Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2016
    Valtiotieteiden tohtori Miika Siironen

    Elias Simojokea käsittelevään poliittiseen elämäkertaan

    6 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Juha Siitonen

    väitöskirjatyöhön ”Bioaktiivisten Stemona-alkaloidien kokonaissynteesit”

    24 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden tohtori Hanna Silvola, Kauppatieteiden tohtori Jari Huikku

    tutkimukseen ”Liikearvoinformaation merkitys sijoituspäätöksissä”

    8 000 e
  • 2016
    Filosofian tohtori Jari Sinkkonen

    tutkimukseen ”Lymen borrelioosin nopea diagnostiikka NMR- ja massaspektrometrialla taudin varhaisessa vaiheessa”

    23 000 e
  • 2016
    Valtiotieteiden maisteri Jonas Sjöblom

    väitöskirjatyöhön ”Kuntalaisosallistumisen muodot 2010-luvulla”

    24 000 e
  • 2016
    Tekniikan lisensiaatti Tuomo Soini

    väitöskirjatyöhön ”Suuren yrityksen tietopääoman ja kokemuksen hyödyntäminen uusissa (kansainvälistyvissä) startup-yrityksissä”

    12 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Christian Stenroos

    väitöskirjatyöhön ”Jäätymättömien ja kulutuskestävien pinnoitteiden kehittäminen termisen ruiskutuksen pinnoitusmenetelmien avulla”

    24 000 e
  • 2016
    Psykologian maisteri Juho Strömmer

    väitöskirjatyön ”Aging, cognitive decline and physical exercise intervention” loppuunsaattamiseen

    24 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Iiris Sundin

    väitöskirjatyöhön ”Hoitoennusteiden interaktiivinen oppiminen yksilöllistetyssä lääketieteessä”

    24 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Marja Svanberg

    väitöskirjatyöhön ”The Conceptual Meaning and Moral Nature of Corporate Social Responsibility”

    12 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Sanni Swahn

    väitöskirjatyöhön ”Draamakasvatus ilmiöpohjaisen koulutyöskentelyn käynnistäjänä”

    14 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Ulla Särkikangas

    väitöskirjatyöhön ”Kuluttajalähtöinen palvelunkehitys sähköistyvissä sosiaali- ja terveysalan palveluissa”

    24 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Kimmo Taiminen

    väitöskirjatyöhön ”Verkkosisällön palvelunäkökulma yrityksien asiakasarvon tuotannossa”

    24 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Ringa Takanen

    väitöskirjatyöhön ”Laupeus ja inhimillisyys – Naiset, lapset ja Kristus: Ihmisyyden emootioita korostavat alttaritaulut ja yhteiskunnallinen muutos Suomessa vuosina 1870–1920”

    24 000 e
  • 2016
    Kasvatustieteen tohtori Anna Tapola

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Itsekontrollin ja kiinnostuksen yhteys yrittämiseen, suoriutumiseen ja koettuun kuormitukseen ala- ja yläkoulussa”

    28 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Lauri Tavi

    väitöskirjatyöhön ”Hätäpuhelujen prosodiaa”

    24 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Henna Tiensuu

    väitöskirjatyöhön ”Terästuotteiden laatumallinnus haastavissa mittausolosuhteissa”

    5 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Juha Tiihonen

    väitöskirjatyöhön ”Kvanttipistetekniikan sovellutusten laskennallinen mallintaminen”

    24 000 e
  • 2016
    Valtiotieteiden maisteri Kristina Tilev

    väitöskirjatyöhön ”Joustavat (epä)tyypilliset: osa-aikaiset vähittäiskaupassa”

    12 000 e
  • 2016
    Diplomi-insinööri Terhi Toivari

    väitöskirjatyöhön ”Mäntyliukosellun uudenlaiset valmistusmenetelmät”

    12 000 e