Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2019LUT-yliopisto30 000 e
tutkimukseen ”Kasvuyritysten kasvun vauhdittaminen hallitusta hyödyntämällä”
-
2019Maanpuolustuksen Tuki ry100 000 e
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
-
2019Mannerheim-ristin ritarien säätiö sr3 000 e
toiminnan tukemiseen
-
2019Mannerheimin Lastensuojeluliitto30 000 e
Hyvä alku koulutielle- ja Hyvä alku yläkouluun -kampanjoiden toteuttamiseen vanhemmuuden tukemiseksi
-
2019Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry19 000 e
matemaattisten aineiden sähköisen materiaalin laadintaan
-
2019Matematiikkalehti Solmu12 000 e
Matematiikkalehti Solmun julkaisemiseen, kehittämiseen, koti- ja ulkomaiseen yhteistyöhön matematiikan opetuksen alalla sekä matematiikkadiplomitoimintaan
-
2019Meripuolustussäätiö s.r.10 000 e
vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiseen
-
2019Minna Canthin talo ry15 000 e
työpajojen Kanttilasta Kuoppijjoon suunnitteluun ja toteutukseen
-
2019Myllyteatteri-yhdistys ry12 000 e
Viisi tapaa olla vapaa -teatteriesityksen toteuttamiseen
-
2019Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry18 000 e
vuoden 2020 Mäntän Musiikkijuhlien järjestämiseen
-
2019Nuori Yrittäjyys ry50 000 e
suomalaisten nuorten parissa tehtävään yrittäjyyskasvatustoimintaan
-
2019Orkesterinjohdon akatemia Kapukoulu ry40 000 e
Panula-Akatemian kapellimestarikurssien järjestämiseen
-
2019Pekka Hako Productions Oy60 000 e
kolmiosaiseen televisiodokumenttiin Kalevalasta, sen synnystä ja taiteellisista tulkinnoista
-
2019Pelikaanikilta ry10 000 e
Merivoimien luovuttaman Uisko-luokan aluksen peruskunnostukseen ja sen muutostöihin öljyntorjunta-alukseksi
-
2019Perheyritysten liitto ry20 000 e
suomalaisen perheyrittäjyyden historiikkiin
-
2019Porvoo Jazz Festival ry12 000 e
yhteispohjoismaiseen jazzhankkeeseen vuonna 2020
-
2019Pro Avanti! ry50 000 e
Kamariorkesteri Avantin vuoden 2020 taiteelliseen työskentelyyn
-
2019Rauman Merihistoriallinen Seura ry20 000 e
Rauman merimuseon lisäosan, Merimakasiinin, rakentamiseen ja näyttelyiden suunnitteluun
-
2019Rovaniemen taidemuseon ystävät ry7 500 e
keramiikan erikoistekniikkatyöpajojen ”Uppoudu saveen” järjestämiseen Rovaniemen taidemuseossa
-
2019Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry10 000 e
uuden Ruokakasvatus-verkkomedian konseptointiin, toiminnan käynnistämiseen sekä toimitustyöhön