Kimmo Lehtinen kollegoineen digitoi yli sadaksi vuodeksi unohdettuja tähtitieteellisiä valokuvauslevyjä. Kuva: Miikka Pirinen

juttu

9.10.2020

Apurahansaajat esittäytyvät

Apurahansaajat tutkivat muun muassa ilvesten loislajistoa ja kaupunkirakenteen merkitystä yritysten tuottavuudelle sekä digitoivat yli satavuotiaita tähtitieteellisiä valokuvauslevyjä.

Unohtuneet valokuvauslevyt paljastavat kaksoistähdet

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa observatorioissa ympäri maapalloa tehtiin tähtitieteellinen koko taivaan kattava valokuvauskartoitus, nimeltään Carte du Ciel. Yhteensä 22 000 tähtitieteellisestä valokuvauslevystä kuvattiin Helsingin Observatoriossa 1008 levyä. Ne olivat olleet hyödyntämättä yli sadan vuoden ajan ennen kuin filosfian tohtori Kimmo Lehtinen kollegoineen aloitti vuonna 2016 urakan niiden digitoimiseksi.

Aluksi ei ollut edes selvää, ovatko levyt käyttökelpoisia. Lehtistä mietitytti, miten lasilevyjen päällä oleva valoherkkä emulsio oli säilynyt olosuhteissa, jotka eivät olleet optimaaliset.

“Pahimmassa tapauksessa vasta digitoinnin jälkeen olisi selvinnyt, että monien levyjen emulsio on huonossa kunnossa. Tulosten perusteella näyttää onneksi siltä, että emulsio on säilynyt hyvin”, Lehtinen sanoo.

Digitoitujen kuvien avulla Lehtinen etsii pitkäjaksoisia kaksoistähtiä eli järjestelmiä, joissa kaksi tähteä kiertää toisiaan. Niitä on vaikea pelkin nykymenetelmin todentaa. Siksi Lehtinen on verrannut Euroopan avaruusjärjestön Gaia-satelliitin mittaamien tähtien ominaisliikkeiden perusteella laskettuja tähtien paikkoja Carte du Ciel-levyiltä mitattuihin paikkoihin. Jos nämä paikat eroavat toisistaan, voi kyseessä olla kaksoistähti, koska Gaia satelliitti mittaa kaksoistähdille usein virheelliset ominaisliikkeiden arvot. Kaksoistähtien lisäksi tutkijat ovat olleet kiinnostuneita tähtien pitkän ajan kirkkauksien muutoksista.

Nyt projekti on loppusuoralla. Seuraavaksi Lehtisellä on edessä lopullisiin tieteellisiin tuloksiin liittyvän artikkelin viimeistely ja julkaisu sekä kuva-arkiston laittaminen kaikkien tutkijoiden saataville internetiiin.

“Tämä on varmaankin yksi maailman pitkäkestoisimmista tieteellisistä projekteista: varhaisimmat levyt on valokuvattu 1890-luvulla ja vasta nyt tieteelliset tulokset ovat tulossa, yli 120 vuoden jälkeen”, Lehtinen pohtii.

Carte du Ciel levyjen mittaaminen ja niistä saatujen tieteellisten tulosten julkaiseminen merkitseekin pitkän, arvokkaan perustutkimustyön saattamista päätökseen.

Noora Karjalainen haluaa tehdä teatteritaidetta, joka tunnustaa yleisönsä ja tekijöidensä moninaisuuden. Kuva: Miikka Pirinen

Ei pelkkää viittomakielistä tulkkausta

Teatterintekijä ja viittomakielisen esittävän taiteen osuuskunta Ursa Minorin taiteellinen johtaja Noora Karjalainen uskoo, että teatteritaiteen tulee uudistua kohti nykyaikaista inklusiivista ja intersektionaalista ihmiskuvaa.

“Teatteritaiteen tulisi tunnustaa niin tekijöidensä kuin yleisönsä moninaisuus ja pyrkiä ilmentämään sen eri todellisuuksia taiteellisessa työssään”, Karjalainen sanoo.

Karjalainen on huomannut, että usein teatterit pyrkivät tekemään kohtuullisia mukautuksia esityksen esteettömyyden toteuttamiseksi, mutta hänen mielestään tämä ei itsessään ole taiteellinen tai inklusiivinen teko.

”Esimerkiksi teatteriesitykseen saatetaan tilata viittomakielen tulkkaus, jolloin kuuro katsoja katsoo enimmäkseen käännöstä esityksen tekstuaalisesta sisällöstä itse esityksen katsomisen sijaan”, Karjalainen selittää.

Ongelmana on, ettei teattereiden tiedossa tai käytössä ole konkreettisia toimia tai praktiikkaa, joka keskittyisi nimenomaan taiteelliseen laatuun ja estetiikkaan. Karjalainen tutki Teatterikorkeakoulun teatteripedagogiikan maisteriohjelman opinnäytetyössään keinoja, joilla taiteen kenttää voitaisiin kehittää huomioimaan yleisönsä ja tekijöidensä moninaisuus. Esimerkiksi pelkän viittomakielisen tulkkauksen tilaamisen sijaan esityksessä voitaisiin käyttää kuuroa näyttelijää ja hyödyntää kuuron todellisuutta.

Opinnäytteessään Karjalainen tutki erilaisia tekniikoita, joilla antaa kuurolle näyttelijälle ohjeita muilla keinoin, kuin sanallisesti. Ohjeita voidaan antaa esimerkiksi haptiiseilla, liikkeillä, kosketuksella sekä katseella, ja niistä syntyy oma esityksellinen estetiikkansa.

Nyt Karjalainen aikoo jatkaa lopputyössään käsittelemiensä asioiden tutkimista käytännössä. Hän viettää seuraavat puoli vuotta Ursa Minorin uuden esityksen ohjaajana. Esitys luodaan yhdessä työryhmän kanssa, johon kuuluu Karjalaisen lisäksi viisi viittomakielistä kuuroa näyttelijää.

Väitoskirjatutkija Miisa Virta tutkii ilvesten loislajistoa. Tutkimus tuottaa tietoa, jota tarvitaan suurpetojen suojeluun ja kannanhoitoon liittyvässä päätöksenteossa. Kuva: Miikka Pirinen

Suurpedon jäljillä

Ilves on tehnyt paluun. Siinä missä 1960-luvulle tultaessa ilves oli metsästetty Suomesta vain noin 30-40 yksilöön, on kuusikymmentä vuotta myöhemmin kanta kasvanut noin 3000 yksilöön osittaisen rauhoituksen myötä, ja petoeläin on päässyt levittäytymään lähes koko Suomen laajuudelle.

Kun ilveskanta kasvaa ja tihenee, vaikuttaa se myös niissä asuviin loisiin. Biologi Miisa Virta tutkii, mitä loisille tarkalleen ottaen tapahtuu kannan kasvaessa. Loiset voivat olla matoja, bakteereita, sieniä tai yksisoluisia eliöitä ja niillä on tärkeä rooli eliökunnassa. Loiset ovat aina matkalla niin kutsuttuun pääisäntään, jollainen myös ilves on.

“Ilveksessä loinen on onnellinen kun se pääsee lisääntymään”, Virta sanoo.

Ilvekseen loiset puolestaan siirtyvät pääasiassa ravinnon kautta. Aiemmin ilveksen ravinto koostui pitkälti metsäkanalinnuista ja jäniksistä, mutta nykyään ruoaksi kelpaavat myös vieraslajit kuten supikoira ja valkohäntäkauris, joita Suomessa ei ole aiemmin tavattu. Myös haaskaruokinta on lisääntynyt, mikä voi vaikuttaa osaltaan ilveksen loislajistoon.

Kun ilvekset levittäytyvät ja siirtyvät lähemmäksi ihmisiä, tuovat ne samalla mukanaan mahdollisesti myös ihmisiinkin tarttuvia loisia. Loinen, joka esiintyy ilveksessäkin voisi siirtyä ihmiseen esimerkiksi maaperästä tai vaikkapa kotikissan välityksellä. Tästä ketjusta olisi Virran mukaan tärkeä tietää enemmän.

Virran tutkimus tuottaa tietoa, jota tarvitaan suurpetojen suojeluun ja kannanhoitoon liittyvässä päätöksenteossa. Lisäksi sen soveltuvuus muuhun loisen ja isännän välisiä suhteita tarkastelevaan tutkimukseen on hyvä. Muutosta on Virran mukaan dokumentoitava nyt.

“Emme voi mennä taaksepäin historiassa ja voivotella, että hitsit kun olisi pitänyt kerätä näytteitä. Kun maailma muuttuu tätä tahtia, on tärkeää kerätä ja säilyttää aineistoa.”

Tamás Lahdelma selvittää, miten kaupunkirakenne voisi tukea sekä työmarkkinoiden kautta tapahtuvaa yritysten välistä verkostoitumista että ihmisten välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta.

Kaavoitus saattaa vaikuttaa yritysten tuottavuuteen

Kuten asuminen myös yritystoiminta keskittyy tietyille alueille. Ilmiön taustalla olevista syistä on kuitenkin vähemmän tietoa. Kiinteistötalouden tutkija Tamás Lahdelma haluaa yhdistää aiheen taloustieteelliseen tutkimukseen sosiaaliteoreettisen näkökulman.

“Minua kiinnostaa, miten kaupunkirakenne voi tukea sekä työmarkkinoiden kautta tapahtuvaa yritysten välistä verkostoitumista että ihmisten välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta”, Lahdelma sanoo.

Kun suuri joukko työnantajia ja työntekijöitä on keskittyneenä samalle alueelle, on työntekijöiden helppo vaihtaa työpaikkaa ja työnantajan näkökulmasta työ löytää aina tekijänsä. Saman alan yritysten läheisyys mahdollistaa alan ammattilaisten sekä virallisia että satunnaisia kohtaamisia.

Lahdelma käyttää tutkimuksessaan Tilastokeskuksen ylläpitämiä toimipaikka- ja henkilötasoisia mikroaineistoja, joiden perusteella voi tarkastella, miten työvoima on liikkunut yritysten välillä. Yhdistämällä verkostoanalyysiä ja ekonometristen menetelmiä hän pyrkii lisäämään ymmärrystä yritysten välisistä alueellisista verkostoista, kaupungistumisesta ja yhdyskuntarakenteen tiiviyden merkityksestä yritystoiminnalle.

Sillä, että ihmiset vaihtavat työpaikasta toiseen ja tieto liikkuu heidän kauttaan yritysten välillä, on taloudellista merkitystä. Parhaimmillaan kaavoitus voi vaikuttaa yritysten tuottavuuteen. Lahdelman tekemä empiirinen tutkimus yhdyskuntarakenteen merkityksestä yritystoiminnalle tarjoaa kansainvälisestikin yleistettävää tietoa, jota voidaan käyttää kaupunkikeskusten ja taajamien kehittämisessä sekä muussa aluesuunnittelussa.

Väitöskirjatutkija Marzia Cimmino tutkii sodan ja konfliktin ennaltaehkäisyä entisen Neuvostoliiton alueella. Kuva: Miikka Pirinen

Askel edellä konfliktinehkäisyssä

Marzia Cimmino työskenteli vuosia politiikan ja konfliktien ehkäisyn parissa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) kansainvälisenä virkamiehenä. Kohdemaissa, joihin Cimmino lähetettiin, hänen tehtävänään oli kerätä, koota ja analysoida tietoa, joka saattaisi ennakoida konflikteja.

Konfliktien analysoimiseksi ja ehkäisemiseksi on kehitetty joukko päättäjille ja analyytikoille suunnattuja välineitä, menetelmiä ja käsikirjoja. Niistä huolimatta kriisit ovat päässeet usein yllättämään niin analyytikot kuin kansainvälisen yhteisönkin. Näin kävi esimerkiksi Ukrainan ja Venäjän suhteen. Cimminon mukaan samalla on herännyt epäilyksiä työkalujen toimivuudesta.

“Kyse on osittain siitä, että konfliktien ehkäisyyn tarkoitettuja työkaluja ei ole mukautettu maailman eri alueiden historiallisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin ominaisuuksiin sopiviksi”, Cimmino sanoo.

Cimmino tutkii väitöskirjassaan, kuinka välineitä voitaisiin kehittää nykyistä tarkemmiksi. Tutkimuksessaan Cimmino tarkastelee esimerkiksi Etyjin ennakkovaroitusjärjestelmää, jota testattiin vuosina 2013 ja 2014 hänen entisessä asemapaikassaan Ukrainassa ja sen lähialueilla kriisin alkaessa.

LUE LISÄÄ