Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2023
    Musiikin tohtori Laura Sippola

    taiteelliseen työskentelyyn levytyksen valmistamiseksi

    7 500 e
  • 2023
    Teatteri-ilmaisun ohjaaja Kati Sirén, yhteiskuntatieteen maisteri Saara Rautavuoma

    forumteatteriesityksen ”Digiharha” taustatyöhön ja käsikirjoitukseen sekä tuotannollisen rakenteen kehittämiseen

    15 000 e
  • 2023
    Siuntio Soi ry

    säveltäjä Kimmo Hakolan kantaesitettävään teokseen ja festivaalin teemana ”Kuuntele: luonto puhuu – Lyssna: naturen andas” järjestämiseen

    9 000 e
  • 2023
    Master of Science Hana Slabá

    väitöskirjatyöhön ”Impact of diet on the genotoxicity of faecal water, a putative risk marker for colorectal cancer”

    15 000 e
  • 2023
    Filosofian tohtori Jani Sormunen

    Homing-apuraha puutiaisiin keskittyvän tutkimusryhmän perustamiseen

    75 000 e
  • 2023
    SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

    hankkeeseen ”Suomalaisia terveysalan museokokoelmia esittelevä kirja”

    15 000 e
  • 2023
    Master of Science Ana Maria Soto de la Cruz

    väitöskirjatyöhön ”Unlocking neurostimulation efficiency with an automation algorithm based on anatomical and functional maps”

    28 000 e
  • 2023
    Tanssitaiteen maisteri Anna Stenberg

    taiteelliseen työskentelyyn tanssin ja teatterin parissa

    15 000 e
  • 2023
    Diplomi-insinööri Timo Stolt

    väitöskirjatyöhön ”Nonlinear optics using resonant metamaterials”

    30 000 e
  • 2023
    Suomalainen Tiedeakatemia (Nuorten Tiedeakatemia)

    Tutkija tavattavissa -etätiedekasvatuspalvelun kasvattamiseen ja kehittämiseen

    110 000 e
  • 2023
    Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry

    suomalaista nykymusiikkia esittelevän symposiumin järjestämiseen Tokiossa Japanissa syksyllä 2024

    9 000 e
  • 2023
    Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys

    Suomalaisen barokkiorkesterin ja Akademie für Alte Musik Berlin -orkesterin yhteiskonserttiin

    15 000 e
  • 2023
    Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutin säätiö sr

    TelepART-liikkuvuusohjelman ylläpitämiseen ja kehittämiseen

    20 000 e
  • 2023
    Suomen Harrastajateatteriliitto

    ERITYINEN-teatteriverkoston perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen

    16 000 e
  • 2023
    Suomen Johanniittain apu ry

    maksuttoman hätäensiapukoulutuksen tarjoamiseen peruskouluille sekä toisen asteen kouluille pääasiallisesti Uudellamaalla

    5 000 e
  • 2023
    Suomen Kansallisteatteri Oy

    näyttämövalaistuksen hankintaan

    200 000 e
  • 2023
    Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry

    Lääkäriliiga-toiminnan jatkamiseen ja kehittämiseen nuorille suunnatussa TikTokissa olevalla Lääkäriliiga-kanavalla

    40 000 e
  • 2023
    Suomen Merimieskirkko ry

    merenkulkijoiden parissa tehtävään työhön

    180 000 e
  • 2023
    Suomen Meripelastusseura ry

    vapaaehtoisen meripelastustoiminnan tukemiseen ja toimintaedellytysten turvaamiseen

    180 000 e
  • 2023
    Suomen Naisyhdistys r.y.

    Suomen vanhimman ja ensimmäisen naisasiajärjestön 140-vuotisjuhlaseminaarin järjestämiseen

    12 000 e