Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Marjo Väisänen

    väitöskirjatyöhön ”Johdon ohjausjärjestelmät kansainvälisissä yrityskaupoissa”

    24 000 e
  • 2016
    Taiteen tohtori Joanna Weckman

    tutkimukseen ”Lähikuvassa puku – suomalaisen elokuvapuvun historiaa 1960–1990”

    10 000 e
  • 2016
    Psykologian lisensiaatti Annamaria Wikström

    väitöskirjatyöhön ”Psykoottistyyppiseen oireiluun liittyvät neuropsykologiset piirteet. Väestötutkimus”

    8 000 e
  • 2016
    Dr. Kristina Wittkowski, Doctor of Science Jaakko Aspara

    tutkimukseen ”Consumer reactions to non-ownership business models and information sharing”

    5 000 e
  • 2016
    Doctor of Philosophy Sadaat Yawar, Doctor of Philosophy Kuula Markku

    tutkimukseen ”Sustainable logistics and circular economy: A case of alternative business models in Finland”

    6 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Katariina Ylönen

    väitöskirjatyöhön ”Innovativeness in international sales work – The perceptions, dimensions and determinants of sales innovation in cross-cultural environment”

    12 000 e
  • 2016
    Master of Science Ye Yue

    väitöskirjatyöhön ”News Impacts in Financial Markets: Research Scheme”

    12 000 e
  • 2016
    Master of Science Vladimir Zhukov

    väitöskirjatyöhön ”Kullan tuotannon vakavien ympäristöriskien vähentäminen syanidivapaiden prosessien avulla”

    12 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Tuomas Äystö

    väitöskirjatyöhön ”Uskonnon pilkka yhteiskunnallisena huolenaiheena 2000-luvun Suomessa”

    12 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden tohtori Anssi Öörni

    tutkimukseen ”Massadatasta kuluttajakäyttäytymisen teoriaa”

    5 000 e