Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2022
    Filosofian maisteri Ville-Juhani Sutinen

    kertovan tietokirjan ”Reunamerkintöjä” kirjoittamiseen

    8 000 e
  • 2022
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Ulla Suulamo

    väitöskirjatyöhön ”Sosioekonomisten kuolleisuuserojen pitkän aikavälin muutokset Suomessa”

    28 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Marja Suurpalo

    väitöskirjatyöhön ”Näyttelijäkoulutuksen akustiset ja kuultavissa olevat vaikutukset opiskelijan ääneen Tampereen yliopistossa 1985–2021”

    28 000 e
  • 2022
    Kauppatieteiden tohtori Marja Svanberg

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Eroon liiketoiminnan ja etiikan kahtiajaosta voittomotiivia aidosti tukevalla yritysetiikalla”

    32 000 e
  • 2022
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Jussi Systä

    väitöskirjatyöhön ”Talouspolitiikan arviointineuvosto ja talouspoliittinen hegemonia”

    28 000 e
  • 2022
    Tanssitaiteen maisteri Katja-Maria/Kay Taavitsainen

    tanssielokuvasta ja galleriassa esitettävästä esittävän taiteen teoksesta muodostuvan kokonaisuuden valmistamiseen

    4 000 e
  • 2022
    Taideosuuskunta Piellos

    kolmiosaisen fyysisen teatterin kuolema-teossarjan toisen osan ”Rockaby” toteuttamiseen

    10 000 e
  • 2022
    Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

    ArsADAPT – Kestävän tulevaisuuden taiteilija -hankkeen kustannuksiin

    13 000 e
  • 2022
    Filosofian maisteri Antti Tapani Taipale

    väitöskirjatyöhön ”Liikuttava teatteri. Kehollinen empatia teatteritapahtuman keskiössä.”

    28 000 e
  • 2022
    Taite ry

    Philip Venablesin oopperan ”Denis & Katya” tuottamiseen

    20 000 e
  • 2022
    Talous ja nuoret TAT

    peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitojen parantamiseen Yrityskylä-oppimiskokonaisuudessa TATin palvelupolun tuella

    80 000 e
  • 2022
    Taloustieteellinen Yhdistys ry

    seminaari- ja julkaisutoimintaan

    5 000 e
  • 2022
    Taiteen maisteri Heli Tamminen

    SOTILAS-elokuvan käsikirjoituksen työstämiseen yhdessä näyttelijäryhmän ja ohjaajan kanssa Meisner-tekniikkaa hyödyntäen

    28 000 e
  • 2022
    Tampere University

    valtakunnallisen Physics Days -konferenssin järjestämiseen Tampereella 2023

    7 000 e
  • 2022
    Tanssitaiteen kannatusyhdistys ry

    KAUPUNKI-tanssiteoksen toteuttamiseen

    11 000 e
  • 2022
    Tanssitaiteen maisteri Jukka Tarvainen

    taiteelliseen työskentelyyn

    14 000 e
  • 2022
    Master of Science Hadi Tarzamni

    sähköajoneuvon akkulaturin analysointityöhön, suunnitteluun ja prototyyppien tekemiseen osana väitöskirjatyötä

    6 000 e
  • 2022
    Filosofian tohtori Ilari Taskinen

    väitöskirjatyön jälkeiseen demografiseen tutkimushankkeeseen toisen maailmansodan suomalaisten sotilaiden sosiaalisesta taustasta ja sotakokemuksista

    32 000 e
  • 2022
    Sirkustaiteilija Lassi Johannes Tauriainen

    taiteelliseen työskentelyyn

    14 000 e
  • 2022
    Kauppatieteiden maisteri Thomas Taussi

    väitöskirjatyöhön ”Essays on risk work”

    14 000 e