Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2015
    Koko Jazzin kannatusyhdistys ry

    uuden flyygelin hankintaan Koko Jazz Clubille ja toimintaan

    20 000 e
  • 2015
    Kristillinen taidesäätiö

    Johannes Kastaja oratorion tuottamiseen orkesterille, kuorolle ja solisteille

    15 000 e
  • 2015
    Kulttuuriosuuskunta ExClaM!

    SibHack Helsinki -tapahtuman demojen esittelyyn Berliinin filharmonian Sibelius-levytyksen yhteydessä

    20 000 e
  • 2015
    Kustavin kirjallisuusyhdistys ry

    Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 2016 järjestämiseen

    5 000 e
  • 2015
    Lapin kamariorkesteri - Rovaniemen kaupunginorkesteri

    maakunnalliseen orkesteritoimintaan Lapissa

    35 000 e
  • 2015
    Lumikinos Production Oy

    tanssielokuvan Cold Storage toteutukseen

    4 000 e
  • 2015
    Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry

    XVII Mäntän musiikkijuhlien ja kansainvälisten pianon mestarikurssien kehittämiseen

    10 000 e
  • 2015
    Punavuoren kamarimusiikkiyhdistys ry

    konserttien ja tapahtumien järjestämiseen

    4 000 e
  • 2015
    Pyhäsalmen tanssi ry

    Täydenkuun tanssit -festivaali 2016 – juhlavuoden järjestelyihin

    8 000 e
  • 2015
    Rovaniemen Taidemuseon ystävät ry

    Tila haltuun! –näyttelyn luentosarjaan

    5 000 e
  • 2015
    Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry

    kansainvälisten liedin, oopperan, kamarimusiikin ja eri instrumenttien korkeimman tason mestarikurssien sekä laajan konserttisarjan järjestämiseen Savonlinnassa

    10 000 e
  • 2015
    Sibelius-Akatemian konsertti- ja mestarikurssiyhdistys ry

    mestarikurssien järjestämiseen Sibelius-Akatemian opiskelijoille

    8 000 e
  • 2015
    Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys

    kotimaista uutta musiikkia ja ranskalaista barokkimusiikkia sisältävän barokkiorkesterilevyn tekemiseen

    15 000 e
  • 2015
    Suomalaisen Kamarioopperan kannattajayhdistys ry

    toimintaan

    20 000 e
  • 2015
    Suomen alttoviuluseura ry

    kansallisen alttoviulukilpailun järjestämiseen Tampereella

    10 000 e
  • 2015
    Suomen Arvostelijain Liitto ry

    Suomen tietokirjailijoiden kanssa yhteistyössä koulutuspäivän järjestämiseen tietokirjakritiikin kirjoittamisesta

    3 000 e
  • 2015
    Suomen Solistiyhdistys ry

    konserttitoimintaan

    8 000 e
  • 2015
    Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry

    Vanhan kirjallisuuden päivät -kirjallisuustapahtuman järjestämiseen Sastamalassa

    5 000 e
  • 2015
    Taiteen Sulattamo ry

    esi- ja alakouluissa lastennäytelmänä esitetyn prinssisadun kuvitukseen ja tekstin muuttamiseen proosamuotoon kuvakirjana julkaisemista varten

    2 500 e
  • 2015
    Tanssin talo ry

    yleisölle suunnattujen ohjelmistojaksojen toteuttamiseen ja talon yhteistuotantomallin kehittämiseen

    20 000 e