Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2015Master of Physics Emmi Kantola5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Development of novel semiconductor lasers for high impact applications”
-
2015Taiteen maisteri Arja Karhumaa12 000 e
väitöskirjatyöhön ”Graafinen suunnittelu kirjoittamisena. Arkisten tekstilajien kuvallisuus, tavallisuus ja julkisuus.”
-
2015Kauppatieteiden maisteri Tuomas Kari3 000 e
väitöskirjatyön ”Exergaming as Physical Activity – Motivational and Usefulness Factors” loppuunsaattamiseen
-
2015Filosofian maisteri Jenni Karimäki14 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Liberalismi rediviva? Vihreät rp. suomalaisen liberalismin perillisenä”
-
2015Musiikin tohtori Arja Kastinen, Musiikin tohtori Sanna Kurki-Suonio10 000 e
kuuden tunnin tutkivan improvisaatiokonsertin suunnitteluun, valmisteluun ja rakentamiseen
-
2015Filosofian maisteri Laura Kauppi24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Tulokaslaji amerikanmonisukasmadon ekologia ja ekosysteemivaikutukset pohjoisella Itämerellä”
-
2015Kasvatustieteen maisteri Jonna Kesäläinen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Erityisryhmissä olevien lasten stressin säätely – yhteydet toiminnanohjaukseen, tarkkaavuuteen ja kielellisiin taitoihin”
-
2015Filosofian maisteri Sanna Ketonen-Oksi24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Sosiaalinen media teollisten B2B yritysten innovaatiotoimintaa tukevan arvonluonnin ja liiketoiminnan muokkaajana”
-
2015Filosofian maisteri Elina Kettunen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Diversity and evolution of dark filamentous microfungi on plant exudates”
-
2015Filosofian tohtori Sofia Khan5 000 e
tutkimukseen ”Uusien alttiusgeenien tunnistaminen suomalaisissa rinta- ja munasarjasyöpäsuvuissa”
-
2015Diplomisellotaiteilija Hannu Kiiski8 000 e
Total Cello Ensemblen taiteelliseen toimintaan
-
2015Terveystieteiden tohtori Sinikka Kilpikoski28 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Konservatiivisesti fysioterapialla tai operatiivisesti leikkauksella hoidettujen välilevyperäisten iskiaspotilaiden hoitotuloksia vertaileva satunnaistettu, kontrolloitu, 2-vuotis monikeskustutkimus”
-
2015Diplomi-insinööri Anna Kisko5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Muokatun ja hehkutetun teräksen mikrorakenteen karakterisointi elektro-optisilla menetelmillä”
-
2015Filosofian maisteri Raili Kivelä10 000 e
Keijujen kuninkaalle menetetyt lapset – aikuisten nukketeatteriesityksen valmistamiseen, johon liittyvät mielenterveyskuntoutuville nuorille pidettävät tanssin, valokuvauksen ja luovan kirjoittamisen työpajat
-
2015Tekniikan lisensiaatti Markku Kiviranta5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Spectral and energy efficient modulation methods in presence of nonlinear distortions”
-
2015Tanssitaiteen maisteri Saku Koistinen5 000 e
tanssi- ja musiikkiteoksen ”Hylätty” valmistamiseen
-
2015Teatteritaiteen maisteri Emilia Kokko12 000 e
taiteelliseen työskentelyyn sukupuolikysymyksistä näyttämön ja kuvataiteellisen ajattelun kautta
-
2015Kauppatieteiden maisteri Tero Tuomas Kokko24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Kunnallisalan johtamisen haasteet: avaintoimijoiden tarinat jännitteiden ilmentäjänä”
-
2015Elintarviketieteiden maisteri Raika Koli20 000 e
väitöskirjatyöhön ”Ravinnon polyfenolien vaikutus sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin – tarkastelun kohteena marjojen ja tumman suklaan polyfenolit”
-
2015Filosofian tohtori Jari Konu15 000 e
tutkimukseen ”Epälineaaristen optisten hybridimateriaalien valmistus”