Hyppää sisältöön

Rahoitetut hankkeet

Tältä sivulta löydät Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämät apurahat kymmenen viime vuoden ajalta.

 

Voit muokata listausta valitsemalla yhden tai useamman suodattimen tai käyttää sanahakua. Uusimmat rahoituspäätökset näkyvät automaattisesti listauksen kärjessä.

Vuonna 2024 Jenny ja Antti Wihurin rahasto tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa 15,4 miljoonalla eurolla. Kokonaissumma sisältää yleisen apurahahaun lisäksi monivuotisten hankkeiden osarahoitusta sekä rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen toiminnan rahoittamisen.

Säätiö sitoutuu toisinaan rahoittamaan myös pitkäkestoisempia tutkimushankkeita usean vuoden ajan niin, että tuki jaetaan monessa osassa. Tällä hetkellä rahoitetut monivuotiset hankkeet löydät listattuna täältä.

Suodata
  • 2015
    Filosofian maisteri Riku Korhonen

    kaunokirjalliseen työhön

    4 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden maisteri Tuulia Korhonen

    väitöskirjatyöhön ”Cognitions and Stakeholders in Organizational Decline and Turnaround: Revealing the Microfoundations of Change”

    12 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Matias Koriseva

    väitöskirjatyöhön ”Rakenteena rakenteettomuus – Veijo Meren romaanien poetiikka”

    24 000 e
  • 2015
    Psykologian tohtori Julia Korkman

    Lasten seksuaalisen hyväksikäytön määrittely ja hyväksikäyttökokemukset kansainvälisessä vertailussa -tutkimukseen UNICEFin tutkimuslaitoksessa Innocenti Italiassa

    19 000 e
  • 2015
    Filosofian kandidaatti Tuula Korolainen

    lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittamiseen, toimittamiseen ja suomentamiseen

    5 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Katja Koskenpato

    väitöskirjatyöhön ”Luonnonvalinnan mekanismeja ilmastonmuutoksen seurauksena”

    24 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden maisteri Satu Koskinen

    väitöskirjatyöhön ”Examination of the dyadic CEO – Chairman of the Board relationship from the perspective of leadership”

    24 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Merja Koskiniemi-Laitinen

    Jazztanssi Suomessa -tutkimukseen

    4 000 e
  • 2015
    Kasvatustieteen maisteri Jarkko Kosonen

    väitöskirjatyöhön ”Taistelutahto ja motivaatio asevelvollisuusarmeijassa. Suomalaisen asevelvollisen taistelutahdon muodostuminen ja ylläpito.”

    24 000 e
  • 2015
    Tanssinopettaja Katja Koukkula, tanssinopettaja Jussi Väänänen

    tanssijakoreografiparin osallistumiseen ”Couching skills” workshop-ohjelmiin ja tanssiharjoitteluun Hollannissa

    6 000 e
  • 2015
    Tanssi- ja kuvataiteen kandidaatti Sara Kovamäki

    Korallin elämää -tanssiteoksen toteuttamiseen

    5 000 e
  • 2015
    Kulttuurituottaja Paula Kovanen, Ylioppilas Pauli Korjus, Ylioppilas Väinö Wallenius

    kehitysvammaisille lapsille suunnatun musiikkiprojektin toteuttamiseen

    5 000 e
  • 2015
    Oikeustieteen maisteri Daria Kozlowska-Rautiainen

    väitöskirjatyön ”Obtaining documents from opponent in international commercial arbitration – the scope and procedure of adverse document production” loppuunsaattamiseen

    12 000 e
  • 2015
    Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Emmi Kuivainen (ent. Mykrä)

    väitöskirjatyöhön ”Kotimaisen sipulintuotannon Fusarium-ongelma”

    24 000 e
  • 2015
    Musiikinopiskelija Pia Kukkonen

    alttoviulun jousen hankintaan

    5 000 e
  • 2015
    Tanssitaiteen maisteri Terhi Kuokkanen

    Kaikki kaikesta -teoksen valmistamiseen

    6 000 e
  • 2015
    Filosofian maisteri Aija Kuparinen, valokuvaaja Olga Poppius, toimittaja Hanna Uusitalo

    romanivanhusten, viimeisten kiertolaisten, elämästä kertovan näyttelyn toteuttamiseen

    10 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden tohtori Markku Kuula

    EDSI 2016 -konferenssin järjestämiseen Suomessa

    5 000 e
  • 2015
    Luonnontieteiden kandidaatti Mira Kuusisto

    väitöskirjatyöhön ”Työkaluja laskennalliseen ja kokeelliseen metaboliatutkimukseen”

    12 000 e
  • 2015
    Kauppatieteiden maisteri Hannele Kyrönlahti

    väitöskirjatyöhön ”Sosiaalisen median rooli B2B-yritysten markkinoinnissa ja liidien hankinnassa”

    12 000 e