Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2016
    Taiteen maisteri Mari Oikarinen

    taidekasvatustyöpajasarjan kehittämiseen yhteistyössä Rovaniemen taidemuseon kanssa ja lastenkulttuuritapahtuman järjestämiseen

    5 000 e
  • 2016
    Tanssinopettaja Ville Oinonen

    taiteelliseen työskentelyyn Helena Franzénin tanssielokuvassa, Saku Koistisen Exhibition – Man -teoksessa, yhteistyöhön kuvataiteilija Tomas Reganin kanssa sekä residenssiin Luxemburgissa

    12 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Anu Ojala

    väitöskirjatyöhön ”Sources of competitive advantage in the international business school industry: strategic archetypes and choice of activities”

    12 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Riku Paananen

    väitöskirjatyöhön ”Kyynelfilmin lipidikerroksen biofysiikka”

    24 000 e
  • 2016
    Musiikin maisteri Satu Paavola

    väitöskirjatyöhön ”Bel canto pianonsoitossa”

    10 000 e
  • 2016
    Bachelor of Arts in Illustration Merja Palin

    lapsiperheille sekä nuorille ja aikuisille suunnattuihin eläinaiheisiin piirustustapahtumiin Luonnontieteellisessä museossa

    3 000 e
  • 2016
    Musiikin maisteri Osmo Palmu

    konserttitoimintaan ja levyn julkaisemiseen

    6 000 e
  • 2016
    Juhani Palola

    Suomen Jousisoitinopettajat ry:n vuorovaikutuspäivien järjestämiseen Lahdessa

    3 000 e
  • 2016
    Hallintotieteiden maisteri Annika Palomäki

    väitöskirjatyöhön ”Changing school in changing society – Finnish Curriculum reform at local level”

    12 000 e
  • 2016
    Tanssitaiteen maisteri Jarkko Partanen

    Flashdance-tanssiteoksen valmistamiseen

    5 000 e
  • 2016
    Musiikin opiskelija Joonas Pekonen

    viulun hankintaan

    6 000 e
  • 2016
    Viulunrakentaja Marko Pennanen

    Oberlinin viulunrakennuksen työpajaan osallistumiseen

    4 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Visa Penttilä

    väitöskirjatyöhön, ”Yritysten moraalin rakentuminen vuorovaikutuksessa – kriittisiä näkökulmia yritysvastuuseen”

    12 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Maiju Peura

    väitöskirjatyöhön ”Jatkuvan kasvatuksen mahdollisuudet monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen suojelemisessa metsämaisemassa”

    24 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Jarkko Peuron

    väitöskirjatyöhön ”Vahvasti vuorovaikuttavan, heikosti kytketyn plasman instabiliteetit ja termalisaatio”

    24 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden tohtori Rebecca Piekkari

    workshopin ”The Next Generation of International Management Research: The Organizational and Managerial Challenges Facing Today’s Multinational Corporations” järjestämiseen

    5 000 e
  • 2016
    Musiikin kandidaatti Johannes Piirto

    taiteelliseen työskentelyyn ja opiskeluun ulkomailla

    3 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden maisteri Noora Pinjamaa

    väitöskirjatyöhön ”Sähköisten alustojen vaikutus sisällön tuottamiseen ja jakamiseen verkossa” UC Berkeleyssä

    6 000 e
  • 2016
    Master of Science (ECON) Kalliopi Platanou

    väitöskirjatyöhön ”Identity development in the HR context”

    12 000 e
  • 2016
    Doctor of Philosophy (Social Sciences) Irina Poleshchuk

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Temporality of justice: ethics, historicity, and messianism”

    28 000 e