Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2015
    Liikuntatieteiden maisteri Mihaly Szerovay

    väitöskirjatyöhön ”Jalkapallo glokaalissa toimintaympäristössä – Vertaileva tutkimus suomalaisesta ja unkarilaisesta jalkapalloseurasta”

    24 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden maisteri Ulla Särkikangas

    väitöskirjatyöhön ”Kuluttajakeskeinen palvelunkehitys sähköistyvissä lasten ja nuorten vammais- ja kuntoutuspalveluissa”

    12 000 e
  • 2015
    Filosofian tohtori Olli Taanila

    vahvasti vuorovaikuttavien järjestelmien dynamiikan tutkimukseen käyttäen holografisia menetelmiä

    28 000 e
  • 2015
    Filosofian tohtori Tuomo Takala

    tutkimukseen ”Ohjauksen haasteet ja kehittäminen osuustoiminnallisissa organisaatioissa”

    9 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Ringa Takanen

    väitöskirjatyöhön ”Laupeus ja Inhimillisyys”

    24 000 e
  • 2015
    Hallintotieteiden maisteri Suvituulia Taponen

    väitöskirjatyöhön ”How to Optimize the Benefits of Purchasing in Service Delivery?” liittyvään tutkijavaihtoon

    5 000 e
  • 2015
    Master of Arts Tuomas Telaranta

    väitöskirjatyöhön ”An Investigation of Online Marketing Mediums: The Case of Smart Content Marketing”

    12 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Paula Thitz

    väitöskirjatyöhön ”Tannins, flavonoids, and triterpenes in the secondary metabolism of silver birch: patterns of allocation under environmental stress”

    24 000 e
  • 2015
    Diplomi-insinööri Juha Tiihonen

    väitöskirjatyöhön ”Kvanttipistetekniikan sovellutusten laskennallinen mallintaminen”

    24 000 e
  • 2015
    Master of Social Sciences Sanna Tiilikainen

    väitöskirjatyöhön ”Augmented Sociality: How the physical and digital worlds merge in the social use of ICT”

    24 000 e
  • 2015
    Diplomi-insinööri Pekka Torvinen

    väitöskirjatyön ”The Challenges of Firm Competitiveness in Emerging Markets – The Role of Open Technology Management Strategies and Technology Transfer” loppuunsaattamiseen

    5 000 e
  • 2015
    Master of Research in East European Studies Liisa Tuhkanen

    väitöskirjatyöhön ”Uskonto, identiteetti, akkulturaatio – Suomen venäjänkielinen vähemmistö ja Suomeen sopeutuminen”

    24 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden maisteri Marika Tuomela-Pyykkönen

    väitöskirjatyöhön ”Procurement competencies in the mining industry” ja siihen liittyvään opintomatkaan

    10 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Petri Turunen

    väitöskirjatyöhön ”Tieteellinen ymmärrys ja laskennalliset muotit synteettisessä biologiassa”

    24 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Minna Tuulas-Inkinen

    väitöskirjatyöhön ”Taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla”

    24 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden tohtori Jan-Åke Törnroos

    tutkimustyöhön yhdessä Tri C. J. Medlinin ja prof. S. Freemanin kanssa Adelaiden yliopistossa Australiassa

    2 000 e
  • 2015
    Master of Science Pharmaceutical Biotechnology Henriette Undeutsch

    väitöskirjatyöhön ”Kilpirauhassairauksien uudet molekulaariset mekanismit”

    12 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden maisteri Piia Uusi-Kakkuri

    väitöskirjatyöhön ”Supporting creativity and innovativeness in organizations – who can do it and how?”

    24 000 e
  • 2015
    Diplomi-insinööri Jesse Valtanen

    väitöskirjatyöhön ”New service development in knowledge-intensive business services: Ensuring development team’s shared understanding throughout the process”

    12 000 e
  • 2015
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Sari Vanhanen

    väitöskirjatyöhön ”Kotoutumisen edistäminen monialaisena yhteistyönä – Näkökulmana poliisin työ”

    24 000 e