Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2015Master of Arts Maritza Núñez12 000 e
kolmen kamarioopperalibreton ja vokaaliteoksen tekstin kirjoittamiseen
-
2015Humanististen tieteiden kandidaatti Tommi Nuopponen2 000 e
Homeroksen Iliaan suomentamiseen
-
2015Nuori Yrittäjyys ry20 000 e
Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden osaaminen käyttöön – yrittäjyyttä tukevan verkkokurssin rakentamiseen osaksi NY Start Up ohjelmaa
-
2015Filosofian maisteri Antti Nurkkala24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Computationally Intensive Signal Processing for Modeling with Application to the Blast Furnace”
-
2015Terveystieteiden maisteri Marjukka Nurkkala24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Nuorten miesten syömiskäyttäytyminen, fyysinen aktiivisuus ja paino”
-
2015Filosofian tohtori Samu Nyström, Jörn Donner18 000 e
teoksen ”Helsinkiläisten kollektiivinen päiväkirja 1917-1918” kirjoittamiseen
-
2015Arkkitehti Oskari Oinonen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Uudistuva sairaala-arkkitehtuuri – Holistinen lähestymistapa sairaalasuunnitteluun”
-
2015Kirjailija Aki Ollikainen6 500 e
romaanin kirjoittamiseen
-
2015Open Knowledge Finland ry20 000 e
hankkeeseen ”Prototyypin tekeminen Lajirikkauskartasta, joka visualisoi valtakunnan biotoopit kartalla”
-
2015Musiikin maisteri Taavi Oramo10 000 e
taiteelliseen työskentelyyn
-
2015Tekniikan lisensiaatti Henna Paaso5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kehittyneet adaptoituvat antennitekniikat: suunnanestimointialgoritmit vuotoaaltoantenneille”
-
2015Teatteritaiteen maisteri Anna Kristiina Paavilainen12 000 e
Mitä tuijotat? -näytelmän käsikirjoittamiseen, ohjaamiseen ja harjoitteluun
-
2015Muusikko Jeni Packalen8 000 e
maisteritasoisen laulukoulutuksen loppuunsaattamiseen sekä koelauluihin osallistumiseen
-
2015Tanssitaiteen maisteri Anne Pajunen9 000 e
taiteelliseen työskentelyyn ja jatko-opintoihin
-
2015Filosofian tohtori Jari Pakkanen24 000 e
kenttätutkimukseen ”Naksoksen kreikkalainen siirtokunta Sisiliassa: kaupunkikuvan kartoitus ja geofyysinen tutkimus”
-
2015Musiikin maisteri Terhi Paldanius8 000 e
Teema@Helsinki-konserttisarjan järjestämiseen
-
2015Bachelor of arts in Illustration Merja Palin3 000 e
lapsiperheille suunnattuun eläinaiheiseen piirustuspajatoimintaan Luonnontieteellisessä museossa
-
2015Filosofian maisteri Riikka Palkki24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Joustavan ajattelun lisääminen matematiikan opetuksessa”
-
2015Näyttelijä Terhi Panula8 000 e
Atiq Rahimin kirjasta Kärsimysten musta kivi valmistettavaan poikkitaiteelliseen teatteriesitykseen
-
2015Musiikin maisteri Maija Parko, Artenomi Susanna Suurla, Teatteri-ilmaisun ohjaaja Helena Leminen8 000 e
musiikillisen klovneriaesityksen suunnitteluun, valmistamiseen ja esittämiseen