Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2015Teatteri Hevosenkengän kannatusyhdistys ry10 000 e
Suomalaisen lapsuuden historiaa verkkoon – Valokuvakokoelman ja suomalaisten lelujen digitointihankkeeseen Lelumuseo Hevosenkengässä
-
2015Tekniikan museon säätiö20 000 e
”Tekniikan maa”-päänäyttelyn käsikirjoitus- ja suunnittelutyöhön sekä näyttelyyn liittyvän tieteellisen artikkelijulkaisun suunnitteluun
-
2015Tiedekeskussäätiö30 000 e
”Innovaatio-TET” – Työelämään tutustumisjakso (TET) innovaatio-oppimisen motivaattorina kehittämiseen
-
2015Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry5 000 e
Uudenkaupungin merenkulun 400-vuotishistorian kirjoittamiseen
-
2015Vihreä Keidas ry65 000 e
Wihurin rahaston lahjoittaman huumenuorten vastaanottokodin toimintaan
-
2015Väinö Tannerin säätiö20 000 e
Väinö Tannerista kertovan dokumenttielokuvan valmistamiseen
-
2015Yliopistojen Aasia-verkosto10 000 e
20-vuotisjuhlakonferenssin järjestämiseen Aasiaan liittyvän tutkimuksen ja koulutuksen edistämiseksi
-
20144H-säätiö40 000 e
stipendeiksi 4H-nuorille sekä kansainvälisyyden ja lasten ja nuorten kerhotoiminnan edistämiseen, työllistämisen ja yrittäjyyden tukemiseen
-
2014Aseman Lapset ry100 000 e
nuorten päihteiden käytön, rikollisuuden ja väkivallan ehkäisyyn ja hoitoon Walkers-toiminnan avulla sekä toiminnan kehittämiseen
-
2014Aurinkorannikon suomalainen ev.lut. seurakunta30 000 e
ulkosuomalaistyön toimintaedellytysten parantamiseen Aurinkorannikon Fuengirolassa ja suomalaisyhteisöä koskettavan diakonian, vertaistuen ja kohtaamisen keskuksen kehittämiseen
-
2014Chydenius-Instituutin Kannatusyhdistys ry10 000 e
Anders Chydeniuksen koottujen teosten toimitustyöhön
-
2014Crisis Management Initiative ry (CMI)150 000 e
Ukrainan sisäisen vuoropuhelun vahvistamiseen kriisin ratkaisemiseksi ja CMI:n esittelyvideon ”Every Peace Matters” päivitykseen sekä kansainväliseen levitykseen tarkoitetun dokumenttielokuvan suunnittelun käynnistämiseen
-
2014Datero ry7 000 e
Iloa ja taitoja tableteilla -esteettömään harrastustoimintaan luovan toiminnan ja tekniikan keinoin toimintaesteisille nuorille
-
2014Demos Helsinki20 000 e
tutkimukselliseen kirjahankkeeseen ”Uteliaisuus suomalaisen koulutuksen merkityksellisyyden rakentajana”
-
2014Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry25 000 e
lasten ja nuorten terveellistä digitaalista pelaamista edistävään ja pelihaittoja ehkäisevään hankkeeseen
-
2014EYP-Finland ry5 000 e
Euroopan nuorten parlamentin istunnon järjestämiseen suomalaisille toisen asteen opiskelijoille
-
2014Helsingin Kouluraittiuspiiri ry10 000 e
Minun Stoorini -nuorten syrjäytymistä ehkäisevään ja nuoria voimaannuttavaan ryhmätoimintaan
-
2014Helsingin Suomalainen Klubi ry75 000 e
internetsivustoon ”Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet” ja kirjaan ”Mitä jokaisen suomalaisen tulisi tietää Suomen itsenäistymisestä”
-
2014Helsinkimissio ry / Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari10 000 e
Erilaiset oppijat ja musiikkiteknologia hankkeeseen
-
2014International Centre for Defence Studies (ICDS)30 000 e
vuosittaisen The Lennart Meri Conference (LMC) 2015 järjestämiseen Tallinnassa