Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2020Master of Science Jonas Oppenlaender5 000 e
tutkimukseen ”Investigating how creators on YouTube adapt to the presence of Artificial Intelligence”
-
2020Filosofian maisteri Jarkko Oraharju19 000 e
väitöskirjan ”Ympyrästä spiraaliin. Muistikäsityksien avartuminen Raija Siekkisen proosatuotannossa” loppuunsaattamiseen
-
2020Diplomi-insinööri Joni Paananen5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Hitsin muutosvyöhykkeen mikrorakenteen ja mekaanisten ominaisuuksien mallintaminen”
-
2020Valtiotieteiden maisteri Kaisu Paasio26 000 e
väitöskirjatyöhön ”University in change – exploring the entrepreneurial university narratives”
-
2020Kuvataiteen maisteri Kukka Paavilainen26 000 e
väitöskirjatyöhon ”Through Painting”
-
2020Filosofian tohtori Marko Paavilainen30 000 e
Matti Virkkusen elämäkerran kirjoittamiseen
-
2020Diplomi-insinööri Lauri Paavola, Kauppatieteiden maisteri Mikko Hänninen12 000 e
tutkijavierailuihin Oxfordin yliopistossa liittyen tutkimukseen
”Organizing Food Retail: The Role of Algorithmic Technology” -
2020Musiikin maisteri Terhi Paldanius13 000 e
taiteelliseen työskentelyyn
-
2020Filosofian tohtori Maare Paloheimo, Filosofian tohtori Carlos Idrobo30 000 e
tutkimukseen ”Liikkuvuuden rajat – konkreettinen ja kuviteltu liikkuvuus pitkällä 1800-luvulla”
-
2020Kauppatieteen maisteri Ainomaria Parikka13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Customer-centricity and customer experience management (CEM) as a source of competitive advantage”
-
2020Tradenomi Matti Pekkanen8 000 e
dokumenttielokuvan ”Operaatio Kaleva” käsikirjoitus- ja esituotantotyöhön
-
2020Filosofian maisteri Juho Pekkarinen26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Intertwining science and politics: Foreign scholars of Finland and their Finnish collaborators, ca. 1870-1920”
-
2020Musiikin maisteri Aarne Pelkonen13 000 e
taiteelliseen työskentelyyn: äänitteiden valmistukseen ja konsertteihin
-
2020Tutkimusprofessori Merja Penttilä360 000 e
Centre for Young Synbio Scientists -tutkimusyhteisön perustamiseen osana aiemmin julkistettua miljoonaviidenkymmenenviidentuhannen euron kokonaismyöntöä
-
2020Diplomi-insinööri Jussi-Pekka Penttinen5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Uusien puolijohdelasereiden kehittäminen kvanttiteknologian ja lääketieteen sovelluksiin”
-
2020Filosofian tohtori Olli Pietiläinen50 000 e
Homing-apuraha tutkimukseen ”Transkription säätely hermosolujen kehityksessä ja toiminnassa”
-
2020Valtiotieteen maisteri Marko Pihl26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kiinalaisten kansalaisjärjestöjen rooli Kiinan julkisessa diplomatiassa”
-
2020Filosofian maisteri Antti Pihlajamäki26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Predicting the properties of hybrid nanoparticles via artificial intelligence”
-
2020Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Laura Pikkarainen26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Istutusajankohdan, työn laadun ja luonnontuhojen vaikutus kuusen ja männyn uudistamistulokseen”
-
2020Master of Science in Engineering Giovanna Andrea Pinilla De La Cruz26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Public-private partnerships for energy infrastructure development”