Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2022Kauppatieteiden tohtori Joni Salminen75 000 e
tutkimusryhmän ”Empirical User Research on Persona Analytics” perustamiseen
-
2022Musiikin maisteri Juulia Salo14 000 e
taiteelliseen työhön kanteletaiteilijana
-
2022Filosofian maisteri Heikki Salo28 000 e
väitöskirjatyöhön ”Stressivasteet, polyamiiniaineenvaihdunta ja epigeneettiset muutokset havupuiden kasvullisessa lisäyksessä”
-
2022Filosofian tohtori Kati Salo32 000 e
tutkimukseen ”Pohjois-Suomen muinaisten hautojen luututkimus”
-
2022Filosofian maisteri Tuukka Salonen28 000 e
väitöskirjatyöhön ”Tunteiden ja affektien politiikka Iris Uurron 19301940-lukujen tuotannossa”
-
2022Master of Science Roosa-Maria Savela13 000 e
väitöskirjatyöhön ”Ikääntyneiden omaishoitajien terveyden sosiaaliset tekijät”
-
2022Kasvatustieteen maisteri Sanna Savolainen6 000 e
väitöskirjatyön ”Business ecosystem development on Oulu region – Influence of public financing on regional level” loppuunsaattamiseen
-
2022Musiikin maisteri Iris Seesjärvi14 000 e
väitöskirjatyöhön ”Hermeneuttis-narratiivinen tutkimus häpeästä ja häpeänsietokyvystä klassisessa laulussa”
-
2022Filosofian maisteri Katri Senilä28 000 e
väitöskirjatyöhön ”Turvallisen kiertotalouden edistäminen puhdistamolietteiden biotestauksen ja käytön ohjeistuksen avulla”
-
2022MA tanssiantropologi Heidi Seppälä, MA tanssiantropologi Emmanuel Ndefo, Teatteritaiteen maisteri Jalmari Nummiluikki4 000 e
”Patterns of Masculinity” -teoskokonaisuuden ensimmäisen osan toteuttamiseen
-
2022Kauppatieteiden tohtori Harri Seppänen10 000 e
soveltavaan tutkimukseen ”Yrityksen arvonmäärityksen epävarmuuden hallinta – parhaat käytännöt, standardit ja automatisoidut mallit”
-
2022Doctor of Science Tanvi Sharma26 000 e
väitöskirjatyöhön ”Covid-related relation detection from social media data for deep prediction models”
-
2022Doctor of Philosophy Babooshka Shavazipour32 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Sustainable and Resilient decision-making: Towards the futureproofing of Finland’s green energy transition and energy independence (FINGREENI)”
-
2022Master of Music in Opera Isabella Shaw6 000 e
libreton tekemiseen monodraamaan ”Ada Lovelace” sekä taiteelliseen työhön LGBTQ+-oopperassa ”La Doriclea”
-
2022Master of Arts Claire Shaw14 000 e
väitöskirjatyöhön ”Blockchain for Commons Organizing: Values practices within two contexts”
-
2022Elintarviketieteiden maisteri Aino Siitonen28 000 e
väitöskirjatyöhön ”Palkokasvielintarvikkeiden merkitys B-vitamiinien lähteenä”
-
2022Teatteri-ilmaisun ohjaaja Fanni Silmunen9 000 e
löysään nuoraan keskittyvän nykysirkusteoksen suunnitteluun, koreografiointiin ja uusien nuoratekniikoiden työstämiseen
-
2022Diplomi-insinööri Kristoffer Simula14 000 e
väitöskirjatyöhön ”Quantum Monte Carlo: modern applications for positrons and lattice defects”
-
2022Yhteiskuntatieteiden maisteri Marja Helena Sivonen28 000 e
väitöskirjatyöhön ”Vähähiilisen energiamurroksen laajemmat turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet Suomessa, Virossa ja Norjassa vuosina 20062022”
-
2022Oikeustieteen maisteri Pauno Soirila10 000 e
väitöskirjatyöhön ”The History of Cultural Heritage in International Law”