Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2020
    Oikeustieteen maisteri Pekka Pohjankoski

    väitöskirjatyöhön ”Coercion of States in the European Union”

    24 000 e
  • 2020
    Master of Arts and Culture Ulla Pulkka

    lasten tietokirjan ”Pikku viljelijän käsikirja” kirjoittamiseen ja kuvaamiseen

    5 000 e
  • 2020
    Teologian tohtori Risto Pulkkinen

    Suomalainen magia kämmenkuvista taikapeiliin -teoksen kirjoittamiseen

    6 000 e
  • 2020
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Pontus Purokuru

    romaanin kirjoittamiseen

    12 000 e
  • 2020
    Doctor of Philosophy Vesa Pursiainen, Professori Sami Torstila, Apulaisprofessori Mikael Paaso

    tutkimukseen ”Entrepreneur Debt Aversion and the Effectiveness of SME Support Programs: Evidence from the COVID-19 Pandemic”

    12 000 e
  • 2020
    Filosofian tohtori Anuliina Putkinen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Metaani- ja typpikierron mikrobit boreaalisen valuma-alueen maaperässä – uusi näkökulma yhteisörakenteeseen metagenomiikan keinoin”

    30 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Ville Puuska

    väitöskirjatyöhön ”Topologisen data-analyysin sovelluskelpoista teoriaa”

    26 000 e
  • 2020
    Diplomi-insinööri Ville Pyykkönen

    väitöskirjatyöhön ”Epätasapainotilan kuljetusilmiöt vuorovaikuttavissa litteän energiavyön systeemeissä: suprajohtavuus ja täysin optinen kytkentä”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Joonas Pörsti

    väitöskirjatyöhön ”Islaminvastaisen narratiivin nousu. Retorinen analyysi maahanmuuton uhkakuvasta Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa 1980-2019.”

    26 000 e
  • 2020
    Musiikin maisteri Pia Raanoja

    levytykseen ”Vergine Pia”

    1 700 e
  • 2020
    Anna "Mariska" Rahikainen

    lastenrunokirjan ”Runoja otuksista” kirjoittamiseen

    3 000 e
  • 2020
    Tanssitaiteen maisteri Maarit Rankanen

    väitöskirjatyöhön ”Tyhjyyden malja – Ma tanssijan sisäisen ja ulkoisen tilan muotoutumisessa”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Sari Rasa

    Karjala-tietokannan täydentämiseen luovutetun Karjalan kirkonkirjojen henkilötiedoilla

    30 000 e
  • 2020
    Masters of Microbiology and Immunology Urooj Rashid

    väitöskirjatyöhön ”Plants and plant-associated microbes for bioremediation of waste water and their metal accumulation and chemical degradation capacity”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian masteri Suvi Ratinen

    romaanin viimeistelyyn

    5 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Ilkka Rautiainen

    väitöskirjatyöhön ”Methods of predictive modeling for prevention, rehabilitation and hypothesis generation in healthcare”

    26 000 e
  • 2020
    Kasvatustieteiden tohtori Matti Rautiainen, Filosofian tohtori Mikko Hiljanen, Kasvatustieteen maisteri Nina Mård

    tutkimukseen ”Osallistuva opiskelija – Parempi demokratia”

    45 000 e
  • 2020
    Musiikin opiskelija Ensio Rislakki

    oboensoiton opintoihin Saksassa

    10 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Jutta Rosenberg

    väitöskirjatyöhön ”#suomi – suomenkielisten käyttäjien hashtagit Instagramin kuvateksteissä”

    24 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Daniel Rotko

    väitöskirjatyöhön ”Mikro- ja nanomuovien vaikutus vesieliöihin erilaisissa vesityypeissä”

    24 000 e