Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2020
    Musiikkipedagogi Kaisamaija Uljas

    taiteita ja tiedettä yhdistävän ”Arkkityypit”-konserttisarjan järjestämiseen

    15 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Kaisa Uusipaikka

    suomalaisen tietokirjallisuuden vientihankkeeseen

    26 000 e
  • 2020
    Kirjailija Suvi Vaarla

    romaanin kirjoittamiseen

    12 000 e
  • 2020
    Musiikin maisteri Elli Vallinoja

    lauluopintoihin ja koelaulumatkoihin

    10 000 e
  • 2020
    Muusikko Janne Viitaniemi

    musiikkiteatteriesityksen ”Rikkinäinen puhelin” kirjoittamiseen

    13 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Suna Vuori

    aikalaismuotokuvaan säveltäjä-kapellimestari Esa-Pekka Salosesta

    13 000 e
  • 2020
    Bachelor of Music Emma von Weissenberg

    opintoihin Berklee College of Musicissa

    20 000 e
  • 2020
    Diplomisäveltäjä Harri Wessman, musiikin tohtori Tiina Karakorpi, musiikin maisteri Salla Pynssi

    Harri Wessmanin keskeisimmän soolopiano- ja pianoduo- + kuusikätisen pianotuotannon levyttämiseen

    7 000 e
  • 2020
    Musiikin maisteri Max Zenger

    kahden eri yhtyeen uusien ohjelmistojen säveltämiseen

    13 000 e
  • 2020
    Musiikin maisteri Sauli Zinovjev

    partituurimusiikin säveltämiseen

    26 000 e
  • 2019
    Musiikinopiskelija Iidamari Ahonen

    viulukilpailuihin valmistautumiseen sekä kansainvälisille mestarikursseille osallistumiseen

    6 000 e
  • 2019
    Kasvatustieteen maisteri Katariina Angeria, Filosofian maisteri Hannele Fors, Teatteri-ilmaisun ohjaaja Tuula Väisänen

    Hiljaiset tilat, Unelmien varjomaa -monitaideprojektin toteutukseen

    8 000 e
  • 2019
    Muusikko Anna Angervo, Musiikin maisteri Maria Itkonen

    nykymusiikkiyhtye TampereRaw:n yhteiskunnallisen konserttisarjan ympäristöteemaisen konsertin tuotantoon

    6 000 e
  • 2019
    Filosofian ylioppilas Martti Anhava

    Paavo Haavikon elämäkerran kirjoittamiseen

    26 000 e
  • 2019
    Musiikinopiskelija Otto Antikainen

    viulun jousen hankintaan

    10 000 e
  • 2019
    Ohjaaja Cilla Back

    monitaiteellisten produktioiden ”Swan” ja ”Synpathos” toteuttamiseen

    26 000 e
  • 2019
    Musiikin maisteri Mariia Bertus

    taiteelliseen työskentelyyn oopperalaulajana

    5 000 e
  • 2019
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Tatu Blomqvist

    väitöskirjatyöhön ”Documentary narratives in virtual reality”

    26 000 e
  • 2019
    Tanssitaiteen maisteri Titta Court, Insinööri Jaakko Heikkilä

    LappiBalladi-esityskonseptin viemiseen Venäjän Karjalan ja Pomorin alueen kyliin

    8 000 e
  • 2019
    Oboisti Leonardo Cubillo

    opintoihin Sibelius-Akatemiassa

    5 000 e