Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2021
    Tanssitaiteen maisteri Maarit Rankanen

    tanssitaiteen alan väitöstutkimuksen tekemiseen ja sen toisen taiteellisen osan ”Ningen” valmistamiseen sekä sen toisen esitystilan, Tanssin Talon, kustannuksiin

    26 000 e
  • 2021
    Kasvatustieteen maisteri Pauliina Rantavuori

    väitöskirjatyöhön ”The potential of school in adolescent students’ search for significance”

    26 000 e
  • 2021
    Doctor of Philosophy Muniba Rauf

    väitöskirjatyöhön ”Towards the digitization of loyalty programs & its effectiveness in sports sector Finland”

    13 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Ilkka Rautiainen

    väitöskirjatyöhön ”Methods of predictive modeling for prevention, rehabilitation and hypothesis generation in healthcare”

    17 000 e
  • 2021
    Doctor of Philosophy Sheikh Feroze Rehan

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Resource-based drivers of innovation performance in Finnish firms”

    15 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Fanny-Johanna Reinikka

    väitöskirjatyöhön ”Miespalvelijoiden Helsinki – ammattikunnan väheneminen ja häviäminen 1890–1930”

    26 000 e
  • 2021
    Valtiotieteen tohtori Kimmo Rentola

    osallistumiseen kansainväliseen tutkimushankkeeseen Neuvostoliiton suhtautumisesta Euroopan puolueettomiin valtioihin

    12 500 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Merja Repo

    näyttämöteoksen ”Puutarhakirjeitä” valmistamiseen

    10 000 e
  • 2021
    Humanististen tieteiden kandidaatti Eleonoora Riihinen

    esseekokoelman kirjoittamiseen

    13 000 e
  • 2021
    Tanssitaiteen maisteri Satu Rinnetmäki, teatteri-ilmaisun ohjaaja Eino Saari

    Siipi – taiteilija kylässä -taidekasvatusprojektin Itä-Lapin kiertueen toteuttamiseen

    8 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Veli-Matti Rissanen

    Marcus Tullius Ciceron kirjeiden toisen niteen suomentamiseen

    12 000 e
  • 2021
    Teatteritaiteen maisteri Annina Rokka

    yhteisöllisen teatteriteoksen Miriam valmistamiseen

    13 000 e
  • 2021
    Terveystieteiden maisteri Johanna Roponen

    väitöskirjatyöhön ”Motivoiva ja voimavarakeskeinen ryhmämuotoinen ravitsemusinterventio osana masennuksen hoitoa”

    13 000 e
  • 2021
    Kauppatieteiden maisteri Joona Ruissalo

    väitöskirjatyöhön ”Ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutus tietotyössä: Pitkittäistutkimus muuttuvista tarpeista toimintatavoissa, taidoissa ja osaamisessa”

    13 000 e
  • 2021
    Teologian maisteri Tapani Ruokanen

    omaelämäkerrallisen teoksen ”Silminnäkijä – skuuppeja seitsemällä vuosikymmenellä. Median muutos ja toimittajan työ Gutenbergin maailmasta digiaikaan” loppuunsaattamiseen

    10 000 e
  • 2021
    Kasvatustieteiden maisteri Minna Maarit Ruolanto

    väitöskirjatyöhön ”Ei-teknisten taitojen ilmentyminen työssä kriisi- ja konfliktialueilla. Monialainen näkökulma suomalaiseen asiantuntijuuteen.”

    13 000 e
  • 2021
    Master's of Science Malith Prasanna Rupasingha Arachchige

    väitöskirjatyöhön ”Ice block breakage model for DEM simulations”

    13 000 e
  • 2021
    Filosofian tohtori Henrik Rydenfelt, Filosofian tohtori Tuija Takala, Bachelor of arts Jooseppi Räikkönen

    tutkimushankkeeseen ”Oikeudenmukaisuus kriisissä”

    80 000 e
  • 2021
    Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Teija Ryhtä, Teatteriohjaaja Paula Sillman

    läheisyysohjaajan (myös intiimiohjaaja/intiimikoreografi) työn kehittämiseen sukupuolisensitiivisyyden ja sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta

    4 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Jenni Räinä

    romaanin kirjoittamiseen

    13 000 e