatyöhön ”The Ethics of AI in China: Concerns and Preferred Solutions”

    28 000 e
  • 2022
    Master of Research in Cognitive Neuroscience Juho Äijälä

    väitöskirjatyöhön ”Full-brain electrophysiological dynamics of visual imagery and their interactions with the autonomic nervous system”

    28 000 e
  • 2021
    Filosofian tohtori Melina Aarnikoivu

    tutkimukseen ”Demystifying academic writing and publishing for doctoral researchers in Finland”

    30 000 e
  • 2021
    Master of Science Maryam Abidizadegan

    väitöskirjatyöhön ”Novel vegan vitamin D supplements from microalgae (VeViD)”

    26 000 e
  • 2021
    Master of Science Kimia Aghayi

    väitöskirjatyöhön ”Understanding consumer perspectives toward artificial intelligence applications”

    13 000 e
  • 2021
    Master of Science Asmaa Ahmed

    väitöskirjatyöhön ”Biomass derived polyesters: synthesis, properties, and applications”

    26 000 e
  • 2021
    Valtiotieteiden maisteri Saara Tuulia Aitokari

    väitöskirjatyöhön musliminaisten yhteiskunnallisesta toimijuudesta ja osallisuudesta Suomessa

    26 000 e
  • 2021
    Master of Science Waleed Akhtar

    väitöskirjatyöhön ”Scenario Analysis of the Strategies of Textile Fiber Industry Development”

    26 000 e
  • 2021
    Doctor of Economics and Business Administration Majid Aleem

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Psychological Safety and Teams in Virtual Work Environments”

    30 000 e
  • 2021
    Master of Science Shambhavee Annurakshita

    väitöskirjatyöhön ”Hierarchical Design of Nonlinear Optical Materials”

    26 000 e
  • 2021
    Master of Science in Economics Valentina Arrieta

    väitöskirjatyöhön ”Self-management: role of national context and individuals”

    18 000 e
  • 2021
    Filosofian tohtori Henrik Asplund

    kivikauden keramiikan proteiinitutkimuksen pilottihankkeeseen

    15 000 e