Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2024Filosofian tohtori Hanna-Maija Pääkkönen15 000 e
taiteelliseen työskentelyyn monitaiteisen ”Taiteen vapaus polarisaation aikakaudella” teoksen parissa
-
2024Kasvatustieteen maisteri Anna Kerttu Rahikka, Tanssitaiteen maisteri Nadja Sarell8 000 e
päiväkoti- ja kouluvierailuihin tavoitteena innostaa esi- ja alkuopetusikäisiä lukemiseen
-
2024Teatteritaiteen maisteri Inkeri Raittila20 000 e
Avaruuden nurkka -kantaesityksen valmistamiseen
-
2024Professori Matti Rantanen14 000 e
neljän cd:n julkaisemiseen suomalaisesta harmonikkataiteen kehityksestä
-
2024Master of Science Katariina Rantanen15 000 e
väitöskirjatyöhön ”Wage mobility of temporary workers in the United Kingdom and Finland: the role of employer switches”
-
2024Kauppatieteen tohtori Elias Rantapuska, kauppatieteiden tohtori Samuli Knüpfer50 000 e
tutkimukseen ”Both tails of the wealth distribution”
-
2024Kasvatustieteen maisteri Pauliina Rantavuori15 000 e
väitöskirjatyöhön ”The Potential of School in Adolescent Students’ Search for Significance”
-
2024Taiteen kandidaatti Kaisa Rastimo6 000 e
Tapiolan puutarhakaupunkia, sen menneisyyttä ja tulevaisuutta käsittelevän dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen
-
2024Luonnontieteiden kandidaatti/Filosofian maisteri Annika Reijonen30 000 e
väitöskirjatyöhön ”System-level understanding of the variability and drivers of soil organic carbon dynamics across high-latitude landscapes”
-
2024Filosofian maisteri Fanny-Johanna Reinikka30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kunnolliset ja siistit vai laiskat ja kelvottomat miespalvelijat? Miesten palvelutyön ihanne ja todellisuus Helsingissä vuosina 1880–1930”
-
2024Musiikinopiskelija Rebecca Roozeman15 000 e
viulunjousen hankintaan
-
2024Valtiotieteiden maisteri Elina Rouhiainen10 000 e
nuortenromaanin kirjoittamiseen
-
2024Filosofian tohtori Sara Routarinne6 000 e
tapahtuman ”Kasvatustieteen päivät 2024” järjestämiseen
-
2024Taiteen maisteri Johanna Ruotsalainen30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Arctic artistry – A northern perspective on evaluative processes in cultural policy”
-
2024Kirjailija Mikko Räty12 000 e
kolmannen runokokoelman kirjoittamiseen
-
2024Master of Science Aashish Sah30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Tunable architecture for integrated on-chip filters enabling fast control and reset of the qubit with reduced thermal load”
-
2024Filosofian maisteri Elisa Sahari15 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kohti kokonaisvaltaisempaa ilmastonmuutoksen hillintää: Käyttäytymistieteet ja agentti-pohjainen mallinnus ilmastonmuutoksen hillinnän työkaluina”
-
2024Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Otto Saikkonen30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kuusen kasvu ja puuaineen laatu jatkuvapeitteissä metsiköissä”
-
2024Tanssitaiteen kandidaatti Alina Sakko15 000 e
taiteelliseen työskentelyyn koreografina ja esiintyjänä erilaisissa työryhmäkokoonpanoissa
-
2024Master of Science Alexander Salganik30 000 e
väitöskirjatyöhön ”Study of Spectral and Timing Properties of X-Ray Pulsars with Space Observatories”