Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2020
    Oikeustieteen maisteri Katja Hyvönen

    väitöskirjatyöhön ”Avio-oikeus ja pesänjako: perhe- ja jäämistöoikeudellinen tutkimus aviovarallisuussuhteiden vaikutuksista PK 3 luvun mukaisessa jaossa”

    26 000 e
  • 2020
    Musiikin tohtori Tommi Hyytinen

    romantiikan ajan periodivaskikvintetin perustamiseen ja taiteelliseen toimintaan

    15 000 e
  • 2020
    Diplomisäveltäjä Miika Hyytiäinen

    video-oopperan ”Voice is Voices” musiikillisiin harjoituksiin ja äänityksiin

    16 000 e
  • 2020
    Videoartenomi Ari Häkkinen

    dokumenttielokuvan ”Viisas eläin” toteuttamiseen

    5 000 e
  • 2020
    Oikeustieteen tohtori Martti Häkkänen

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Omistusoikeus kaupungistuvassa Suomessa”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Niko Hänninen

    väitöskirjatyöhön ”Kuvan rekonstruktio ja epävarmuuksien mallinnus kvantitatiivisessa fotoakustisessa tomografiassa”

    13 000 e
  • 2020
    Filosofian tohtori Peter Hästö

    tutkimukseen sekä tutkimusvierailuihin Bielefeldiin, Bostoniin ja Seuliin

    15 000 e
  • 2020
    Master of Music Petteri Iivonen

    viulun jousen hankintaan

    15 000 e
  • 2020
    Tanssitaiteen maisteri Johanna Ikola (Ahlroos)

    taiteelliseen työhön, teostrilogian toisen ja kolmannen osan suunnitteluun ja toteutukseen sekä toimimiseen tanssijana

    13 000 e
  • 2020
    Diplomi-insinööri Jussi Ikäheimo

    väitöskirjatyöhön ”Sähköpohjaiset kemikaalit ja polttoaineet uusiutuvan energiajärjestelmän tasapainottajina”

    26 000 e
  • 2020
    Yhteiskuntatieteiden maisteri Sakari Ilomäki

    videovälitteistä hoitovuorovaikutusta käsittelevän väitöskirjan viimeistelyyn

    13 000 e
  • 2020
    Valtiotieteiden maisteri Laura Ipatti

    väitöskirjatyöhön ”Imagotyöllä ihannemaaksi? Suomi-kuvan rakentamisen historia Japanissa kylmästä sodasta uuden elektronisen diplomatian aikaan”

    13 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Susanne Jauhiainen

    väitöskirjatyöhön ”Predictive Modeling Methods for Enhancing Individual Response in Health and Sports”

    26 000 e
  • 2020
    Doctor of Philosophy Jan Johansson

    väitöskirjaan pohjaavien liittyvien tutkimusartikkelien kirjoittamiseen

    6 000 e
  • 2020
    Master of Arts Hunter Jones

    väitöskirjatyöhön ”Consumer Socio-political Imaginaries: The Politics of Consumption and Consumption of Politics Online”

    26 000 e
  • 2020
    Filosofian tohtori Marko Jouste, filosofian maisteri Sonja Tanhua, filosofian tohtori Maxim Kuchinsky

    monitieteelliseen tutkimusprojektiin ”Jaakko Sverloffin elämänkaari – Petsamon Suonikylästä maailmansotien kautta kolttasaamelaisten johtajaksi”

    27 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Tanja Juuri

    väitöskirjatyöhön ”Kotimaani ompi Suomi – Kanadansuomalaisen siirtolaisyhteisön identifikaatiot ja monipaikkaisuus vuosina 1900-1939”

    26 000 e
  • 2020
    Valokuvaaja Ville Juurikkala

    omaelämänkerrallisen kirjan kirjoittamistyöhön

    3 000 e
  • 2020
    Filosofian maisteri Marja Johanna Jämsä

    väitöskirjatyöhön ”Luontosuhteen eudaimoniset hyvinvointivaikutukset”

    26 000 e
  • 2020
    Teatteriohjaaja Laura Jäntti

    hankkeen ”Aavesonaatti” kustannuksiin

    10 000 e