Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2015Sirkustaiteilija Netta Lepistö6 000 e
taiteelliseen työskentelyyn ja nykysirkusteoksen NEXT:BIRD valmistamiseen
-
2015Kauppatieteiden maisteri Mia Leppälä12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Internal Social Media in Knowledge Creation”
-
2015Master of Arts Shupin Li12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Miten teknologiat muuttavat Suomen nuorten sosiaalisia verkostoja online ja offline”
-
2015Lastentarhanopettaja Anne Lihavainen3 000 e
Teatterinukke oppaana suomalaiseen puheenparteen – suomen kielen opettamiseen maahanmuuttajalapsille ja -nuorille nukketeatterin ja draaman keinoin
-
2015Filosofian maisteri Valtteri Lindholm24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Pimeän aineen ja pimeän energian tutkimus Euclid-avaruusluotaimella”
-
2015Teatteritaiteen maisteri Satu Linnapuomi14 000 e
Minä olen täällä – nuorten teatterityöpajaan ja esitykseen
-
2015Musiikin maisteri Pauliina Linnosaari-Koistinen10 000 e
taiteelliseen työskentelyyn ja koelauluihin
-
2015Kauppatieteiden tohtori Minna Logemann, Filosofian tohtori Leena Louhiala-Salminen15 000 e
tutkimukseen ”Managing the intangible: Role of Corporate Communication in Corporate Reputation (a.k.a: Why do Swedish companies trump the Finns even in reputation rankings?)”
-
2015Restonomi Anna Lumisalmi6 000 e
saamelaismusiikin opiskeluun sekä elektroakustisen kitaran hankintaan
-
2015Kauppatieteiden maisteri Riitta Lumme-Tuomala5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Talent Management in the non-profit context – what can corporations learn. A discussion and a case study”
-
2015Diplomi-insinööri Meri Lundahl24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Nanoselluloosasuspensioiden märkäkuidutus”
-
2015Muusikko Markku Luolajan-Mikkola10 000 e
viola da gamban hankintaan
-
2015Kauppatieteiden maisteri Sonja Lätti12 000 e
väitöskirjatyöhön ”New business development in strategic renewal”
-
2015Musiikin lisensiaatti Jenni Lättilä18 000 e
tohtorintyöhön ”Keskiössä Wagner”
-
2015Filosofian tohtori Minna Maijala7 000 e
teokseen ”Kultakauden maanalainen vastarinta. Sortoajan kirjailijat ja toimittajat sananvapauden puolesta”
-
2015Musiikin kandidaatti Gian Majidi5 000 e
vastaanottokeskuskiertueeseen
-
2015Filosofian maisteri Leena Malinen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Uuden metallioksidimateriaalin kehittäminen jätevesien sisältämien orgaanisten yhdisteiden hajottamiseksi ja radioaktiivisen koboltin poistamiseksi”
-
2015Kauppatieteiden maisteri Meri Malmari24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Hypermarketit palvelurakenteessa”
-
2015Filosofian tohtori Tapio Markkanen3 000 e
Suomen tähtiharrastuksen historian laatimiseen liittyviin kuluihin
-
2015Musiikin kandidaatti Jere Martikainen7 000 e
klassisen laulun mestarikursseihin ulkomailla sekä korrepetitioon Suomessa