Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Filosofian maisteri Jussi Laitinen

    romaanin viimeistelyyn

    16 000 e
  • 2023
    Humanististen tieteiden kandidaatti Otto Lehtinen

    kolmannen romaanin viimeistelyyn

    13 000 e
  • 2023
    Teatteriohjaaja Veikko Leinonen

    kajaanilaisen poliittisen väkivallan historiaa luotaavan näytelmän ”Puutarhuri – kauneus on kauhun ensiaskel” taustatyöhön ja käsikirjoittamiseen

    15 000 e
  • 2023
    Sirkustaiteen kandidaatti Saana Leppänen

    taiteelliseen työskentelyyn

    4 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Olli Leppäniemi

    klarinetin hankintaan

    8 000 e
  • 2023
    Tanssitaiteen kandidaatti Natasha Lommi

    näyttämöteoksen ”Live – StreamMe” toteuttamiseen

    15 000 e
  • 2023
    Teatteritaiteen maisteri Oksana Lommi, näyttelijä Mathilda Kruse

    teoksen ”Mannerheim sisters” taiteelliseen työskentelyyn ja materiaalihankintoihin

    8 000 e
  • 2023
    Muusikko Jussi Lukács, Muusikko Aleksi Laukkonen, Filosofian maisteri Anna-Maija Ihander

    seksuaalisuutta ja eheytyshoitoja uskonnollisessa yhteisössä käsittelevän musikaalin työstämiseen

    30 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Veera Lummi

    taiteelliseen työskentelyyn: ensimmäisen täyspitkän albumin sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön sekä tuotantoon

    15 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Mikko Luoma

    harmonikan hankintaan barokin ajan musiikin esittämistä varten

    10 000 e
  • 2023
    Valokuvaaja Sami Mannerheimo, Kulttuurituottaja Joonas Kervinen

    osallistavaan kirjahankkeeseen

    30 000 e
  • 2023
    Toimittaja Mari Alice Manninen

    tietokirjan kirjoittamiseen nykyjournalismista

    30 000 e
  • 2023
    Tanssitaiteen maisteri Outi Markkula, Teatteritaiteen maisteri Juhani Haukka

    ”Aikapiirit” – tanssin ja liikkeen kautta historiaa, aikaa ja muistamista koskettavaan hankkeeseen

    13 000 e
  • 2023
    Laulutaiteen kandidaatti Akseli Mattila

    ammatillisen osaamisen kehittämiseen, laulukilpailuihin valmistautumiseen, konserttisarjan valmistamiseen, laulutunteihin Torinossa ja oopperaopintoihin Kööpenhaminassa

    7 000 e
  • 2023
    Musiikin opiskelija Anton Mejias

    opintoihin Curtis Institute of Musicissa

    12 000 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Olli Moilanen

    sävellystyöhön

    13 000 e
  • 2023
    Bachelor of Arts Charles Morrow

    koomisen kamarimusiikkiteoksen 24 tuntia 48 minuutissa esittämiseen

    6 500 e
  • 2023
    Musiikin maisteri Kaisa Mäensivu

    uuden levyn säveltämiseen Kaisa’s Machine -jazzyhtyeen junakiertueilla Euroopassa sekä levyn tuotantoon

    12 000 e
  • 2023
    Doctor of Music Krishna Nagaraja

    postdoc-hankkeeseen ”PolyMatters”

    34 000 e
  • 2023
    Tanssitaiteen kandidaatti Anne Naukkarinen

    A Book of Dances -teoksen valmistamiseen

    15 000 e