Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Tuglas-seura ry

    kulttuurifestivaali Martin markkinoiden kulttuurilavan ja lastenkulttuurin salin ohjelman järjestämiseen

    5 000 e
  • 2023
    Turun yliopisto, kansanterveystiede

    tutkimusnäyttöön perustuvan vaikuttavan potilasviestinnän korkeakouluopetuksen sekä vaikuttavia hoitokohtaamisia edistävien käytäntöjen tuottamiseen hyvinvointialueiden ja ammattilaisten käyttöön

    100 000 e
  • 2023
    Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio

    matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja opiskelijoiden koulutukseen

    200 000 e
  • 2023
    Uusi Kulttuuriyhdistys ry

    Astor Piazzollan pienoisoopperan María de Buenos Aires -näyttämöllisen version toteuttamiseen vuonna 2024

    10 000 e
  • 2023
    Valtiotieteellinen Yhdistys r.y.

    politiikan tutkimusta ja yhteiskuntatieteitä yleistajuistavan sekä laadukasta tiedeviestintää ja laajempaa tietopohjaista yhteiskunnallista keskustelua edistävän Politiikasta-verkkolehden toimintaan

    16 000 e
  • 2023
    Vantaan tanssiopiston tuki ry

    kielen ja oppimisen tukemiseen tanssiopiston ja koulun yhteistyöllä

    7 500 e
  • 2023
    Vaurioteatteri ry

    näytelmän ”Haavemaa” valmistamiseen

    20 000 e
  • 2023
    Vihreä Keidas ry

    matalan kynnyksen kohtaamispaikan toimintaan, mielenterveys-,
    päihde- ja vapaaehtoistyöhön, vertaistukeen, syrjäytymisen ehkäisyyn sekä tukeen asiakkaiden arjen hallinnassa

    50 000 e
  • 2023
    W A U H A U S ry

    yhdelle katsojalle ja robottikoiralle toteutettavaan The Companion -teokseen

    7 500 e
  • 2023
    Ylioppilaskunnan sekakuoro Akateeminen Laulu ry

    Akateemisen Laulun 70-vuotisjuhlakonsertin ”Siiville” järjestämiseen

    5 000 e
  • 2022
    4H-säätiö

    digitaalisen Helppi-palvelun kehittämiseen, nuorten omaehtoisiin projekteihin, stipendeiksi ja apurahoiksi nuorille sekä 4H-kerhokilpailun ja 4H-yrityskilpailun toteuttamiseen

    35 000 e
  • 2022
    Aalto Entrepreneurship Society ry

    hankkeen ”Catalyst” tapahtumakustannuksiin

    20 000 e
  • 2022
    Ahveniset ry

    suomenkieliseen yhdistystoimintaan Ahvenanmaalla

    9 000 e
  • 2022
    AIESEC Suomi ry

    nuorten kansalliseen koulutukseen ja konferenssien järjestämiseen

    7 000 e
  • 2022
    Aseman Lapset ry

    Walkers-toiminnan toteuttamiseen ja edelleenkehittämiseen nuorten päihteiden käytön, rikollisuuden, väkivallan sekä muun oireilun ennaltaehkäisemiseksi ja hoitoprosessien tukemiseksi

    50 000 e
  • 2022
    Collegium ry

    Seniorien Barokkipajan laajennusohjelmaan

    14 000 e
  • 2022
    DocPoint-elokuvatapahtumat ry

    valtakunnallisen lasten ja nuorten dokumenttielokuvakiertue DOKKINOn järjestämiseen oppimateriaaleineen vuonna 2023

    20 000 e
  • 2022
    Ebeneser-säätiö

    Wivin puistikko -hankkeen toteutussuunnitelmavaiheeseen Ebeneser-talon piha-alueen kehittämiseksi yhteisölliseksi ja toiminnalliseksi kaupunkitilaksi

    10 000 e
  • 2022
    Eettisen kaupan puolesta ry

    Vainua viherpesu! -mediakasvatusoppaan kirjoittamiseen ja levittämiseen

    20 000 e
  • 2022
    Ehrensvärd-seura

    Suomenlinnan seikkailukierroksen 25-vuotisjuhlavuoden järjestämiseen ja pedagogisen kierroksen valmistamiseen Suomenlinnaan

    10 000 e