Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2015Musiikkipedagogi Fiona Tharmaratnam, Musiikin maisteri Siina Hirvonen, Varhaisiän musiikinopetuksen lehtori Sari Kallioranta6 000 e
soitinsatukonserttien järjestämiseen
-
2015Filosofian maisteri Paula Thitz24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Tannins, flavonoids, and triterpenes in the secondary metabolism of silver birch: patterns of allocation under environmental stress”
-
2015Tiedekeskussäätiö30 000 e
”Innovaatio-TET” – Työelämään tutustumisjakso (TET) innovaatio-oppimisen motivaattorina kehittämiseen
-
2015Diplomi-insinööri Juha Tiihonen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kvanttipistetekniikan sovellutusten laskennallinen mallintaminen”
-
2015Master of Social Sciences Sanna Tiilikainen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Augmented Sociality: How the physical and digital worlds merge in the social use of ICT”
-
2015Koreografi Masi Tiitta, tanssitaiteilija Hanna Ahti, Tanssitaiteen maisteri Anna Mustonen8 000 e
tanssiteokseen ”Claude Debussy: Sonata for Flute, Viola and Harp”
-
2015Diplomi-insinööri Jussi Timonen4 000 e
väitöskirjatyön ”Perspectives to Common Operating Picture in Digitalized Environment” loppuunsaattamiseen
-
2015Tanssitaiteen ja koreografian kandidaatti Jaakko Toivonen5 000 e
Blackpool-tanssiteoksen valmistamiseen
-
2015Teatteri-ilmaisun ohjaaja Mirva Tolppanen3 000 e
lapsille ja nuorille suunnatun anoreksiaa ja kehonkuvaa käsittelevän draamatyöpajaformaatin ja sen ohjeiston luomiseen
-
2015Topelius-seura ry3 000 e
kansainvälisen 1800-luvun tutkimuksen konferenssin ”Maailma mielessä, teoksessa, kartalla” järjestämiseen
-
2015Diplomi-insinööri Pekka Torvinen5 000 e
väitöskirjatyön ”The Challenges of Firm Competitiveness in Emerging Markets The Role of Open Technology Management Strategies and Technology Transfer” loppuunsaattamiseen
-
2015Toukka ry2 500 e
Toukka Lastenkirjakioskin bussikiertueeseen
-
2015Master of Research in East European Studies Liisa Tuhkanen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Uskonto, identiteetti, akkulturaatio – Suomen venäjänkielinen vähemmistö ja Suomeen sopeutuminen”
-
2015Viulutaiteilija Seppo Tukiainen9 000 e
Tukiainen-viulukilpailun järjestämiseen Lahdessa
-
2015Kauppatieteiden maisteri Marika Tuomela-Pyykkönen10 000 e
väitöskirjatyöhön ”Procurement competencies in the mining industry” ja siihen liittyvään opintomatkaan
-
2015Turun Ursa ry15 000 e
tähtikameran hankintaan Kevola observatorioon
-
2015Turun yliopisto, Wihurin fysiikantutkimuslaboratorio170 000 e
matalien lämpötilojen perustutkimukseen ja siihen liittyvään jatko-opiskelijoiden ja opiskelijoiden koulutukseen
-
2015Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö5 000 e
konferenssin 9th Nordic Workshop on Relationship Dynamics NoRD2016 suunnitteluun ja järjestämiseen
-
2015Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kannatusyhdistys ry10 000 e
luovan tietokirjoittamisen oppikirjan tekemiseen
-
2015Filosofian maisteri Petri Turunen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Tieteellinen ymmärrys ja laskennalliset muotit synteettisessä biologiassa”