Rahoitetut hankkeet
Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.
Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.
Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.
Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.
-
2018Filosofian maisteri Saara-Maija Kontturi24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Lääkärikunta Suomen valtiollisen terveydenhoidon kehityksessä 1750-1850”
-
2018Medianomi Anna Korhonen6 000 e
lastenkirjan ”Papi -peloton pulu” kirjoittamiseen ja kuvittamiseen
-
2018Teatteritaiteen lisensiaatti Riku Korhonen6 000 e
monologinäytelmän kirjoittamiseen
-
2018Diplomi-insinööri Aki Koskela5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Evaluation of the impact of alternative carbonaceous raw materials on coke properties and behavior of the coke in BF simulating conditions”
-
2018Filosofian maisteri Katja Koskenpato24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Luonnonvalinnan mekanismeja ilmastonmuutoksen seurauksena”
-
2018Filosofian tohtori Tuuli-Marjaana Koski28 000 e
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen ”Geneettisen monimuotoisuuden ja tuholaiskestävyyden merkitys ahomansikan marja- ja rönsytuottoon sekä marjojen homekestävyyteen”
-
2018Filosofian maisteri Rami Koskinen24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Aktuaalisesta potentiaaliseen biologiaan: Miten synteettisen biologian rakentamat keinotekoiset organismit laajentavat ja muokkaavat käsitystämme elämästä”
-
2018Filosofian maisteri Joel Kostensalo24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Rare beta decays and their shape factors”
-
2018Filosofian maisteri Anna Krohn, musiikin tohtori Tuija Hakkila, musiikin maisteri Eva Tigerstedt10 000 e
kamarimusiikkikonserttisarjan ”Klassikkoparatiisi live” järjestämiseen
-
2018Teologian maisteri Petra Kuivala24 000 e
väitöskirjatyön ”Inside the Temples. Identity and Memory of the Catholic Church in Revolutionary Cuba, 1959-1986” loppuunsaattamiseen
-
2018Taiteen maisteri Anu Kuivalainen5 000 e
dokumenttielokuvan suomalaisesta avaruustutkimuksesta ja tähtitieteestä käsikirjoittamiseen ja kehittelytyöhön
-
2018Arkkitehti Minna Kulojärvi24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Arkkitehtuuri ja italialainen fasismi – Tuomitun aikakauden arkkitehtuurin arvottamisen ja suojelun problematiikka”
-
2018Filosofian maisteri Suvi Kulomäki24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Uusia keinoja sisävesien elohopeaongelman ratkaisemiseksi Metyylielohopean määritys- ja näytteenottomenetelmien kehittäminen”
-
2018Musiikin opiskelija Onni Kunnola5 000 e
viulun hankintaan
-
2018Tekniikan tohtori Leena Kunttu14 000 e
tutkimukseen ”Practices of knowledge creation and commercialization in long-term university-industry innovation collaboration”
-
2018Filosofian tohtori Kaisa Kurikka7 000 e
”Kirjoista toisiin taiteisiin – Adaptaatiotutkimuksen teoriaa ja käytäntöjä” -kirjan kirjoittamiseen
-
2018Tekniikan lisensiaatti Matti Kurkela5 000 e
väitöskirjatyöhön ”Mittatarkkojen 3D-menetelmien kehittäminen muotoilu- ja taidealojen tutkimukseen ja käytäntöön”
-
2018Teatteritaiteen maisteri Valto Kuuluvainen13 000 e
Unikuskit-nimisen lasten unia käsittelevän nukke- ja varjoteatterin keinoja hyödyntävän teatteriesityksen toteuttamiseen lapsiyleisöille
-
2018Säveltäjä Jaakko Kuusisto10 000 e
orkesterisovitusten tekemiseen Jean Sibeliuksen yksinlauluihin
-
2018Filosofian maisteri Anna Kuutsa24 000 e
väitöskirjatyöhön ”Avioliiton ja rakkauden kertomukset Maria Jotunin romaaneissa”