Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2020
    Tanssitaiteen kandidaatti Maija Mustonen, tanssitaiteen maisteri Anna Maria Häkkinen

    esityksen valmistamiseen A I S T I T -hankkeen osana

    8 000 e
  • 2020
    Musiikin maisteri Veera Myllyniemi, Viulutaiteilija Miia-Karoliina Vettenranta

    konserttisarjan järjestämiseen hoivakodeissa sekä teosten tilaamiseen

    5 000 e
  • 2020
    Sirkustaiteilija Sakari Männistö-Lister

    sirkusta, tanssia, mediataidetta ja live-foleytä yhdistävään esitykseen

    8 000 e
  • 2020
    Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Miia Mänttäri

    väitöskirjatyöhön ”Kaupunkipuut, monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian tohtori Tuomas Möttönen

    tutkimukseen ”Taloudelliset jälleenrakentajat: Suomen talouden toipuminen sodista 1944-1960”

    8 000 e
  • 2020
    Arkkitehti Márcia Nascimento, arkkitehti Nuno Costa

    arkkkitehtuurin verkkojulkaisuprojektin ”Käräjäkivet” jatkamiseen

    4 000 e
  • 2020
    Master of Science in Biology Santa Neimane

    väitöskirjatyöhön ”How light conditions affect plant canopies under climate change”

    26 000 e
  • 2020
    Master of Science Khoa Nguyen

    väitöskirjatyöhön ”Reconceptualizing the complex causality between strategy choices and market dynamics”

    13 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Lauri Niemi

    väitöskirjatyöhön ”Sähköheikon faasitransition tutkimus Standardimallin laajennuksissa”

    26 000 e
  • 2020
    Teatteritaiteen maisteri Samuli Niittymäki

    Lyhyt elämämme -sooloesityksen valmistamiseen

    8 000 e
  • 2020
    Kasvatustieteen maisteri Nina Nivanaho

    väitöskirjatyöhön ”Suomalaiset opettajat globaalissa koulutusliiketoiminnassa? – EdTech-yritysten toiminta peruskouluissa opettajuuden näkökulmasta”

    26 000 e
  • 2020
    Kauppatieteen maisteri Niilo Noponen

    väitöskirjatyöhön ”Digitally Shared Leadership or Taylorism on Steroids? The Dual Possibilities of Algorithmic Management”

    26 000 e
  • 2020
    Valokuvataiteilija Pekka Nuikki

    säveliä.fi-verkkopalvelun toteuttamiseen

    20 000 e
  • 2020
    Muotoilija Anniina Nurmi

    tietokirjan ”Rakastan ja vihaan vaatteita – opas vastuullisen vaatteen maailmaan” kirjoittamiseen

    13 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Mikko Nurmi

    väitöskirjatyöhön ”Temporal constraints and creativity in expert jazz improvisation”

    13 000 e
  • 2020
    Kasvatustieteen maisteri Tuula Nygård

    väitöskirjatyöhön ”Monilukutaitojen edistäminen terveystiedon opetuksessa. Opettaja luotettavien tiedonlähteiden valinnan ohjaajana”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Visa Nykänen

    väitöskirjatyöhön ”Data Mining Personal Choices and Practices Concerning Physical Activity”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Tuomas Oikari

    väitöskirjatyöhön ”Commutator and variation estimates for singular integral operators”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Risto Ojajärvi

    väitöskirjatyöhön ”Epätasapainoilmiöt suprajohde/ferromagneetti-hybridirakenteissa”

    26 000 e
  • 2020
    Musiikin maisteri Anna-Maija Oka, musiikin maisteri Olli Hyyrynen, musiikkipedagogi Juho Eerola

    Ninna Nanna – itserakkauden alttarilla -konserttiproduktion harjoittelemiseen ja esitystoimintaan

    7 000 e