Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2021
    Musiikin maisteri Mika Rännäli

    taiteelliseen työskentelyyn pianistina ja säveltäjänä

    13 000 e
  • 2021
    Antti Rönkä

    romaanin kirjoittamiseen

    15 000 e
  • 2021
    Filosofian tohtori Juhana Saarelainen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Ylirajainen Kalevala. Elias Lönnrotin teoreettinen työskentely ja Kalevalan transkulttuuriset merkitykset”

    30 000 e
  • 2021
    Agronomi Samica Sadik

    väitöskirjatyöhön ”Ecologically efficient agri-food systems for development of advanced textiles supply chain – Production of nettle (Urtica dioica) for regenerative fashion”

    26 000 e
  • 2021
    Sirkustaiteilija Haidi Sadonkorpi

    nykysirkusteokseen ”Fragile”

    6 000 e
  • 2021
    Master of Science Félicia Saiah

    väitöskirjatyöhön ”Process Modularity in Long-Term Humanitarian Supply Chain”

    26 000 e
  • 2021
    Master of Arts Elina Anna Maria Sairanen

    väitöskirjatyöhön ”New paradigm in the history of modern art museums in the MENA region: Analysing the Jordan National Gallery of Fine Arts”

    26 000 e
  • 2021
    Filosofian tohtori Tapio Salminen

    Tallinnan kaupunginarkistossa olevien aiemmin tuntemattomien Suomen keskiaikaa koskevien asiakirjojen julkaisemiseen

    29 000 e
  • 2021
    Kauppatieteiden maisteri Esko Salo

    väitöskirjatyöhön ”Biohiilimarkkinan tulevaisuus vuoteen 2040: Delfoi-tutkimus”

    13 000 e
  • 2021
    Arkkitehti Hanne Savolainen

    väitöskirjatyöhön ”Matalahierarkkinen johtaminen monikansallisessa luovassa työssä”

    13 000 e
  • 2021
    Musiikin maisteri Lauri Schreck

    taiteelliseen työskentelyyn, musikaalin sävellystyöhön ja soolouraan

    13 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Hanna-Reetta Schreck

    väitöskirjatyöhön ”Elämäntanssi – Ellen Thesleffin eletty ruumis 1890-1920”

    13 000 e
  • 2021
    Musiikin maisteri Iris Seesjärvi

    väitöskirjatyöhön ”Hermeneuttis-narratiivinen tutkimus häpeästä ja häpeänsietokyvystä klassisessa laulussa”

    26 000 e
  • 2021
    Kauppatieteiden maisteri Henriikka Seittu

    väitöskirjatyöhön ”Co-creation of wellbeing during service system transformation – case studies on online therapy and genomic data innovations”

    26 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Otto Selenius

    väitöskirjatyöhön ”Hyönteissyönnin mahdollisuudet sydän- ja verisuonitautien ehkäisemisessä, sekä vaikutus terveen suolistomikrobiotan koostumukseen”

    26 000 e
  • 2021
    Master of Science Amir Sepehr

    väitöskirjatyöhön ”Integration of Renewable Energy Sources into Weak Grids by Employing Machine Learning-Based Control of Grid-Connected Converters”

    13 000 e
  • 2021
    Filosofian maisteri Laura Seppälä

    väitöskirjatyöhön ”Affective-emotional Structures of Enmity and National Identity in Contemporary Finnish War Film, 2000-2018”

    13 000 e
  • 2021
    Dosentti Liisa Seppänen

    Sipoon keskiaikaisen kivikirkon arkeologisiin kaivauksiin sekä aineiston analyyseihin ja tutkimuksiin

    30 000 e
  • 2021
    Masters of Science Pragya Shrestha

    väitöskirjatyöhön ”Spectroscopic biomarkers for joint diseases diagnostics”

    26 000 e
  • 2021
    Musiikin kandidaatti Tuomas Siddall

    marimban hankintaan

    10 000 e