Etsinnässä kohtaamispaikka

Kuvataide on mahtava tekosyy kohdata ihmisiä erilaisista taustoista, uskoo kevään 2024 residenssijaksonsa Rovaniemellä aloittanut Iiri Poteri. Hän ei arkaile asettaa omaa kehoaan teosten materiaaliksi.

Vuonna 2021 Iiri Poteri valmistui Kuvataideakatemiasta ja oli omien sanojensa mukaan keskellä kriisiä.

Vain osittain vitsaillen Poteri sanoo, että opiskeluaika oli ollut hänelle eräänlainen paratiisi, jonka taakse jättäminen teki kipeää. Käytössä oli ollut paljon resursseja ja tukea oman taiteellisen työn kehittämiseen. Tärkeitä olivat erityisesti koulun järjestämät studiovierailut, joiden kautta sai pallotella omia ideoita taiteilijoiden kanssa.

Nyt iso osa ajasta kului apurahahakemusten kirjoittamiseen ja sen opettelemiseen, miten jatkaa taiteen tekemistä instituution ulkopuolella – ammattina ja työnä. Koronaepidemia rajoitti sosiaalista elämää, taidemuseot olivat kiinni, ja oma työhuone tuntui yksinäiseltä.

Poteria myös vaivasi erikoinen tunne siitä, että kaikki ideat oli jo toteutettu, ja hänen oli vaikea nähdä merkitys omassa tekemisessään. Siitä syntyi kimmoke kysyä muilta ihmisiltä heidän ajatuksiaan kuvataiteesta.

“Ajattelin sen ehkä vahvistavan ajatusta siitä, että tällä työllä on väliä.”

Poterin Helsingissä ja Mäntässä tekemistä haastatteluista syntyi videoteos Mitä kuvataide merkitsee sinulle?, joka näytettiin Mäntän kuvataideviikoilla vuonna 2023.

Kokemus avasi moninaisia ja yllättäviäkin näkökulmia taiteeseen. Ihmiset saattoivat esimerkiksi sanoa taiteen merkitsevän heille paljon, mutteivat kuitenkaan käyneet koskaan näyttelyissä. Se sai Poterin pohtimaan, voiko taidetta arvostaa yleisellä tasolla samaan tapaan kuin vaikka terveyttä.

Toisaalta vastauksissa korostui se, ettei taiteen arvostaminen tapahdu ainoastaan museoissa tai näyttelytiloissa: myös oman kodin seinällä oleva taideteos oli tärkeä taiteen kokemisen paikka.

Parasta ovat yllätykset

Poterille yhdessäolo, keskustelu ja vuorovaikutus ovat suoraan taiteen tekemisen ja kokemisen ytimessä. Taiteilijan videota, performanssia, installaatiota, valokuvaa ja ääntä hyödyntävät teokset kutsuvat usein yleisönsä osallistumaan niihin aktiivisesti.

”Olen vähän kateellinen sellaisille tyypeille, jotka tekevät maanisesti omaa juttuaan eivätkä niin välitä, näkeekö kukaan. Mutta tapani työskennellä on syntynyt varmaan juuri siksi, että yksinäinen työ on minulle vaikeaa”, Poteri sanoo.

Erityisesti Poteri rakastaa välitöntä palautetta ja yllätyksiä, joita hän saa olemalla suoraan yhteydessä yleisöönsä. Ensimmäisen kerran hän pääsi kokemaan tämän Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyssä. Teoksessaan Kuiskaus Poteri piiloutui näyttelyseinän sisään, ja seinään tehdyn pienen aukon kautta hänestä rajautui näkyville pelkkä korva.

Poterin oletus oli, että ihmiset voisivat kuiskata korvalle jotain. Moni kuitenkin luuli korvaa veistokseksi, tutki sitä läheltä ja kommentoi näkemäänsä ilman suodatinta. Joku kehui korvaa söpöksi, toinen sanoi, ettei todellakaan haluaisi sitä omalle seinälleen. Kolmas ihmetteli, miten taitavasti korva oli tehty.

Oksasenkatu 11 -galleriassa toteuttamassaan Exhibition Host -performanssissa Poteri halusi murtaa taidegalleriaan liittyviä konventioita. Lähtökohtana olivat Poterin omat kokemukset siitä, että galleriatilaan saapuessa ei välttämättä koe olevansa tervetullut.

”Jossain gallerian tiski esimerkiksi oli niin korkealla, että sen yli näkyi vain galleriatyöntekijän otsalohko. Tuntui siltä, että ihminen haluttiin häivyttää kokonaan tilasta.”

Näyttelyemäntänä Poteri lähestyi suoraan vierailijoita, keitti kahvia ja tarjoutui kertomaan ryhmänäyttelyn muista teoksista. Ihmiset olivat kohtelusta häkeltyneitä mutta innostuneita.

Oman kehon asettaminen teokseksi kiehtoo Poteria myös hyvin käytännöllisestä syystä.

”Kun käytän omaa kehoani teosteni materiaalina, en ole riippuvainen laitteiden toimivuudesta, eikä teoksesta synny tunnearvokasta tavaraa, joka tulisi varastoida tai tuhota.”

Ihmeitä ja pyhiä kokemuksia

Ammatillisen kriisinsä keskellä Poteri huomasi pohtivansa paljon myös omaa lapsuuttaan ja varhaisia kimmokkeita taiteen tekemiseen. Hän on kuvannut, piirtänyt ja maalannut paljon pienestä saakka, ja tiesi jo 12-vuotiaana haluavansa taiteilijaksi. Tosin silloin Poteri oli vielä varma, että hänestä tulee valokuvaaja.

Mieleen palasi erityisesti muisto Ateneumista, jossa 9-vuotias Poteri vieraili koulunsa kanssa. Siellä hän kulki edestakaisin Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset -maalauksen edessä ja ihmetteli, kuinka kuvassa olevan pienen tytön katse seurasi aina vaan.

Muisto kirkasti tunnetta, että samaa ihmeen kokemusta Poteri haluaa yhä vaalia taiteen tekemisessä. Mitä kuvataide merkitsee sinulle? -haastattelujen tekeminen taas selvensi sitä, ettei Poteri voi löytää kuvataiteen merkitystä itselleen pelkästään kuuntelemalla muita.

Nyt hän ajattelee, että parhaimmillaan kuvataide on kohtaamispaikka.

”Minulle se tarkoittaa ihmisten välisiä kohtaamisia mutta myös sellaisia pyhiä kokemuksia, joissa kohtaan vain taiteen kanssa.”

Kuvataide on myös löytämisen iloa, Poteri jatkaa. Sitä hän koki esimerkiksi saadessaan isältä rikkinäisen droonin, jonka tämä oli löytänyt katoltaan. Drooni saattaa hyvinkin päätyä osaksi Poterin uutta näyttelyä, joka aukeaa maaliskuussa Rovaniemen tiedekeskus Arktikumissa. Poteri viettää paikkakunnalla kolmen kuukauden mittaisen residenssijakson Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Lapin yliopiston vierailevana kutsutaiteilijana.

Pohjoisessa Poteri haaveilee keskittyvänsä hetkessä elämiseen ja kokeiluihin.

”Nythän pitäisi oikeastaan jo tehdä apurahahakemuksia vuodelle 2025. Mutta päätin, että residenssissä yritän olla hetken taas sellaisessa taiteen tekemisen paratiisissa – vähän niin kuin koulussa.”

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on järjestänyt yhdessä Lapin yliopiston kanssa vierailevien kutsutaiteilijoiden residenssiohjelmaa vuodesta 1995 lähtien. Rovaniemelle lähtee vuosittain kaksi taiteilijaa kolmen kuukauden jaksoksi.

Teksti: Heini Huhtinen
Kuvat: Heidi Piiroinen