Pompeji tuhoutui, kun Vesuvius-tulivuori purkautui vuonna 79. Kuva: Unsplash Images
juttu
7.3.2022
Antiikin Roomassa osattiin solvata – tohtorikoulutettava Joonas Vanhala tutkii herjauksia Villa Lantessa
Joonas Vanhala viettää päivänsä tutkimalla rumia kirjoituksia kauniissa ympäristössä.
Ajanlaskun alun jälkeisen vuosisadan Pompejissa kirjoiteltiin törkeyksiä. Sellaisia, kuten
”Labicula on varas.”
”Ionis imee kullia.”
Joskus kaupungin seinille kirjoitetut herjaukset olivat mielikuvituksellisempia, kuten:
”Gaius Adius Ventrio, roomalainen ritari, oli syntynyt punajuurten ja kaalien joukossa.”
Näitä ja rumempiakin herjauksia Turun yliopiston tohtorikoulutettava Joonas Vanhala on kääntänyt latinasta suomeksi ja julkaissut blogissaan ja Twitter-tilillään aihetunnisteella #roomalainenherjaus. Vuonna 2020 tohtoriopintonsa aloittanut Vanhala tutkii väitöskirjassaan roomalaisaikaisia herjauksia ja stereotypioita.
Vesuvius-tulivuoren purkauksessa vuonna 79 tuhoutuneen Pompejin seinäkirjoitukset olivat jo Vanhalan pro gradu -tutkielman aiheena.
”Olen aina ollut kiinnostunut roomalaisten arkisesta elämästä”, Vanhala kertoo.
Väitöskirjassaan Vanhala on ottanut maalaiskaupungin seinäkirjoitusten rinnalle aikalaisrunoilija Martialiksen tuotannon, joka on syntynyt pääasiassa Roomassa. Siinä missä Pompejin herjaukset ovat hetkellisiä tuotoksia, edustavat Martialiksen tekstit roomalaista kirjallisuutta ja liittyvät pitkään runouden perinteeseen. Vertailemalla aineistoja keskenään Vanhala toivoo paljastavansa, miten sosiaalinen konteksti vaikuttaa herjausten sisältöön.
Pompejissa herjausten aiheena oli useimmiten seksi
Mitä herjauksella edes tarkoitetaan?
Vanhalan mukaan määrittely on hieman vaikeaa, mutta herjaukseksi voidaan kutsua henkilöön menevää negatiivista ilmausta, joka tähtää häpäisemään kohteensa. Vanhala huomauttaa, että herjaukselle keskeistä on sen sosiaalinen ulottuvuus, koska häpeällisiksi käsitetyt asiat vaihtelevat eri aikoina ja eri yhteisöissä. Herjauksen voidaan myös katsoa olevan herjaus vain, jos se jaetaan julkisesti, kuten tapahtui Pompejin seinäkirjoituksissa tai Martialiksen runoissa.
Pompejissa herjaukset keskittyivät muun muassa ulkonäköön, sairauksiin ja eritteisiin. Kaikkein useimmin herjausten aiheena oli kuitenkin seksi.
”Alapääjutut ovat ihan universaaleja”, Vanhala nauraa.
Joonas Vanhala Villa Lanten portailla
Vanhalaa kiinnostaa, miten eri sukupuolen edustajia, ammattikuntia ja muita selkeästi tunnistettavia ryhmiä herjataan. Sen kautta hän haluaa paljastaa, millaisia ennakkoluuloja ja käsityksiä näihin ihmisryhmiin liittyy. Vaikka väitöskirjan teko on vielä alussa, on kirjoituksista jo nyt helppo tunnistaa sukupuolittuneita solvauksia.
”Naisia haukutaan rumiksi, vanhoiksi ja himokkaiksi, miehiä vanhoiksi, kaljuiksi ja impotenteiksi.”
Vaikka Pompejin herjausten kirjoittajia on mahdotonta tunnistaa, voidaan niiden kirjoittajista tehdä yleistäviä oletuksia. Vanhalan mukaan on todennäköistä, että herjausten takana on ollut pääasiassa ala- tai keskiluokkaisia miehiä, mutta orjia, naisia tai lapsiakaan ei voida sulkea pois, koska heidänkin joukossaan oli kirjoitustaitoisia.
Vanhala uskoo, ettei herjaaminen ole aina ollut niin vakavaa, eikä sen tarkoituksena ole aina ollut pelkästään loukata kohdettaan.
”Näen siellä huumoria, joskus ehkä ajankuluksi kirjoittelua ja sisäpiirin keskinäistä sanailua ja naljailua.”
Vanhalaa kiinnostaa, miten eri sukupuolen edustajia, ammattikuntia ja muita selkeästi tunnistettavia ryhmiä herjataan. Sen kautta hän haluaa paljastaa, millaisia ennakkoluuloja ja käsityksiä näihin ihmisryhmiin liittyy. Vaikka väitöskirjan teko on vielä alussa, on kirjoituksista jo nyt helppo tunnistaa sukupuolittuneita solvauksia.
”Naisia haukutaan rumiksi, vanhoiksi ja himokkaiksi, miehiä vanhoiksi, kaljuiksi ja impotenteiksi.”
Vaikka Pompejin herjausten kirjoittajia on mahdotonta tunnistaa, voidaan niiden kirjoittajista tehdä yleistäviä oletuksia. Vanhalan mukaan on todennäköistä, että herjausten takana on ollut pääasiassa ala- tai keskiluokkaisia miehiä, mutta orjia, naisia tai lapsiakaan ei voida sulkea pois, koska heidänkin joukossaan oli kirjoitustaitoisia.
Vanhala uskoo, ettei herjaaminen ole aina ollut niin vakavaa, eikä sen tarkoituksena ole aina ollut pelkästään loukata kohdettaan.
”Näen siellä huumoria, joskus ehkä ajankuluksir kirjoittelua ja sisäpiirin keskinäistä sanailua ja naljailua.”
Villa Lante tarjoaa inspiroivan ympäristön tutkimuksen tekemiselle
Joonas Vanhala aloitti syyskuussa tutkijakautensa Wihurin stipendiaattina eli ”Wihuristina” Villa Lantessa. Aiemmin hän oli tehnyt väitöskirjaa osa-aikaisesti. Nyt Vanhala pystyy ensimmäistä kertaa keskittymään tutkimukseensa täysipainoisesti.
Villa Lantessa, Gianicolo-kukkulan maisemissa on mielekästä asua ja tehdä tutkimusta. Suomen Rooman-instituutin ja muiden läheisten instituuttien kirjastot tarjoavat laajasti tutkimuskirjallisuutta, johon uppoutua, ja Pompejiin on vain joidenkin tuntien matka. Villa Lantessa työskentelee niin kutsutun Wihuristin lisäksi myös muita tutkijoita ja taiteilijoita, tosin lyhyempiä aikoja.
”Kun tapaan eri alojen ihmisiä täällä, saan motivaatiota ja inspiraatiota tutkimukseeni.”
Wihurin stipendi jaetaan vuosittain Suomen Rooman-instituutin keskeisten tutkimusalojen tohtorikoulutettavalle. Stipendikausi kestää puoli vuotta tai vuoden ja siihen sisältyy asumisoikeus Villa Lantessa Roomassa. Stipendi kattaa täysipäiväisen työskentelyn ja sisältää määrärahan kirjahankintoihin ja tutkimusmatkoihin Italiassa. Stipendiä on myönnetty vuodesta 1965 lähtien.
