Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2016
    Oikeustieteen maisteri Kristiina Honko

    väitöskirjatyöhön ”Sotilaallisen voimankäytön yksityistämisen vaikutus ihmisoikeuksien toteutumiseen aseellisissa konflikteissa valtion vastuun näkökulmasta”

    12 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Juhani Hopkins

    väitöskirjatyöhön ”Sexy glowing may be costly: The costs and benefits of female glowing in the common glow-worm (Lampyris noctiluca)”

    24 000 e
  • 2016
    Oikeustieteen lisensiaatti Heikki Huhtamäki

    väitöskirjatyöhön ”Turvaamistoimet ja tilien turvaamismääräykset elinkeinotoiminnassa”

    8 000 e
  • 2016
    Filosofian tohtori Simo Huotari

    tutkimukseen ”Biomassasta tehokkaammin polttoaineeksi”

    9 000 e
  • 2016
    Kasvatustieteen maisteri Vuokko Hurme

    Pikkurillin vanhuskirja -tietokirjan kirjoittamiseen lapsille vanhuksista

    4 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Antti Hurskainen

    esseeteoksen kirjoittamiseen

    4 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Sonja Hurskainen

    väitöskirjatyöhön ”Ympäristötekijöiden vaikutus harvinaisen boreaalisen kämmekän elinkelpoisuuteen”

    24 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Kaisu-Leena Hynnä

    väitöskirjatyöhön ”Popularisoitua kapinaa lihavuuden puolesta: Fat pride, seksuaalisuus ja media-aktivismi”

    12 000 e
  • 2016
    Doctor of Health Sciences Arja Häkkinen

    tutkimukseen ”Biomekaaninen jalkine ja painoa keventävä tuki polven nivelrikon vaihtoehtoisena hoitomuotona”

    10 000 e
  • 2016
    Videoartenomi Ari Häkkinen

    Meri joka katosi -luontodokumentin kuvaus-, ohjaus- ja editointityöhön

    5 000 e
  • 2016
    Tietokirjailija Ville Hänninen

    Sadan vuoden päälliset -kirjaan itsenäisen Suomen kirjankansista

    8 000 e
  • 2016
    Tekniikan tohtori Marko Höyhtyä

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Application of frequency sharing techniques in satellite communications”

    5 000 e
  • 2016
    Filosofian tohtori Pasi Ihalainen

    konferenssin 5th International PhD Conference of the Association for Political history järjestämiseen

    5 000 e
  • 2016
    Filosofian tohtori Liisa Ilvonen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Uusia Bayes-menetelmiä menneiden ympäristöolosuhteiden ymmärtämiseksi”

    28 000 e
  • 2016
    Bachelor of Science Satu Immonen

    väitöskirjatyöhön ”Syntymäkohorttitutkimus alkoholin kohtuukäytön aivovaikutuksista”

    24 000 e
  • 2016
    Kauppatieteiden tohtori Annica Isacsson, kasvatustieteen tohtori Arto Salonen, lisensiaatti Auli Guilland

    OTTO-hankkeeseen, joka kohdistuu korkeakouluopiskelijoiden eri tutkintojen ja toimialojen ylittävien työelämä- ja työllistymistaitojen, nk. transversaalien taitojen tutkimiseen, arviointiin ja kehittämiseen

    24 000 e
  • 2016
    Filosofian maisteri Sanna Isto

    nuortenromaanin kirjoittamiseen

    5 000 e
  • 2016
    Kirjailija Jukka Itkonen

    kaunokirjalliseen työskentelyyn

    5 000 e
  • 2016
    Teatteritaiteen maisteri Miko Jaakkola

    Presidentin odotussali -esityksen toteuttamiseen

    12 000 e
  • 2016
    Säveltäjä Pertti Jalava

    sävellystyöhön

    12 000 e