Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2014
    Diplomi-insinööri Tuomo Tanttu

    väitöskirjatyöhön ”Maailman tarkin virtalähde”

    24 000 e
  • 2014
    Tapiolan nuoret sinfonikot

    Kiinan kiertueeseen

    15 000 e
  • 2014
    Hallintotieteiden maisteri Suvituulia Taponen

    väitöskirjatyöhön ”How to Optimize the Benefits of Purchasing in Service Delivery?”

    4 000 e
  • 2014
    Oikeustieteen maisteri Anna-Stiina Tarkka

    väitöskirjatyöhön ”Prosessinjohdon aktiivisuus ja todistelun vastaanottaminen hallintotuomioistuimissa ja yleisissä tuomioistuimissa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerien valossa”

    24 000 e
  • 2014
    Filosofian tohtori Anne Tarvainen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Aistiva, soiva keho: Somaesteettinen tutkimus ihmisen ääni-ilmaisusta”

    14 000 e
  • 2014
    Runoilija Tuukka Terho, sellisti Salla-Maria Orvasto

    yhteisesiintymisiin Helsingin vanhainkodeissa

    3 000 e
  • 2014
    Luonnontieteiden kandidaatti Annu Tertsonen

    väitöskirjatyöhön ”Sodan vaikutukset ihmisten evoluutioon”

    24 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden tohtori Terhi Tevameri

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Sairaanhoitajaprofessio instituutiona liiketaloudellisten mallien käyttöönotossa, esiselvitys”

    9 000 e
  • 2014
    Musiikkipedagogi Fiona Tharmaratnam, varhaisiän musiikinopetuksen lehtori Sari Kallioranta, Musiikkipedagogi Hanna-Leena Tammiruusu

    soitinsatukonserttien järjestämiseen

    5 000 e
  • 2014
    Yleisesikuntaupseeri Tuomas Tiilikainen

    US Naval War Collegen opintojen täydentämiseen kansainvälisen politiikan ja turvallisuuspolitiikan jatko-opinnoin

    3 000 e
  • 2014
    Tanssitaiteen maisteri Inka Tiitinen, tanssitaiteen maisteri Janne Marja-aho

    ”Hiuksiini hukuttautunut mies”-tanssiteatteriteoksen valmistamiseen

    4 000 e
  • 2014
    Valtiotieteiden maisteri Sanna Tirkkonen

    väitöskirjatyöhön ”Ethics and Political Subject in Foucault’s Philosophy”

    12 000 e
  • 2014
    Musiikin tohtori Seeli Toivio

    Septemberfest-festivaalin järjestämiseen

    5 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Sanna Charlotta Toivonen

    väitöskirjatyöhön ”Toiminnallisten maksasolujen erilaistaminen ihmisen pluripotenteista kantasoluista mitokondriaalisten maksasairauksien mallinnukseen”

    5 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden tohtori Jenni Torikka

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Erilaisten yrittäjätyyppien yrittäjäpersoonan vertailututkimus”

    14 000 e
  • 2014
    Master of Research in East European Studies Liisa Tuhkanen

    väitöskirjatyöhön ”Uskonto, identiteetti, akkulturaatio – Suomen venäjänkielinen vähemmistö ja Suomeen sopeutuminen’

    24 000 e
  • 2014
    Viulutaiteilija Seppo Tukiainen

    Tukiainen-viulukilpailun järjestämiseen Kirkkonummella 2015

    7 000 e
  • 2014
    Kauppatieteiden maisteri Marika Tuomela-Pyykkönen

    väitöskirjatyöhön ”Procurement and procurement competencies
    in fast emerging mining companies”

    14 000 e
  • 2014
    Filosofian tohtori Paula Turkki

    tutkimusvierailuun Pretorian yliopistoon Etelä-Afrikkaan aiheena viruksen infektioreittien ominaisuudet

    9 000 e
  • 2014
    Filosofian maisteri Minna Tuulas-Inkinen

    väitöskirjatyöhön ”Enkelistä Atraimeen: taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla”

    12 000 e