Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2017
    Valtiotieteiden maisteri Sanna Tiilikainen

    väitöskirjatyöhön ”Augmented Sociality: how the digital and physical worlds merge in the social use of ICT”

    24 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden tohtori Henrikki Tikkanen

    tutkimukseen ”Ensuring Competitiveness: Strategic Leadership, Marketing and Organizational Transformation”

    6 000 e
  • 2017
    Musiikin tohtori Tero Heikki Toivonen

    yleisötyö-mallin viemiseen paikkoihin, joissa musiikinopetus ja mahdollisuus konserteissa käymiseen on jäänyt paitsioon

    5 000 e
  • 2017
    Filosofian tohtori Mikko Tolonen

    konferenssin ”Digital Humanities in the Nordic Countries 2018 (DHN2018)” järjestämiseen Helsingissä

    2 000 e
  • 2017
    Filosofian maisteri Oula Tolvanen

    väitöskirjatyöhön ”Bayesiläinen monijokimalli meritaimenen (Salmo trutta L.) elinkierron kuvaamiseksi ja sen sovellutukset päätöksentekoympäristössä”

    24 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden tohtori Jenni Torikka

    tutkimukseen ”Kansallinen Yrittäjäluonnetutkimus”

    6 000 e
  • 2017
    Taiteen tohtori Taneli Tuovinen, Taiteen tohtori Riikka Mäkikoskela

    monitieteiseen tutkimusseminaariin ja artikkeliin ”Taiteellinen toiminta kokemuksen tutkimuksen paikkana”

    5 000 e
  • 2017
    Filosofian maisteri Minna Tuulas-Inkinen

    väitöskirjatyöhön ”Taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla”

    24 000 e
  • 2017
    Filosofian tohtori Helena Tyrväinen

    tutkimukseen ”Sopraano Aino Ackté Pariisissa: konservatorio-opiskelija, Opéran solisti ja laulunopettaja”

    15 000 e
  • 2017
    Ung Nordisk Musik Finland, Musiikin kandidaatti Dante Thelestam, Musiikin maisteri Lauri Supponen

    Suomen osallistumiseen UNM-nykymusiikkifestivaalille Bergenissä 2018

    5 000 e
  • 2017
    Filosofian maisteri Sanna Uusitalo

    väitöskirjatyöhön ”Rullalta rullalle valmistettujen SERS-pintojen käyttö
    pienmolekyylien ja biologisten solujen määritykseen”

    4 000 e
  • 2017
    Diplomi-insinööri Nina Vainio

    väitöskirjatyöhön ”Kuntien tytäryhtiöiden hallitusten strateginen rekrytointi – hallitusvalinnat laillisiksi ja läpinäkyviksi”

    12 000 e
  • 2017
    Master of Arts in Curatorial Studies Marina Valle Noronha

    väitöskirjatyöhön ”When Artworks No Longer Exist”

    12 000 e
  • 2017
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Sari Vanhanen

    väitöskirjatyöhön ”Kotoutumisen edistäminen monialaisena yhteistyönä – näkökulmana poliisin työ”

    24 000 e
  • 2017
    Kasvatustieteen maisteri Jouni Veijalainen

    väitöskirjatyöhön ”Lasten itsesäätelytaidot päiväkodissa”

    24 000 e
  • 2017
    Filosofian tohtori Toni Veikkolainen

    tutkimukseen ”Svekofennialaisen litosfäärin termisen mallin määritys maanjäristysten sekä lämpövuo- ja lämmöntuottodatan avulla”

    28 000 e
  • 2017
    Yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Vettenniemi

    tutkimukseen ”Kirja kuin pommi – Vankileirien saariston suomalainen elämä”

    14 000 e
  • 2017
    Musiikin maisteri Teemu Viinikainen

    uuden akustisen jazzkitaran hankintaan

    6 000 e
  • 2017
    Taiteen maisteri Juho-Pekka Virtanen

    väitöskirjatyöhön ”Application of digital geometric models of the built environment”

    5 000 e
  • 2017
    Kauppatieteiden maisteri Stiina Vistbacka

    väitöskirjatyöhön ”Oppimismatka johtajuuteen: työuran merkitykselliset tapahtumat ja kasvu johtajaksi sairaalaorganisaatiossa”

    12 000 e