Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2024
    Medianomi Perttu Inkilä

    Hiljaa huojuu korven honka -lyhytdokumenttielokuvan valmistamiseen

    5 000 e
  • 2024
    Filosofian maisteri Sini Irvankoski

    väitöskirjatyöhön ”Kaksoissidoksellisten yhdisteiden funktionalisointi valoaktiivisilla kloramiineilla”

    30 000 e
  • 2024
    Kirjailija Asko Jaakonaho

    historiallisen romaanin kirjoittamiseen

    14 000 e
  • 2024
    Musiikin maisteri Paavali Jumppanen

    Boulez 100 vuotta -juhlakonsertin järjestämiseen

    15 000 e
  • 2024
    Proviisori Atte Junnila

    väitöskirjatyöhön ”Development and dissolution performance of 3D printed oral dosage forms manufactured from nanocrystal loaded pastes and gels”

    30 000 e
  • 2024
    Master of Psychological Science Ville Junttila

    väitöskirjatyöhön ”Henkisyyden vaikutus persoonallisuuteen”

    15 000 e
  • 2024
    Musiikin maisteri Helena Juntunen

    Monologi-operetin kirjoittamis- ja sävellystyöhön

    20 000 e
  • 2024
    Terveystieteiden maisteri Lotta Jämiä

    väitöskirjatyöhön ”Terveystiedon opettajien seksuaaliterveyskasvatuksen tiedot: Mittarin kehittäminen ja psykometrinen testaus”

    15 000 e
  • 2024
    Yhteisöpedagogi AMK Olli Järvenkylä, Medianomi Dan Öhman

    Merimieskirkon toiminnasta kertovan Maalla ja merellä -dokumentin loppuun saattamiseen

    5 000 e
  • 2024
    Diplomi-insinööri Ville Kaikkonen

    väitöskirjatyön ”Digitaaliholografiset menetelmät pisaroiden ja jääkiteiden mittauksessa” viimeistelyyn

    10 000 e
  • 2024
    Valtiotieteiden tohtori Sanna Kailaheimo-Lönnqvist

    väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Mielenterveyshäiriöiden yhteys perheellistymiseen (SYNTYMIELI)”

    17 000 e
  • 2024
    Valtiotieteiden maisteri Satu Kaleva

    väitöskirjatyöhön ”Integrating healthcare delivery with actionable knowledge – A design science approach to aligning IT and service production systems”

    30 000 e
  • 2024
    Filosofian maisteri Anna Kantanen

    väitöskirjatyön ”Parisuhteissa tapahtuneet henkirikokset ja vakava väkivalta Suomessa vuosina 1894–1930” loppuun saattamiseen

    10 000 e
  • 2024
    Master of Science Arsene Kanyamibwa

    väitöskirjatyöhön ”Modern processed diet effects on reward, behavior, and brain health”

    30 000 e
  • 2024
    Taiteen maisteri Salli Kari

    toisen romaanin työstämiseen

    15 000 e
  • 2024
    Psykologian maisteri Anniina Karonen

    väitöskirjatyöhön ”Uni ja toiminnanohjaustaitojen kehitys varhaislapsuudessa – pitkittäistutkimus”

    30 000 e
  • 2024
    Musiikin tohtori Assi Karttunen, Tekniikan tohtori Hanna Järveläinen, Musiikin tohtori Leena Unkari-Virtanen

    työryhmän ’Clamor’ tutkimusartikkelin aineistonkeruuseen Fenton Housen soitinkokoelman virginaalin äänittämiseksi

    3 500 e
  • 2024
    Kauppatieteiden tohtori Katri Kauppi, Professori Anni-Kaisa Kähkönen, Professori Kari Tanskanen

    Aalto-yliopiston ja LUT-kauppakorkeakoulun yhdessä järjestämään IPSERA (International Purchasing and Supply Education and Research Association) -konferenssiin huhtikuussa 2026

    5 000 e
  • 2024
    Master of Science Dominik Keiner

    väitöskirjatyöhön ”Design options for a global net negative GHG energy system limiting global warming to 1.0°C until 2100”

    22 500 e
  • 2024
    Kauppatieteiden tohtori Matti Keloharju, Doctor of Philosophy Michael Ungeheuer

    hankkeeseen ”Unlocking the Participation Puzzle: A Field Experiment on Stock Market Entry”

    10 000 e