juttu

21.1.2022

Alma Heikkilä Rovaniemen kutsutaiteilijaksi

Kuvataiteilija Alma Heikkilä tarkastelee taiteessaan ihmiskeholla vaikeasti havaittavia, mutta tärkeitä elämänmuotoja. Helsingissä asuva kuvataiteilija aloitti tammikuun alussa kolmen kuukauden työskentelyjakson Rovaniemellä Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston vierailevana kutsutaiteilijana.

Kun Alma Heikkilä aloitti vuonna 2003 opinnot Kuvataideakatemiassa, ei hän ollut koskaan käynyt nykytaiteen museo Kiasmassa. Pälkäneellä kasvanut Heikkilä oli päässyt haluttuun opinahjoon suoraan koulun penkiltä ja oli 19-vuotiaana koulun nuorimpia oppilaita.

”Siinä oli sattumaa mukana. En tiedä, olisinko hakenut toisen kerran”, Heikkilä sanoo nyt.

37-vuotias Heikkilä on toiminut taiteilijana jo reilusti yli vuosikymmenen. Kiasmaankin hän on ehtinyt tehdä tilausteoksen muutama vuosi sitten osana Alfred Kordelinin säätiön ja museon yhteistyötä.

Opiskeluaika oli merkittävää aikaa Heikkilän elämässä. Tuolloin elämään löytyi ihmisiä, joiden kanssa yhdessä tekeminen ja ajatteleminen tuntuivat mielekkäiltä. Pian opintojen päättymisen jälkeen Heikkilä oli mukana pyörittämässä Oksasenkatu 11 -galleriaa ja perustamassa Mustarinda-yhdistystä. Mustarinda on Hyrynsalmella sijaitseva residenssi, jonne taiteilijat ja tutkijat kerääntyvät pohtimaan ympäristön ja ihmisen välisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä ja jälkifossiilisen elämän edellytyksiä.

”Oksasenkadun ja Mustarindan kautta pääsi toimimaan ja olemaan osana taidemaailmaa, vaikkei ollut taiteilijana vielä kovin kysytty. Saimme itse määritellä malleja ja toimintaehtoja, eikä tarvinnut vain odotella, että joku kysyy tekemään jotain.”

Havainnoinnin tuolla puolen

Heikkilän mukaan ihmisten on vaikeaa ymmärtää riippuvuuttamme muista elämänmuodoista ja prosesseista. On helppo hahmottaa maailma omankaltaisten lajien, kuten toisten nisäkkäiden kautta. Tärkeää olisi oppia ymmärtämään myös muita elämänmuotoja.

”Me ihmiset emme ole lajimääritelmällisesti tuottajia, vaan kaikki elämää ylläpitävä toiminta on muualla. On sanottu, että elämme bakteerien aikakautta: ne osallistuvat kaikkeen kuten hajottamiseen ja ilmakehään”, Heikkilä sanoo.

Heikkilä on tutkinut taiteessaan mikroskooppisen pieniä, ihmissilmän havainnointikyvyn ulottumattomissa olevia asioita, kuten bakteereita ihmiskehossa ja metsän maanalaista elämää. Lisäksi Heikkilää kiinnostavat erilaiset liukumat: kun esimerkiksi tiedetään, että maaperä on huokoista, hämärtyvät rajat sen välillä, mikä on lahopuuta, mikä maaperää ja mikä ilmaa.

Ihmiskehokaan ei ole niin tarkkarajainen kuin on tapana ajatella.

”Ihminen on tällainen tuubi, jonka läpi voi kulkea muita lajeja.”

Hankkiakseen tietoa havainnointikyvyn ulottumattomissa olevista asioista Heikkilä lukee ahkerasti tutkimusartikkeleita. Lopullisen muotonsa aiheet saavat suurissa installaatioissa ja maalauksissa, joita Heikkilä on valmistanut esimerkiksi kymmenmetrisessä vesialtaassa.

Valmistaessaan teoksiaan Heikkilä haluaa jättää tilaa sattumalle ja luovuttaa osan tekijän roolistaan tekniikalle. On mahdotonta tietää tarkalleen, millaisia kuvioita vesi ja musteet saavat aikaan altaassa tai millainen lopputulos syntyy, kun kipsi läpivärjätään kasviväreillä.

”Tällaiset tekniikat luovat jälkiä ja pintoja, joita en pystyisi itse tekemään tai edes kuvittelemaan”, Heikkilä kiteyttää.

Taiteilijuus jälkifossiilisessa ajassa

Kun Heikkilä opiskeli Kuvataideakatemiassa, ei taidemaailmassa käyty juurikaan keskustelua ympäristöasioista. Niiden eteen hän on halunnut toimia monella tavalla – esimerkiksi oman taiteensa kautta.

”Taide voi vaikuttaa hiljalleen siihen, miten ymmärrämme ihmiset ja ympäristön”, hän sanoo. Hän huomauttaa tosin samaan hengenvetoon, ettei taidetta tulisi nähdä liian välineellisenä.

Heikkilälle mielekäs tapa ajatella on sellainen, että siihen sisältyy jotain toimintaa. Mustarindan myötä kaikkia ajatuksia ja ideoita ei ole tarvinnut laittaa omiin taideteoksiin. Lisäksi vanha talo on tarjonnut remontoinnin ja siivoamisen kaltaista fyysistä työtä hitaan ja välillä vaikealta tuntuvan taiteellisen työn vastapainoksi.


Ajatellaan, että on kiva antaa ideoita ja luoda horisonttia – että näinkin voi toimia, eikä silti aja itseään loppuun.

Heikkilä on yhdessä puolisonsa kuvataiteilija Antti Majavan kanssa kertonut julkisuudessa tavoista toimia taiteilijana kestävämmin – taiteen materiaalisuudesta, energiankulutuksesta ja kansainvälisyydestä – ilman, että taiteen sisällöistä tingitään.

”Ajatellaan, että on kiva antaa ideoita ja luoda horisonttia – että näinkin voi toimia, eikä silti aja itseään loppuun.”

Samalla Heikkilästä olisi kohtuutonta, jos juuri taiteilijoiden pitäisi toimia toisin kuin muiden ammatinharjoittajien. Katse tulisi kääntää instituutioihin, jotka järjestävät asioita.

”Usein taiteilijoita käytetään viherpesuna – teoksen näkyvä materiaali vaikuttaa ekologiselta, mutta edes koneistossa mukana oleva ihminen ei tajua, kuinka paljon materiaalisuutta näyttelyn valmistamiseen liittyy.”

Rovaniemen tähtitaivas

Rovaniemen residenssijakso osuu kiireisen ja koronan takia kaoottisen elämänvaiheen jälkeiseen aikaan. Heikkilälle on tulossa näyttely Rotterdamiin keväällä, joten hän tekee teoksia residenssissä. Työskentelyn rinnalle Heikkilä toivoo aikaa lukea ja ulkoilla. Toiveena olisi nähdä tähtitaivas. Se on aiemminkin pysäyttänyt Heikkilän keskellä kaaosta ja saanut näkemään asiat kirkkaammin.

”Menin kerran Mustarindaan niin, että oli kauhea pakkanen. Oli paljon tavaraa, enkä päässyt autolla pitkälle hankien takia. Koko matkan ajattelin, että elämäni on kauheaa säätöä ja ainaista nyssäköiden kantamista. Sitten sammutin auton valot pihassa ja näin mielettömän tähtitaivaan. Ajattelin, että kyllä tämä ehkä meneekin.”

Paikka pohjoisessa – vierailevat kutsutaiteilijat Rovaniemellä

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on järjestänyt yhdessä Lapin yliopiston kanssa vierailevien kutsutaiteilijoiden residenssiohjelmaa vuodesta 1995. Rovaniemelle lähtee vuosittain kaksi taiteilijaa kolmen kuukauden jaksoiksi.

Kutsutaiteilija saa Wihurin rahastolta 13 000 euron työskentelystipendin kolmeksi kuukaudeksi ja Lapin yliopistolta työskentely- ja asumistilat. Stipendin turvin kutsutaiteilija saa mahdollisuuden täydelliseen työrauhaan ja intensiiviseen keskittymiseen pohjoisen luonnon keskellä. Hän pääsee myös vuorovaikutukseen yliopistoyhteisön ja muun ympäröivän kulttuurin kanssa.

Kutsutaiteilijaa ehdottaa Wihurin rahaston kuvataidelautakunta.

Teksti: Emilia Mäenmaa
Kuvat: Miikka Pirinen

Kuka?

Alma Heikkilä

s. 1984

Valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2009

Lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla

Teoksia muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Kiasman kokoelmissa

Yksi Mustarinda-yhdistyksen perustajajäsenistä

LUE LISÄÄ